1st of December

Tänä aamuna kalenteria avatessani meinasin tippua tuolilta - maanantai, joulukuun ensimmäinen. Joulukuu? Anteeks mitä?

Kuva.

Oon kyllä koko syksyn ajan tiedostanut jollain tapaa sen, miten nopeasti aika todella kuluukaan ja miten joulu sekä vuoden loppuminen ovat koko ajan lähempänä ja lähempänä. Kaikesta huolimatta joulukuun alku pääsi kuitenkin yllättämään aivan puun takaa ja aiheutti hetkellisesti jopa pienimuotoisen paniikin - enhän mä oo vielä kirjoittanut sitäkään raporttia, joululahjatkin ovat osittain vielä suunnitteluasteella enkä oo ehtinyt edes miettimään tavaroiden pakkaamista muuttolaatikoihin! Jep, tuttu juttu varmasti jokaiselle: vuosi lähenee loppuaan, tekemistä on enemmän kuin tarpeeksi ja joulunpyhien lopulta koittaessa ollaan totaalisen rättipoikkipuhki kaikesta siitä vilinästä ja hälinästä, jota edelliset viikot ovat olleet pullollaan. Myös mulle ylläolevan kaltainen käytös on valitettavasti enemmän kuin tuttua ja mun on myönnettävä, että oon ehtinyt harrastamaan täysin turhaa stressaamista ja ahdistumista edellä mainittujen asioiden takia jo koko marraskuun ajan. Pieni stressihän tekee yleensä ottaen ainoastaan hyvää ja parantaa suorituskykyä, mutta mä oon ajoittain antanut sille keuhkojen ympärille puristuvalle hirviölle hieman liikaa valtaa. Lopputuloksena onkin sitten ollut ylitse vyöryvä ahdistus, joka lamaannuttaa viimeisetkin toimintakyvyn rippeet ja vaikeuttaa asioihin tarttumista entisestään. Tässäkö nyt muka on hyvä ratkaisu kaikkeen? Ei todellakaan!

Sen sijaan, että päästäisin to do-listaa pyörähtämään vinhaan vipellykseen pääkopan sisällä, antaisin sykkeen nousta tekemättömien koulujuttujen vuoksi tai sallisin itselleni turhanpäiväisen panikoinnin edessä olevien muuttohommien ja joululahjojen hankinnan vuoksi päätin lähestyä asiaa hieman toisella tavalla. Vaikka tulevina viikkoina ei tekemisenpuutteesta tarvitse liiemmin kärsiä, voi kiireiseenkin arkeen vaikuttaa melkoisesti omalla suhtautumisellaan. Helppohan näin on tietenkin sanoa - hienon ajatuksen toteuttaminen käytännössä onkin sitten huomattavasti haastavampaa... :D

Tällä kertaa aattelin kuitenkin yrittää ihan toden teolla ja alkaa miettimään asioita hieman toiselta kannalta. Koen kylläkin olevani pääsääntöisesti positiivinen ihminen ja löytäväni myrskypilvistäkin ne kuuluisat kultareunukset melko helposti, mutta tää varsin tarpeellinen ja elämää huomattavasti piristävä taito on päässyt hautautumaan marraskuun pimeyden ja kiireiden alle. Sen sijaan, että energiaa kuluisi turhaan voivotteluun ja murehtimiseen voi lähestymistavaksi ottaa kuitenkin myös kiitollisuuden - tästäkin maailmasta löytyy paljon ihmisiä, jotka tekisivät mitä tahansa päästäkseen opiskelemaan itseään kiinnostavaa alaa, toteuttamaan upeita projekteja ja tekemään töitä opintojen ohessa. Joskus aikataulut kiristyvät hieman liiaksi ja asioiden järjestely vaatii hieman organisointia, mutta loppupeleissä oon kuitenkin todella tyytyväinen elämääni ja jokaiseen siihen kuuluvaan pikku osaseen. Tästä maailmasta löytyy sitä paitsi takuulla ikävämpiäkin stressin aiheita kuin lahjojen miettiminen rakastamilleni ihmisille tai lähestyvä vaihto-opiskelu? ;)

Koska nimenomaan joulunalusaikaan pienet, jokapäiväiset rauhoittumishetket ja mietintätauot tulevat enemmän kuin tarpeeseen päätin perustaa tämän kuun ajaksi oman, pienen joulukalenterini - kalenterin, jossa lupaan pysähtyä päivittäin miettimään asioita, joista olen juuri sinä päivänä ollut kiitollinen ja onnellinen. Kiitollisuusjoulukalenteriin päästäkseen asian ei tarvitse olla suuri tai mitenkään merkittävä, vaan pointtina on lähinnä silmien avaaminen ja turhan stressin tunnistaminen sekä välttäminen.

Viikonlopun aikana juttelin pitkän tovin rintasyöpää sairastavan ja sytostaattihoitojen heikentämän naisen kanssa, jonka uskomaton vahvuus ja elämänilo jäivät mieleeni todella selkeästi. Starttaillessani tänään vuoden viimeistä kuukautta käyntiin sporttisissa merkeissä fitinterval-tunnilla kyseinen nainen pälkähti mieleeni uudelleen. Pysähdyin miettimään, miten harvoin sitä tuleekaan arvostettua niinkin itsestäänselvältä tuntuvaa asiaa kuin liikuntakykyistä, tervettä kroppaa - eihän ole ollenkaan taattua, että kymmenen vuoden, vuoden tai vaikkapa kuukaudenkaan päästä pystyisin pomppimaan steppilaudan yli tai tekemään lihaksia polttelevia syväkyykkyjä. Elämä on loppupeleissä hyvinkin arvaamatonta ja vaikka turhanpäiväinen asioiden vatvominen tai pelkääminen ei kannatakaan, voi mitä tahansa kuitenkin tapahtua ja tilanteet saattavat keikahtaa silmänräpäyksessä täysin päälaelleen.

Tämän päivän kiitollisuuspisteet keräsi siis oma, vuosien varrella melko lailla muuttunut, toisinaan häpeää, toisinaan taas ylpeyttä aiheuttanut kroppani: kiitos siitä, että olet kestänyt kaikki nämä vuodet mukisematta ja väsymättä sekä mahdollistanut esimerkiksi sen, että liikunnasta on tullut minulle jokapäiväinen, rakas harrastus.

Innostuiko joku muukin lähtemään mukaan tekemään omaa kiitollisuusjoulukalenteriaan? :)