Koska aina ei tarvitse olla tehokas.

Tämän sunnuntain tavoitteenani oli viettää tehokas ja aikaansaava vapaapäivä: herätä aikaisin aamulla lenkille, suunnitella ja aloittaa kouluun liittyvien projektien ja tehtävien tekemistä, ehkä myöskin siivota. Suunnata alkuillasta muutama päivä sitten yliopiston ilmoitustaululta bongaamaani afrikkalaiseen iltaan, tehdä kunnon lihaskuntotreeni ja olla kaikin tavoin Ahkera Ihminen.

Kuva.

Aamulla herättyäni ja hetken aikaa arvottuani päätin kuitenkin nauttia pitkästä aikaa aamulenkin sijaan lämpimästä ja loikoilemaan houkuttelevasta sängystä hieman tavallista pidempään. Avasin hyvän kirjan, kannoin aamupalan ja kahvikupin sänkyyn ja nautin kiireettömyyden tunteesta täysin siemauksin. Niinäkin aamuina, kun heti aamusta ei tarvitse olla koulussa tai töissä, on mulla tapana herätä joka tapauksessa aikaisin ja pyrähtää pikaiselle puolen tunnin lenkille. Aamureippailu on osoittautunut ehdottoman loistavaksi tavaksi startata uusi päivä, mutta toisinaan sitä vain yksinkertaisesti tarvitsee myös näitä rauhallisia, laiskoja aamuja ilman minkäänlaista hötkyilyä!

Pari tuntia myöhemmin pienimuotoinen syyllisyys alkoi kuitenkin kolkutella takaraivoa: pitäisiköhän tässä nyt oikeasti tehdä jotain hyödyllistä? Yöpöydälle pinotut Kuntoplussat ja hyvinvointiaiheiset opukset tuntuivat tuijottavan pistävästi ja voin melkein vannoa tunteneeni terävät, lenkkipolkua tai salia kohti tyrkkivät potkut takapuolessani. Keittiön pöydältä syyllistäviä vilkaisuja minuun päin puolestaan loi auki jäänyt kalenteri sekä sen ympärille levitetyt koulupaperit, jotka niin ikään odottivat jonkinlaista toimintaa tapahtuvaksi.

EI. 

Kuva.

Loppujen lopuksi päädyin tekemään päivän parhaan päätöksen heittämällä jokaisen "pitäisi"-ajatuksen parvekkeelta alas ja tekemällä juuri niin kuin minusta itsestäni tuntui: pujahtamaan takaisin peiton alle aamulla aloitetun kirjan pariin ja torkahtamaan uudestaan väsymyksen iskiessä. Jättämään afrikkalaisen illan väliin laiskuuden iskiessä ja hengailemaan sen sijaan koko päivän yöpuku päällä sekä katsomaan telkkarista huonoa komediasarjaa ja jättämään sänkyni petaamatta ja puurokattilan tiskaamatta. Etenkin kaksi viimeistä kohtaa ovat mun kohdalla lähes hälyttäviä - petaan nimittäin aina sänkyni ja astiatkin tulee yleensä tiskattua lähestulkoon heti käytön jälkeen :D Tällainen pieninä asioina ilmennyt huolettomuus tuntui ihanan vapauttavalta ja havahdutti huomaamaan, miten järjestelmälliseksi ja järkeväksi päivittäinen elämä onkaan oikeastaan mennyt. Pienikin irtiotto ja jo muutaman rutiiniksi muodostuneen asian murtaminen rentoutti oloa huomattavasti eikä se lenkkipolun väliin jättäminenkään silloin tällöin ole maailmanloppu :) Älkää käsittäkö väärin: nautin tietynlaisesta järjestelmällisyydestä ja arkielämästäni pääsääntöisesti täysin siemauksin eikä sinne lenkille lähteminen tavallisesti tunnu minkäänlaiselta velvollisuudelta. Toisinaan sellaiseenkin kuitenkin turtuu ja jonain aamuna sitä havahtuu huomaamaan, miten onkaan taas kiskomassa lenkkareita jalkaan pohtimatta tarkemmin omaa senpäiväistä olotilaansa tai fiilistään. Tässä maailmassa on mun mielestäni aivan riittävästi sellaisia asioita, joita joutuu tekemään, halusi tai ei: ei kai sellaisia kaivata enää yhtään enempää? :D

Pienimuotoiset appelsiinisuklaaöverit, ylimääräinen kuppi kahvia ja pitkä puhelu pikkuveljen kanssa - tällä yhdistelmällä on hyvä lähteä kohti uutta, töiden- ja koulujuttujen täyteistä arkiviikkoa.

Kuva.