Love your parents. We're so busy growing up, we often forget they're growing old.

Isä. Sana on pieni ja lyhyt, jopa hieman vähäpätöisen näköinen. Ulkonäkö kuitenkin pettää: noiden kolmen kirjaimen taakse kätkeytyy lukematon määrä erilaisia muistoja, merkityksiä ja tunteita.

Isä.

Isä on se ihminen, joka kampasi tukkani aina suihkun jälkeen ollessani pieni lapsi. Äidillä ei riittänyt kärsivällisyyttä selvittää pienessä peikkotukassa lymyileviä takkuja hellästi ja varovaisesti, mutta isä oli siihen kuin omiaan.

Isä on myös se ihminen, joka opetti minut ja sisarukseni hiihtämään heti pienestä pitäen. Kevättalvisin kävimme hiihtoretkillä metsässä sijaitsevalla ladolla ja nautiskelimme termospullossa mukana kulkevasta kuumasta kaakaosta kevätauringon hivellessä varovasti poskipäitä.

Isä vei minut pienenä, vain muutaman vuoden ikäisenä teletappina, muskariin ja antoi silloin tietämättään minulle enemmän kuin kukaan olisi osannut arvatakaan. Musiikista tuli minulle useammaksi vuodeksi enemmänkin elämäntapa kuin harrastus ja pääsin musiikkiopiston kautta osallistumaan mahtaviin tapahtumiin, tutustumaan huikeaan määrään hienoja ihmisiä sekä ennen kaikkea oppimaan todella paljon elämästä yleensäkin. Isä toimi myös vuosikaudet neljän lapsensa hovikuskina ja kuljetti meitä nurisematta soittotunneille, orkesteriharjoituksiin ja oppilaskonsertteihin parhaimmillaan viikon jokaisena päivänä.  Ilman ensimmäistä muskarikäyntiäni ja siitä alkanutta tapahtumasarjaa en olisi kasvanut siksi ihmiseksi, joka olen tänään.

Kävimme vuosittain Kemissä ja Torniossa järjestetyillä talvimarkkinoilla ja isä osti minulle ja sisaruksilleni joka kerta hiillosmakkaran välipalaksi. Sellaisen pienen, kirpsakassa pakkassäässä höyryävän makkaran, joka maistui yksinkertaisuudestaan huolimatta ihanalta.

Pohjois-Lapissa kasvaneena tietyt tavat ovat juurtuneet isään pienestä pitäen. Isä puhuu edelleen lappilaisittain jänkhä-murteella, vannoo henkeen ja vereen hillojen keräämisen puolesta ja tekee maailman parasta poronkäristystä. Pitkillä automatkoilla ei pysähdellä matkalla oleviin kahviloihin, vaan käydään ennemmin ostamassa kaupasta palanen lämmintä grillikylkeä. Viime jouluna Norjaan ajaessamme pysähdyimme Sodankylään ostamaan juuri tuota nimenomaista grillikylkeä, jota sitten napsimme kaupungin pohjoispuolella tien vieressä sijaitsevalla parkkipaikalla. Pakkasta oli päälle parikymmentä astetta, silmäripset huurtuivat lämpimän hengitysilman ja kirpeän talvisään yhteisvaikutuksesta ja täysikuu valaisi ympäröivät metsäaukeat sekä tyhjyyttä kumisevan tien. Tunnelma oli hieman aavemainen, mutta kylmästä ilmasta huolimatta sisälläni oli lämmin. Tämä on se meidän juttumme, mitä kovin monet muut eivät tee.

Isä on se ihminen, jolle soitan ensimmäisenä, jos auton kanssa tulee ongelmia tai jos tarvitsen apua asunnon sulakkeen vaihtamisessa. Suomalaiseen tapaan myös minä unohdan liian usein kertoa läheisilleni, miten paljon he minulle merkitsevätkään ja miten paljon heitä rakastan - toivon, että välittämiseni näkyy tekojeni kautta ja että ihmiset ymmärtävät minun rakastavan heitä, vaikken sitä koskaan ääneen sanokaan. Joskus tekisi kuitenkin hyvää sanoa suoraan, kainostelematta, omat tunteensa ja ajatuksensa ja tänään on juuri oikea päivä sen aloittamiseen. Kiitos siis, että olet olemassa, isä. Merkitset minulle todella paljon, enemmän kuin arvaatkaan. Love you.