Oh, you want to know what I'm training for? Life, motherfucker.

Tämänhetkisen fitness-, superfood- ja ruokavaliobuumin keskellä pienen ihmisen on helppoa hukata itsensä joka puolelta tursuavien treenivinkkien, maidottomien/gluteenittomien/sokerittomien/soijattomien reseptien sekä chiasiemeniä ja spirulinaa ylistävien tekstien keskelle. Se perusterveellinen ruokavalio, jota meidät on opetettu noudattamaan jo ala-asteelta lähtien, onkin yhtäkkiä samassa kastissa BicMacien ja kebabrullien kanssa: hedelmissä on liikaa hedelmäsokeria, maitotuotteita pitäisi välttää, leivästä löytyy kauheasti hiilareita ja perunaa pahempaa ruokaahan ei oikeastaan olekaan. Myönnetään, että tää näkemys oli hieman kärjistetty, mutta kovin kauas totuudesta ei tuollakaan väitteellä taideta valitettavasti mennä.

Okei - ymmärrän, että tavoitteellisesti liikuntaa harrastavat ihmiset vaativat treenaamisensa tueksi tarkan ruokavalion, jota olisi paras pyrkiä noudattamaan mahdollisimman täsmällisesti. Esimerkiksi body fitness-kisoihin valmistautuville niiden kaurahiutaleiden grammantarkka punnitseminen voi ihan oikeasti olla tarpeellista! Mun mielestä täysin tavallisella kuntoilijalla ei kuitenkaan ole minkäänlaista tarvetta alkaa noudattamaan kisadieettien periaatteita tai pyörittää kalorilaskuria päänsä sisällä jokaisen syödyn porkkananpalan kohdalla. Nyt, kun Suomi elää blogien kulta-aikaa ja uusia treeniblogeja ruoka- ja treenipäiväkirjoineen pulpahtelee ihmisten tietoisuuteen jatkuvalla syötöllä, on kuitenkin yhä vaikeampaa yrittää elää niin, etteivät mielipiteet ja ympäriltä tulvivat terveysfaktat pääsisi pureutumaan omaankin ajatusmaailmaan ainakin alitajuntaisesti. Been there, done that - jokapäiväisellä treeniblogien lukemisella on ollut selkeästi vaikutusta myös mun vaikutealttiiseen pääkoppaan ja oonkin pikkuhiljaa alkanut alitajuisesti muuttamaan jääkaappini sisältöä "yleisesti hyväksyttävämpään" suuntaan. Kun oon muutamaan otteeseen lukenut banaanien huikeankamalanvaarallisista hiilari- ja energiamääristä ja puistellut näkemykselle hetken päätäni mietiskellen nykymaailman menoa, lopputuloksena on kuitenkin ollut se, että banaanin syöntini on vähentynyt huomattavasti aiempaan verrattuna. Superfoodeista riittävästi kuultuani oon ensin päättänyt, ettei tasapainoinen ruokavalio tarvitse välttämättä macajauhetta ja gojimarjoja toimiakseen hyvin, ja kipittänyt muutamaa viikkoa myöhemmin Punnitse & Säästä-liikkeeseen pakkaamaan juurikin kyseisiä tuotteita kotiin vietäväksi. Alkaa oikein huolestuttamaan tää mun alttius kaikenlaisille vaikutteille, muiden mielipiteille ja vähänkään mainoksiin viittaaville asioille... :D

Kuva.

Mullahan ei ole juuri tällä hetkellä oikeastaan minkäänlaisia tarkkoja tavoitteita harrastamani liikunnan suhteen. Elämäntapamuutokseni seurauksena painoa on pudotettu viimeisen vuoden aikana niin reippaasti, ettei enemmästä juuri tällä hetkellä ole oikeastaan väliä. Kiinteytymisestä puolestaan ei tietenkään olisi koskaan haittaa, mutta juuri tällä hetkellä mulla ei riitä mielenkiintoa painottaa liikkumisiani ainoastaan salitreeneihin tai alkaa laskeskelemaan, tukeeko ruokavalioni lihasten kasvua. Ei - haluan mennä bodycombatiin tai rankalle lenkille silloin, kun siltä tuntuu ilman, että se samanaikaisesti syö kehitystä toiselta osa-alueelta. Toisaalta haluan kuitenkin myös käydä salilla ja lihaskuntojumpissa, sillä pidän itseni haastamisesta ja poltteen tunteesta lihaksissa. Monipuolisuushan on loppujen lopuksi vain hyväksi, eikö totta? ;) Tokihan hoikka, kiinteä ja urheilullinen vartalo olisi kiva omistaa, mutta se ei ole kuitenkaan se mun elämäni suurin tavoite ainakaan juuri tällä hetkellä. Miksi siis lähteä tavoittelemaan asiaa, joka ei tunnu itselle niin tärkeältä?

Ruokavaliosta taas sen verran, että mullahan ei sellaista ole oikeastaan ollenkaan... :D Syön melko pitkälti sitä, mikä minäkin päivänä tuntuu ja maistuu hyvältä enkä halua noudattaa orjallisesti jotakin tiettyä ainesosaluetteloa tai pyöräyttää jokaisen lautaselle päätyvän ruoanhivenen keittiövaa'an kautta. Musta ei olis siihen, sillä yksinkertaisesti haluan ja tarvitsen tietynlaista vapautta elämässä myös sen ruoan suhteen. Satunnaisia koululounaita lukuunottamatta teen oikeastaan kaiken ruokani itse ja syön ulkona tai ostan valmisruokia äärettömän harvoin. Lautanen täyttyy melko pitkälti lautasmallin mukaan ja nautin myös usein erilaisista herkullisista sosekeitoista ja salaateista. Karkkihimotkin pysyvät pääsääntöisesti kurissa sen verran, kuin pitääkin - kaikki siis hyvin?

Kuva.

Miten on sitten mahdollista, että havahduin reilu viikko sitten siihen kammottavaan tosiasiaan, että moitin itseäni kolmannen leipäviipaleen syömisestä saman päivän aikana laskeskellen samalla, että iltapalalla täytyykin syödä sitten hieman kevyemmin - nyt kun tuli kerran syötyä yksi klementiini enemmän kuin oli tarkoitus. Samaan aikaan huomaan selailevani kalenteria ja pohtivani kuumeisesti, miten ihmeessä saisin kolmannen salitreenin mahdutettua jollekin päivälle. Ei siksi, koska haluaisin, vaan siksi, koska mun omasta mielestäni täytyisi käydä kolme kertaa viikossa salilla.

Miksi ihmeessä ?

Havahduin tähän todellisuuteen reilu viikko sitten, kun lauantai-illan päätteeksi päädyin kumoamaan karkkia ja suklaata suuhuni suunnilleen kaksin käsin. Söin, söin ja söin ilman itsehillinnän hiventäkään siihen asti, kunnes olo alkoi olla kerrassaan kauhea ja omatunto moukaroi rautanyrkeillään sisuskaluja niin että jytisi. Morkkiksen määrä oli sanoinkuvaamaton! Melko pian tokenin kuitenkin tuosta valtavasta itseinhokohtauksesta ja sain otettua itseäni niskasta kiinni: mitäs et syönyt päivällä riittävästi sitä oikeaa ruokaa? Näin siinä käy, kun riittävän kauan laskeskelee kaloreita asioista, joista niitä ei tarvitsisi laskea. Niinpä. Onko mikään ihme, että hirveä sokerihimo iskee lopulta, kun jo jonkin aikaa on liikkunut paljon syömättä kuitenkaan riittävästi?

Tuo hetki sai mun silmät avautumaan. Miksi kiduttaisin itseäni liian vähällä ruoalla, jos mulla ei ole siihen mitään syytä? Harvempi ihminen turvottaa itsensä muodottomaksi palloksi parilla ruisleivänpalasella tai ylimääräisellä banaanilla - vai ootteko muka kuulleet reilusti ylipainoisista ihmisistä, jotka ovat päätyneet tilanteeseen puhtaasti siitä syystä, että söivät aamupuuronsa kanssa puolikkaan omenan? Ette varmasti ole. Päätin, että tästä lähtien alan liikkumaan enemmänkin oman fiiliksen mukaan ja syömään tavallista arkiruokaa kaikessa rauhassa.Tästä syystä johtuen myöskin viikottaiset treenikatsaukset ovat jääneet nyt ainakin hetkellisesti tauolle - koen, että jatkuva treenikertojen raportointi nosti osaltaan paineita huonolla tavalla ja teki liikkumisestani aivan liian suorituskeskeistä.  Tavoitteellinen treenaaminenhan on nykyään pinnalla ja urheilua harrastavien oletetaan jostain syystä tähtäävän aina jonkinlaiseen kaukana häämöttävään päämäärään, mutta miksi salilla ja jumpissa ei voisi käydä puhtaasti siitä syystä, että pitää siitä? Mun päätöshän ei siis tarkoita sitä, että lopettaisin liikkumisen täysin ja aloittaisin täydellisen symbioosielämän suklaalevyn kanssa sohvan nurkassa, pyrin vain sovittamaan elämä-nimisen palapelin palasia uudelleen yhteen. Puoli vuotta sitten paloin halusta treenata täysillä ja tavoitteellisemmin, tällä hetkellä mielessä pyörii taas niin paljon muita juttuja, että pohjimmiltaan kunnossa olevasta liikkumisesta ja syömisestä stressaaminen tuntuu lähinnä todella ahdistavalta.

Kuva.

Näillä lähtökohdilla jatketaan nyt eteenpäin ainakin jonkin aikaa: eihän sitä koskaan tiedä, milloin kunnon treenikärpänen puraisee taas ja innostun salilla käymisestä tavoitteellisesti! ;) Mun mieliala on tunnetusti melko hanakka vaihtelemaan laidasta laitaan, joten en halua julistaa tätä tavoitteetonta fiilistelyliikuntaa mun loppuelämän uraksi. Jos näin tekisin, oisin luultavasti heti ensi viikon koittaessa julistamassa superdieettien ja raakasuklaan nimeen! :D Tällä hetkellä tällainen asennoituminen tuntuu kuitenkin omalta jutulta ja pakko sanoa, että viime viikon liikkumisetkin tuntuivat heti mukavammilta, kun ajatukset oli saatu järjestykseen ja kuntoilu tapahtui täysin omasta, vapaasta tahdosta ;) Enää täytyy kovettaa mieli myös jatkoa ajatellen ja pyrkiä tarkastelemaan ympärillä vellovaa treeni- ja ruokavaliohypetystä täysin neutraalista näkökulmasta. Se, että muut tekevät niin, ei tarkoita, että munkin täytyisi tehdä niin.

Tästä aiheesta löytyy keskustelua netin syövereistä vaikka millä mitalla ja näkemyksiä on takuulla yhtä monta kuin ihmisiäkin. Älkää siis tulittako mua hengiltä, vaikka nää mun juuri julkaisemat ajatukseni eroaisivatkin hieman teidän mielipiteistänne ;) Musta tuntuu nyt siltä, että tekstin pituudesta huolimatta paljon mielen päällä pyörivää jäi vielä sanomatta, mutta jospa tällä kilometripostauksella päästäisiin edes alkuun :D Kommentit ovat tuttuun tapaan tervetulleita ja keskustelua saa toki syntyä!