Kun koulutusjärjestelmä ajaa ihmiset itsemurhaan.

Pari viikkoa sitten opiskelija-asuntoloilta kantautui suru-uutisia, kun paikalliset sanomalehdet uutisoivat paikallisen PolyU:n opiskelijan hypänneen alas yli 20-kerroksisen rakennuksen katolta suoraan kuolemaan. Pian kävi ilmi, että kyseessä ei todellakaan ollut vahinko tai sattuma vaan täysin tarkoituksellinen itsemurha.

Vaikka en kyseistä ihmistä ollut koskaan tavannutkaan, vaikutti tapahtunut muhun jostain syystä todella vahvasti ja asian ajattelu sai kylmän rinkulan kiertymään sydämen ympärille useamman päivän ajan. En tiedä, miksi reaktio oli niin voimakas – itsemurhauutisia kun joutuu valitettavasti lukemaan harva se päivä eikä nuorten yleistyvä huono olo ole kenellekään uusi asia. Hong Kongin kohdalla karu tosiasia on, että kyseessä ei ole varsinaisesti mikään kovin harvinainen ilmiö ja suoraan sanottuna itsemurhat ovat täällä nuorten yleisin kuolinsyy. Jopa kolmasosalla opiskelijoista on tutkimusten mukaan todettu olevan itsetuhoisia ajatuksia jossain vaiheessa elämäänsä ja tyytymättömyys omaan itseensä on surullisen tavallista. Taustalla on lähtökohtaisesti paikallinen koulutusjärjestelmä sekä lapsiin ja nuoriin kohdistetut valtavat paineet niin koulun, työpaikan kuin elämän yleensäkin kannalta – vanhemmat odottavat lastensa olevan ahkeria ja tunnollisia sekä saavan hyviä arvosanoja ja hyvän, kunnollisen työpaikan koulun jälkeen. Kiitoksia ei kaikesta päätellen turhaan jaella ja ihmisiä  arvostellaan suoraan heidän akateemisen menestyksensä perusteella. Sillä, millainen persoona olet tai millaiset ihmissuhdetaidot omaat, ei ole siis juurikaan merkitystä niin kauan, kun paperisi näyttävät hyviltä ja arvosanat ovat erinomaisia! Kamalaa, eikö totta?

Voi kun tämän elämänasenteen sais iskostettua kaikkien ihmisten pääkoppaan... Kuva.

Lasten opiskelu-ura täällä alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä muksuja aletaan prepata tulevaa opiskelu- ja työuraa varten jo 18 kuukauden ikäisenä erilaisten kerhojen ja kurssien merkeissä. Ala-asteikäisistä noin 80 prosenttia viettää lähes säännöstään iltansa koulupäivien jälkeen ylimääräisillä kursseilla opiskellen esimerkiksi englantia ja päivät venähtävät iltakoulujen takia todella pitkiksi. Paikalliset ihmiset tottuvat siis jo pienestä pitäen siihen, ettei vapaa-ajalla juurikaan juhlta! Kaupunki on täynnä lapsille suunnattuja iltapäiväkerhoja, jotka tarjoavat kaikenlaisia kurssivaihtoehtoja maan ja taivaan väliltä.

Tämänkaltaisia mainoksia löytyy joka puolelta kaupunkia.

Yksi syy itsemurhapäätösten syntymiseen on myös ihmisten tottumattomuus vaikeuksien kohtaamiseen – vanhemmilla kun on tapana rakentaa lapsille mahdollisimman valmis pohja elämälle ja tyydyttää muksujen materialistiset tarpeet niin pitkälti kuin mahdollista. Ajatuksenahan tämä on toki vallan mukava, mutta kuten järkikin sanoo, tottuvat lapset näin saamaan kaiken haluamansa. Myöhemmässä vaiheessa nenän eteen tupsahtavat pienetkin ongelmat ja vaikeudet tuntuvat helposti läiskähtävän päin naamaa musertavalla voimalla ja uusina tulevat avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet saattavat tuntua sietämättömän voimakkailta. Suorituspaineiden ollessa kovat ja kontrollin karatessa tuntuu oman elämänsä päättäminen helposti ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta.

Opiskelijoiden koulupaineet näkyvät melko selkeästi arkipäiväisessä elämässäkin. Teen suurimman osan ryhmätöistäni paikallisten opiskelijoiden kanssa ja tähän mennessä oon jo huomannut sen, miten paljon pienimmistäkin koulutehtävistä tunnutaan ottavan stressiä. Mid-term examit, joiden osuus kokonaisarvosanasta on kurssista riippuen pyörinyt 10-20% paikkeilla, eivät mun mielestäni olleet mitenkään kovin suuria stressinaiheita ja vaikka valmistauduinkin tentteihin etukäteen, ei mun preppaamiseni ollut yhtään mitään verrattuna täkäläisiin opiskelijoihin. Tulostettuja, miljoonilla muistiinpanoilla koristeltuja Powerpoint-slideja luettiin luokan ovien ulkopuolella uskomattomalla kiihkolla ja koko tenttitilanne tunnuttiin ottavan todella vakavasti. Muita kouluhommia tehtäessä panostus on ollut samaa luokkaa ja kuten aiemmin kerroinkin, ollaan esimerkiksi raporttien ulkoasusta ja käytetyistä sanamuodoista uskomattoman tarkkoja. 
Ryhmiä varten tehdyt Whatsapp-keskustelut sekä Facebook-ryhmät alkavat tulvia parannusehdotuksia sekä aina uudelleen korjailtuja raportteja yleensä etenkin iltaisin ja viikonloppuisin – eli silloin, kun mä oon omasta mielestäni viettämässä ansaittua vapaa-aikaa. 

Opiskelu (ja elämänrytmi yleensäkin) ajoittuu pääsääntöisesti ilta- ja yöaikaan, mikä näkyy taas päivällä tunneilla sekä kirjastoissa nuokkuvina ja torkahtelevina ihmisinä. Etenkin kirjastossa hiljainen tila sekä pehmeät nojatuolit ovat päivisin hyötykäytössä ja toisinaan mun on ollut toden teolla vaikeaa löytää itselleni mukava paikka opiskelua varten – kaikki parhaimmat paikat kun ovat täynnä nukkuvia opiskelijoita. Oon saanut seurata vierestä myöskin sitä, miten pari hyvää ystävääni vetävät kuusipäiväisiä opiskeluviikkoja viettäen päivänsä koulussa tai muuten opiskelujen parissa aamuvarhaisesta iltamyöhään ja uusi, sunnuntaina samaan huoneeseen muuttanut kämppikseni ei oo nukkunut viimeiseen neljään yöhön sekuntiakaan kouluhommien takia! Eräs manner-Kiinasta kotoisin oleva ystäväni on myös myöntänyt suoraan, ettei oikeastaan edes pidä omasta opiskelualastaan, muttei myöskään voi vaihtaa alaa, jottei aiheuttaisi koulutukseen paljon rahaa uhranneille vanhemmilleen pettymystä.

This is how they do it...

Filippiineillä rannalla risaisissa vaatteissaan leikkiviä lapsia katsellessani mietin, miten suuri ero paikallisilla muksuilla onkaan suomalaisiin lapsiin - lapsukaiset telmivät vesirajassa onnelliset hymyt kasvoillaan tietämättä, tulevatko koskaan käymään koulua tai oppimaan lukutaitoa. Suomessa leikit ovat toki hyvin samanlaisia ja elämä on lähtökohtaisesti täysin huoletonta ja onnellista aikaa ilman turhia suruja ja murheita. Samaan aikaan tulevaisuutemme on kuitenkin kirjoitettu valmiiksi ainakin joiltain osin, sillä jokainen suomalainen lapsi tulee käymään vähintäänkin peruskoulun sekä oppimaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan perheen tulotasosta tai asuinpaikasta riippumatta.

Hong Kongissa tässä asiassa tunnutaan menevän jo täysin toisessa ääripäässä - aivan liian monessa tapauksessa lapset eivät saa nauttia elämästään lapsina tulevaisuuden jo pienestä pitäen eteen kasattujen tulevaisuuden paineiden ja odotusten vuoksi.

Onko täkäläinen koulutusjärjestelmä teille tuttu? Millaisia ajatuksia tää herättää? Kuulisin asiasta mielellään muidenkin kommentteja tai kokemuksia! :)