Vaihtoehtoinen juhannus

Aattoaamuna heräsin pinkaisemaan pikaisen aamulenkin jo ennen aamupalaa ja treenikärpäsen puraisemana jatkoin hien nostattamista pintaan paria tuntia myöhemmin vatsalihastreenin merkeissä. Mukavaa, että motivaatiota jumppamaton levittämiseen ja kahvakuulan esiin kaivamiseen löytyy edes silloin tällöin - vaikka sitten juhannuksena!

Taistelin hetken Facebookin juhannusaiheisten päivitysten herättämää pientä kateutta ja lähetin mielessäni lämpimät halaukset kesämökillä keskikesän juhlaa viettävälle perheelleni.

Ennen töihin lähtöä piipahdin katsomassa juhannussalon pystyttämistä. Ihastelin kaunista, puna-, kelta- ja sinivärein koristeltua salkoa tuulisella rannalla ja tunsin hassua haikeutta katsellessani sen ympärillä tanssahtelevia hymysuisia lapsia. Haitarista ilmoille kantautuvat iloiset sävelet karkasivat puiden latvoja ravisuttavien tuulenpuuskien mukaan ja pikainen puhelu parhaan ystävän kanssa lämmitti mieltä.

Kaadoin illan aikana lukuisia, kullanruskean eri värejä toistavia olutlaseja janoisille, kovasti juttutuulella oleville asiakkaille ja nauroin bussikuskin laidasta laitaan pompahteleville puheenaiheille. Ihmiset ihmettelivät kovasti Maarianhaminan hiljaisuutta ja ravintoloiden kiinniolemista - tottahan toki paikalliset ovat kirmanneet heti töistä päästyään maaseudulle, mökeille ja saaristoon. Onneksi kaupunkiin jääneillekin löytyi iltaohjelmaa ja vieraat lähtivät tyytyväisinä tanssahtelemaan valoisaan kesäyöhön. Sinne suuntasin minäkin baarin puolella töissä olevan Ingan houkuttelemana heti tunnin verran ylitöiden puolelle venähtäneen työpäivän jälkeen. Vilkkuvien valojen, lattialle läiskyneen valkoviinin ja tahmean tanssilattian jälkeen raikas, aamuöinen ulkoilma ja kesäyön hiljaisuus kotiin pyöräillessä tuntuivat ihanilta, vaikka ilta oli mielenkiintoinen ja kaupungin suosituin yökerho näkemisen arvoinen. Niin, käytännössä myös lähes ainoa laatuaan. ;)

Juhannuspäivä sujui pitkälti samalla kaavalla - herättyäni kävin juoksemassa juhannuksen hiljentämillä lenkkipoluilla, rullasin jumppamaton jälleen kerran auki ja treenattuani suuntasin töihin. Harkitsin lähteväni juhlimaan tämänkin työvuoron päätteeksi, mutta yön koittaessa baarin puolelta viimeisten tuntien aikana kantautuneet äänet ärsyttivät jo valmiiksi ja juhlasuunnitelmat vaihtuivat kunnon iltapalaan, sohvannurkkaan ja O.C.-jaksoon.

Sunnuntaina satoi. Kauppareissun jälkeen olin läpimärkä ja tympiintynyt kaikkeen - sisällä olemiseen, väsyneeseen oloon, jopa vapaapäivään. Päiväunien ja pienen whatsappailun jälkeen oveni taakse ilmestyi kuitenkin kaksi upeaa tyttöä mukanaan pari vuokraleffaa, tortillantekoainekset sekä piristävät jutut ja tämänvuotinen juhannuksenvietto huipentuikin näin ollen ikkunasta karanneeseen satavuotiaaseen, liian moneen suklaapalaan ja tyhjennystä kaivanneeseen roséviinipulloon. Ei hassumpaa, etten sanoisi!  

Ei siis saunaa, järvessä tai meressä pulikoimista eikä mökkielämän haistelua. Ei grillistä kohoavia herkullisia tuoksuja, viimeisen makkaran luovuttamista koiralle tai savun kirvelyä silmissä. Ei tyhjiä siideritölkkejä, aamuista kohmean krapulaista oloa tai hyttysten huitomista.

Kaupunkijuhannus töiden merkeissä oli aiempiin juhannuksiin verrattuna... no, erilainen. Ei missään nimessä surkea tai ikävä, muttei myöskään ikimuistoisen huikea. Kaikessa erilaisuudessaan viikonloppu oli kovin tavallinen eikä se välttämättä ole ollenkaan huono juttu.