Koska kaikella on tarkoituksensa.

Lokakuun ensimmäinen päivä valkeni kylmänä ja utuisena. Tai no, varsinaisesta valkenemisesta ei vielä puoli kuuden aikaan voinut oikeastaan puhua, sillä pyörän selkään hypätessäni ulkona oli edelleen hämärää ja tähdet vilkuttelivat varhaiselle töihin kulkijalle iloisesti taivaalta. Kaupunki oli hiljainen, kaunis ja rauhallinen - kadunvarteen parkkeeratun auton huurteiseen takaikkunaan oli piirretty sydän, usva kellui haituvaisina pilvinä puunlatvojen tasalla ja kirpeä ilma sai hengityksen huuruamaan. 

Alkusyksy on onnistunut heilauttamaan mun vähäisenkin jäljellä olleen ajantajun kokonaan jonnekin kaukaisimpien galaksien lähistölle ja tuntuu omituiselta ajatella, että nyt todella eletään jo lokakuun alkua. Jo, tai vielä, miten sen nyt ottaa. Toisaalta syyskuu hujahti ohitse valon nopeudella (kirjaimellisesti - missä vaiheessa illat ovat alkaneet pimenemään näin aikaisin?), kun taas toisaalta neljä viikkoa mahdutti sisäänsä huikean määrän erilaisia asioita, tapahtumia ja hetkiä. Muutto takaisin Ahvenanmaalta, koulun aloittaminen ja arkirutiineihin palaaminen, reissu Helsingissä ja vastavuoroisesti siellä asuvan ystävän vierailu Jyväskylässä sekä useammat koulupippalot, varkaustapaus ja ikävät uutiset papan poismenosta, uusia tuttavuuksia ja vanhojen ystävyyssuhteiden pohdintaa, jumppatunteja, aamulenkkejä ja esseiden kirjoittamista. Kaikki tämäkö on muka tapahtunut syyskuun aikana? Ajatus siitäkin, että Maarianhaminasta lähdöstä on ehtinyt kulua ainoastaan reilu kuukausi, on vähintäänkin absurdi - tällä hetkellä koko kesä kun tuntuu lähinnä hassulta, suloisensuolaiselta ja täysin muusta maailmasta irtaallaan olevalta pehmeältä päiväunelta. 

Syksyn parhaista puolista on onneksi päässyt nauttimaan runsain mitoin! :)

Jos musta kuitenkin jo tällä hetkellä tuntuu siltä, että kuluneet viikot ovat olleet täynnä ohjelmaa, tiivistyy meno ainakin kolminkertaiseksi loppuvuotta kohden. Edessä avautuva lokakuu tarjoaa kouluprojektien ja lukuisten työvuorojen lisäksi myös erilaisia mukavia ja vähemmän mukavia tapahtumia alkaen torstaista, jolloin saatamme pappani haudan lepoon Kuivaniemellä. Reissaan pohjoisemmas serkkuni kyydillä keskiviikkona ja palaan takaisin Jyväskylään jo torstai-iltana seuraavana päivänä vuorossa olevan uusintatentin sekä yritysanalyysin esittelyn vuoksi. Näistä molemmat ovat saaneet stressitasot nousemaan ajoittain jo pilviin asti, sillä tekemistä tuntuu löytyvän jatkuvasta yrittämisestä huolimatta paljon käytettävissä olevaa aikaa enemmän.

Kuva.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä matka onneksi jatkuu ystäväni kanssa kohti Helsinki-Vantaata ja Lontoota, jossa vietetyt kolme päivää tulevat ainakin toivon mukaan toimimaan kunnon irtiottona arjesta - ainakin hyvä seura ja upea, inspiroiva ympäristö on taattu! ;) Lontoosta koti-Suomeen lennähdettyäni matkaan takaisin Kuivaniemelle viettämään loppuviikon perheen seurassa ja palailen sieltä seuraavan viikon alussa kotiin ja arkirutistusten pariin toivon mukaan edes jonkin verran energiaa mukaani keränneenä.  Loppuvuodelle, tuolle opiskelijan ikuiselle painajaisajankohdalle, näyttäisi onneksi riittävän takuuvarmojen ja jokavuotisten stressikohtausten lisäksi myös rentouttavampia ja vapauttavampiakin hetkiä mm. pikkujoulujen, liikunta- ja ravintolapäivien, ihanan Iiriksen kanssa suunnitellun Tallinna-viikonlopun (by the way - juuri silloin, kun joulumarkkinat rantautuvat kaupunkiin!) sekä toivon mukaan myös ainakin veljen luona Kuopiossa sekä rakkaan kesätyttöni Emilian hyysättävänä Vaasassa käymisen merkeissä. :)

Kaiken tämän härdellin keskellä tulen kuitenkin kuulemaan jossain vaiheessa myös lopullisia uutisia siitä, tuleeko vaihtojaksoni Hong Kongissa toteutumaan ensi keväänä. Onko edessä siis kaiken lisäksi vielä asunnon irtisanomista ja muuttosuunnitelmia sekä vakuutusten, lentolippujen ja muiden käytännön asioiden järjestelyä ennen joulun koittamista? Vai kenties sydämessä lähes vuoden ajan sykkineen toivon menetyksestä johtuvaa harmistusta ja uusien suunnitelmien luomista kevätkauden varalle - jonnekin minä nimittäin tulen lähtemään, se on varma!

Hieman aikaisemmin päivällä olin hetken ajan valmis heittämään hanskat tiskiin, reissaamaan äitini luo pohjoiseen ja pääsemään hetkeksi pois kaiken kiireen ja stressin keskeltä. Haaveissani istuin ikkunan edessä olevassa nojatuolissa varpaat tuolin edustalle levitettyyn lampaantaljaan upotettuna, siemailin kuumaa kahvia ja katselin maisemaikkunasta avautuvaa, suurilla keuhkoillaan jatkuvasti hengittävää Jäämerta. Ei paineita, ei kellon tai kalenterin tarkkailua - vain vastarannan siluetti vuonon takana, lokkien satunnaiset kirkaisut ja lämpimän kahvikupin ympärille kiertyvät sormet. 

Polte pohjoiseen olisi kova, mutta tällä kertaa päädyin lentolippujen tilaamisen sijaan vaihtoehtoon B:

lyhyeen, pääkoppaa puhdistavaan kävelylenkkiin, syvään hengittämiseen sekä muutamaan voimaannuttavaan biisiin. Britneyn sanoin: you gotta work, bitch - ja minähän kyllä aion.

Saamelaisen Sofia Jannokin upea Davadat...

...sekä vuosien takaa tuttu, mutta aina yhtä upea Adiemus.