but they all didn't see the little bit of sadness in me

Työviikko hujahti ohi taas sellaista vauhtia, että heikompia (esim. minua...) hirvittää. Viisipäiväisen työputken aloittaminen sunnuntaina aiheutti melko yllättäen täydellisen ajantajun katoamisen ja olenkin elänyt koko viikon seuraavassa päivässä - tänäänkin teki todella tiukkaa ymmärtää, että on todellakin vasta torstai, ei perjantai! :D

Kuva.

Toisaalta... onko sillä nyt niin väliä. Every day can be a new favorite day!

Maanantain suru-uutiset aiheuttivat alkuviikosta myöskin sen, että tunsin olevani joka asiasta pihalla kuin lumipallo. Menin iltavuoroon silmät turvonneina ja sain jollain voimilla vedettyä työpäivän loppuun asti kunnialla, mutta heti ovesta ulos astuttuani tunsin keikkuvani jossain maailman reunalla sumun ympäröimänä. En tiedä, millaista on olla pilvessä, mutta veikkaan, että se tuntuisi juuri siltä: ajatukset eivät liikkuneet milliäkään, katse haahuili ympäriinsä silmien kuitenkaan rekisteröimättä mitään näkemäänsä, olo oli todella raskas ja olin umpiväsynyt, mutten kuitenkaan meinannut saada nukuttua. Onneksi sain tuona iltana kyydin kotiin, liikenteen seassa omin päin olisin luultavasti aiheuttanut vain ruumiita...

Kuva.

Lemmikin hankkimista harkittaessa puhutaan paljon siitä, miten siihen vaikeaan hetkeen täytyy olla valmis ja varautunut oikean ajan koittaessa. Olen toki pohtinut asiaa silloin tällöin aiemminkin, mutten koskaan ole tajunnut, miltä eläimen menettäminen käytännössä tuntuisi. Vaikka en ollutkaan itse tekemässä koiran lopettamispäätöstä enkä näkemässä sen nukahtamista ikuiseen uneen, suru tuntui silti musertavalta ja olo oli todellakin sellainen, kuin olisin menettänyt perheenjäsenen. Vielä tänäänkin minulla on sellainen selittämätön tunne siitä, että jokin asia on muuttunut lopullisesti. Onneksi olo on kuitenkin helpottanut pikkuhiljaa, pääasiassa puhumisen ansiosta - olen pystynyt puimaan asiaa läpi useampien eri ihmisten kanssa ja saanut näin ahdistavaa surua helpotettua huomattavasti. Kyllä puhuminen tärkeille ihmisille on sitä parasta terapiaa ja toivon todellakin, että meillä jokaisella on vaikeamman tilanteen koittaessa joku, jolle puhua. Se kannattaa. :)

Tätä ikävää tapahtumaa lukuunottamatta työviikko sujui hyvin ja osaamiseni kehittyy joka päivä - lopultakin minulle tulee sellainen tunne, että alan olla töissä enemmän hyödyksi kuin haitaksi! :D Tunne siitä, että asiakaspalvelutyö on todellakin se minun juttuni, on myös vahvistunut päivä päivältä - nautin siitä, kun saan olla tekemisissä ihmisten kanssa ja auttaa heitä erilaisten ongelmien ratkaisemisessa. Vaikka saatan olla työpäivän jälkeen totaalisen poikki ja äärettömän väsynyt, voin silti olla joka päivä tyytyväinen itseeni, sillä tiedän, että väsymyksestä huolimatta olen kuitenkin tehnyt parhaani asiakkaiden puolesta. :)

Toki näitäkin hetkiä on... Kuva.

Myös kielien opiskelu on noussut tällä viikolla pinnalle ja motivaatio etenkin muutaman kielen oppimiseen kunnolla on huipussaan. Englannilla pärjään tällä hetkellä melko sujuvasti erilaisissa tilanteissa, mutta jo esimerkiksi ruotsin puhuminen tökkii ja pahasti. Pari vuotta sitten kirjoitin kylläkin ruotsista E:n ja koen edelleen ymmärtäväni niin puhetta kuin tekstiäkin melko hyvin, mutta se puhuminen... Olen lukenut myös saksaa kasiluokalta lukion päättymiseen saakka sekä lisäksi pari kurssia espanjaa ja yhden venäjää. Voinkin siis sanoa, että osaan periaatteessa useita kieliä vähän - harmi vain, ettei yhdestäkään ole tositilanteen tullessa oikeasti hyötyä. :D Tälläkin viikolla tein check-innin venäläiselle miehelle, joka ei puhunut sanaakaan englantia. Pienten kommunikaatio-ongelmien jälkeen minä selitin hotellista suomeksi elekieltä apunani käyttäen miehen posottaessa venäjää sen minkä ehti. Ymmärsimme kuitenkin toisiamme ja ukkeli lähtikin tyytyväisenä ja iloisesti hymyillen omaan hotellihuoneeseensa suomi-venäjä-sanakirja kädessään :D Vaikka tilanteesta selvittiinkin hyvin nimenomaan elekielen ansiosta, sain uutta potkua etenkin venäjän oppimiseen. Tämän kielen haluan todellakin oppia kunnolla! Myös ruotsia ja saksaa haluaisin petrata edes sen verran, että kykenen kommunikoimaan vähänkään muiden ihmisten kanssa ilman pitkiä miettimistaukoja ja mutinoita. Niin, ja se espanja... sekin on aivan älyttömän hieno kieli! Mihin tässä nyt ensimmäiseksi ryhtyisi?

Kuva.

Kuten ehkä huomaattekin, tämä viikko kului siis pääasiassa töiden parissa enkä tarkemmin ajatellen edes muista, mitä olen puuhaillut työpäivien jälkeen. Hmm... :D Nyt minulla on kuitenkin kolme vapaapäivää tiedossa ja pohdin tänään vakavasti Suomipop-festareille lähtemistä mm. Kaija Koon ja Laura Närhen innoittamana. Kalliit liput saivat kuitenkin mielen muuttumaan ja tulin kotiin nukkumaan viikon univelkoja takaisin sekä katsomaan Kimmoa Netflixistä (on muuten aivan loistava sarja!). Hieman kyllä edelleenkin harmittaa, sillä seurasin päivän hotellille tulleiden festarikävijöiden innostuneisuutta ja totta puhuakseni esiintyjätkin olisivat kyllä kiinnostaneet. Onneksi viikonloppuna on tiedossa mukavia juttuja! ;)

ps. Pahoitteluni tällaisesta kuvamateriaalista - huomasin, että viikon aikana otettuja kuvia on kertynyt tasan yksi ja sekin on sellainen, jota en voi blogissa julkaista. Ehkäpä ensi kerralla mentäisiin sitten paremman kuvituksen kera!