Rentouttava lauantailenkki

Sain muutama päivä sitten kommenttia siitä, miten harrastan liikuntaa nykyään liian totisella otteella keskittyen joka kerta antamaan itsestäni kaiken ja unohtaen kokonaan sen rauhallisemman, ei-niin-hikiliikunnan ilot. Jäin miettimään asiaa ja pakkohan se on myöntää, että asia taitaa olla juurikin näin: kaikki harrastamani liikunta on hikistä huhkimista ja itsensä haastamista ja rennot fiilistelylenkit sekä kehonhuoltotunnit ovat jääneet viime aikoina täysin unohduksiin. Joinakin päivinä huomaan jopa ajattelevani, että mikäli en käy kunnon juoksulenkillä, ei lenkille kannata silloin lähteä ollenkaan. Eihän se nyt niin mene.

Tänään lähdin sitten kauniin auringonlaskun innoittamana juurikin tällaiselle fiilistelylenkille mukanani kamera ja avoin mieli. Hölkkäilin kevyesti, pysähtelin ottamaan kuvia upean syksyisestä luonnosta, ihastelin ympärillä olevia, arkipäiväisiäkin asioita. Unohdin kellonajan, koko viikon jatkuneen niskakivun, huolet, murheet ja päivän mittaan päähän pulpahdelleet ajatukset ja keskityin sen sijaan nauttimaan olostani. Kiersin lenkin, jota en ole koskaan ennen kiertänyt, kiipesin Laajavuoren laskettelurinteiden huipulle ihastelemaan alhaalla siintävää kaupunkia sekä metsiä ja juoksentelin takarinnettä pitkin alas tietämättä tarkalleen, minne päätyisin. Olo oli mielettömän vapaa ja rentoutunut. Tällaiset lenkitkö nyt sitten ovat turhia? Mietipäs Laura uudelleen...

Näkymät ylhäältä olivat melko makeat!

Täälä mää oon!

Joskus olis kivaa päästä kiipeämään myös mäkihyppytorniin... :D

Reilun tunnin harhailu ympäri metsiä ja mäkiä on yllättävän rauhoittavaa - kokeilkaa tekin! :) Vaikein osa on omalta osaltani vielä edessä, sillä tämänkaltaisia lenkkejä pitäisi kai sitten muistaa tehdä useamminkin kuin kerran vuodessa... Kyllä, senkin uhalla, että joku syketunti tai -lenkki jää joskus välistä: liikkuessa myös se henkinen puoli on melko olennaisessa osassa eivätkä lihaksetkaan varmaan pistä pahakseen rennompaa treeniä silloin tällöin! ;)