Maailma on tehty meitä varten.

Kauhulla odottamani stressiviikko on nyt takanapäin ja vaikka unen määrä jäi minimiin, tietokoneen ja Wordin kanssa tuli hengattua enemmän kuin laki sallii ja salilla käymiset ovat taas jääneet, olo on kevyt ja helpottunut. :) Itseni tuntien pelkäsin hirveitä stressiahdistuskohtauksia, mutta pahimmilta taidettiin kuitenkin välttyä - ja siltikin kaikki tehtävälistalla olleet asiat tuli hoidettua! Ihmeellistä :D

Kävin maanantaina syömässä poikkeuksellisesti JAMKin pääkampuksella - ja kattokaa miten hienoja salaatteja siellä oli! Ei kyllä yllä ihan meidän ruokalan pöperöt tälle tasolle...

Lyhyesti sanottuna: venäjän suullinen koe sujui paremmin kuin ajattelin, ruotsinkurssi on yhtä ensi viikolla saatavaa kirjallista tehtävää vaille suoritettuna ja elämyspalvelukurssin ryhmätehtävä saatiin esiteltyä ja raporttiin kehitysideoita lopullista palautusta varten. Kaikista tärkein ja isoin juttu mulle kuitenkin oli, että liiketoimintasuunnitelma on lopultakin palautettu! :D Voi sitä helpotuksen tunnetta, kun vihdoin ja viimein sai painaa maagista "lähetä"-nappia tehtävän palautuslaatikossa ja tajuta samalla hetkellä, miten kymmenien ja taas kymmenien tuntien työ on takanapäin. Okei, maanantain esityksiä varten täytyy vielä värkkäillä powerpointteja ja reflektointiraporttikin on vielä kirjoittamatta, mutta ne ovat aivan piece of cake tuon varsinaisen lts:n kirjoittamisen jälkeen. Ah tätä ihanuutta :D

Siinä se on. 19 sivua tuskaa, kyyneleitä ja hikeä. SE ON VALMIS!

Torstai-iltana kaiken koulupuurtamisen jälkeen ohjelmassa olikin sitten kevään viimeiset opiskelijapippalot!

Viimeisen kerran kunniaksi illan dress code ei ollutkaan tuttuun tapaan haalarit, vaan kuten pääsylippukin vihjailee, tällä kertaa päälle ajautuikin mekko ja korkkarit! ;) Kävin ostamassa vähän ekstrablingiä illan asuun Cubuksesta sekä Bijou Brigittestä ja erityisesti Mollukkaan oon erityisen tyytyväinen! Kuva ei sitä oikeastaan paljasta, mutta kyseessä on siis sormus... :D

Aloittelua Mian luona...

...ja ihanat tytöt!

Hieman meinasi kyllä haikeus iskeä, kun tajuntaan iski se tosiasia, että tää nyt tosiaan taisi olla viimeinen baardikerta tällä porukalla muutamaan kuukauteen. Koulua on jäljellä enää pari viikkoa ja nopeimmat aloittavat harjoittelunsa jo ihan lähipäivien aikana - kuka Suomessa, kuka ulkomailla. Pienen haikeuden ohella oli kuitenkin mukavaa huomata, että koulun loppuminen sai aikaan tällaisia tuntemuksia, sillä sehän toisaalta meinaa sitä, että tuntee kuuluvansa porukkaan ja on viihtynyt! :) Kun mietin viime kevättä, ainoa tunne koulun loppumisen jälkeen oli suurensuuri helpotus siitä, että tuskainen vuosi oli takanapäin ja edessä oli jotain uutta ja erilaista. Yliopistovuoden aikana en myöskään tutustunut keneenkään "luokkalaiseeni" kovin hyvin, sillä jotenkin mulla oli koko ajan sellainen tunne, ettei meillä ollut mitään yhteistä eikä myöskään mitään puhuttavaa keskenämme. Onneksi elämä ohjasi mut amkiin oikealle alalle ja tutustumaan näihin mahtaviin ihmisiin, joiden kanssa koulun käyminen on ollut oikeasti hauskaa ja mukavaa! :)

Mutta juu, ilta oli vallan loistava (hello there 2,50€ shotit!) eikä siitä sitten sen enempää... :) Hieman vaan pelkään, että jonkinasteinen flunssa on tuloillaan, sillä fiksuna tyttönä kävelin perjantaiaamuna keskustasta kotiin pelkkä n. polviin asti yltävä mekko päälläni :D Olihan mulla toki takki päällä, auki tosin, ja farkut mukana, mutta eivät jalassa vaan pussissa. Ja farkut kun lähtivät illaksi mukaan ainoastaan sitä varten, että voisin laittaa ne jalkaan ennen kotiinlähtöä... Hei jee :D Ilmakaan ei ollut siihen aikaan kovin lämpöinen ja lämpötila saattoi itse asiassa olla jopa miinuksen puolella. Eipähän voi sitten syyttää muita kuin itseään!

Että sellaista! Eilinen päivä meni melko lailla koomaillessa ja nukkuessa, mutta tänään heräsin jo viideltä Johannan lähtiessä töihin ja aloin siivoamaan. Sairasta hommaa, mutta olinpahan saanut tiskit tiskattua, jääkaapin pestyä, lattiat imuroitua ja pyyhittyä sekä verhot vaihdettua ennen aamuyhdeksää! :D Ehdin myös taas viettää mukavan, tällä kertaa onneksi lyhyen jutusteluhetken viereisen rapun vanhan miehen kanssa. Viime kesänä törmäsin kyseiseen ukkoon pihalla, kun olin tulossa kotiin tuubakotelo selässäni - ja siitä se sitten lähti. Miesparka on aivan äärettömän innostunut siitä, että oon "musiikki-ihmisiä" ja intoutuu joka kerta minut nähdessään selittämään omasta haitaristaan pitkän kaavan kautta :D Yhtenä aamuna tällä viikolla meinasin myöhästyä koulusta, kun jouduin jäämään kuuntelemaan tarinoita kolmentoista haitaria sisältäneen yhteen konsertista... Tämän aamun infopläjäys oli puolestaan, että haitarista oli jumittunut nappula pohjaan ja D-ääni oli jäänyt soimaan. Yritä siinä sitten näyttää kiinnostuneelta ja nyökkäillä innostuneena, kun vettä sataa niskaan, kauppakassi painaa kädessä ja naapurin mies selittää haitaristaan.

Ja minä kun en edes pidä haitarista.