jokainen tunti voi olla ainoa johon kannattaa tarttua

Saunanraikas iho, kirpeässä pakkasessa höyryävä hengitys ja kylmänväreiden kiemurteleminen pyjamanhousujen lahkeista paljaiden säärten pintaan. Siitäkin huolimatta, että elohopea on valahtanut reilusti alle kahdenkymmenen pakkasasteen ja että kylpemisen jäljiltä kosteat hiussuortuvat ovat jäätyneet kivikoviksi koppuroiksi, en malta mennä takaisin sisälle - tähtikirkkaalla taivaalla uljaana loistava täysikuu, sen vieressä hurjalla kiihkolla leimuavat revontulet ja molempien alla avautuvat valkeat, hiljaisen lumiset pellot ovat vanginneet jalkapohjat tiukasti keskelle pihaa. Ympärillä levittäytyvä kauneus on niin kertakaikkisen upeaa, ettei herkistyminen ole kaukana hiljaisuuden rikkoutuessa ainoastaan kaukaiselta Nelostieltä kantautuvien satunnaisten autojen äänten sekä pakkasen paukuttamien talon rakenteiden toimesta.

Kuluneet viikot ovat tykittäneet ehdottomasti parastaan, mitä Suomen talveen tulee ja oonkin enemmän kuin ilolla nautiskellut pakkaspäivien kauneudesta, kenkien alla narisevasta lumesta sekä puhtaan raikkaasta talvi-ilmasta. Nyt, kun on lopultakin tullut aika jättää rakas kotimaa taakseen ja suunnata kohti uusia seikkailuja, tuntuu Suomesta lähteminen oikeastaan haikealta. Lähtöhetki itsessäänkin tuntui viimeiseen asti absurdilta ja omituiselta - viimeistä aamupuuroannosta keitellessä olo ei juurikaan poikennut aikaisemmista aamuista eikä painorajoja hipovan rinkan kantaminen autoonkaan saanut hälytyskelloja soimaan päässä. Bussipysäkillä hyvästit jäivät loppujen lopuksi hätäisiin halauksiin ja soitellaan-kommenttien heittelyyn - ei mitään merkkiä siitä, että tässä nyt oikeasti oltaisiin suuntaamassa kohti kauan odotettua suurta seikkailua.

Lähtökahvien kanssa nautiskeltu jätskikakku siskon ensiviikkoisten synttäreiden kunniaksi - kynttilöiden asettelu on sitten vain persoonallista... ;)

Täällä mä oon!

Överikallis, lähes neljän euron kahvi sekä self-made aamupalaa.

Tällä hetkellä istun Helsinki-Vantaalla Amsterdamiin lähtevän koneeni lähtöportilla ja odottelen edelleen todellisuuden läjähtämistä tajuntaan. Bussimatka Kuivaniemeltä hujahti nopeasti ja Jyväskylässä pidetyn tauon aikana ehdin käydä heittämässä viimeiset moikat rakkaalle ex-kämppiksellenikin huoltsikalla juotujen kahvien merkeissä.

Ihmiset on hyvästelty ja lentokentällä seisoo ihmettelevä, hieman pöllämystynyt tyttö: Mihis tässä nyt sitten oltiinkaan menossa?
Ehkä se selviää pian - siihen asti heipat ja mukavaa arkeenpaluuta pitkien pyhien ja joululomien jälkeen! Viikonloppu on onneksi pian käsillä ;)