1st of December

Joulukuun ensimmäinen päivä. Aamusella lunta sateli maahan hiljalleen ja joka puolella oli hiljaista ja rauhallista. Edellisillan leffamaraton ja rakkaudella nautitut suklaat lämmittivät edelleen mieltä.

Irtokarkkeja ja hyviä leffoja, nam! Ps. Leijonakuningas itketti edelleen.

Ei mutta hetkonen, nythän on joulukuu! Peitto sivuun ja kauan odotetut jouluvalot kaapin pohjalta esiin ja ikkunoihin! Klassinen joulutähti jaksaa ilahduttaa vuosi vuoden jälkeen ja vähintäänkin yhtä perinteinen kynttelikkö saa aamuhämäräisen keittiön näyttämään rauhallisen kauniilta. En pidä vilkkuvista tai turhan räikeistä jouluvaloista, perinteiset versiot ovat yleensä kaikista kauneimpia. Pieni kaiherrus jäi kuitenkin vaivaamaan mielen perukoille ja uskon suuntaavani ensi viikolla keskustaan ostamaan hieman täydennystä kauniin jouluvalaistuksen luomiseksi. Ihan vähän, jotain pientä. Ei liikaa, ettei koti ala muistuttamaan amerikkalaista joululeffaa.

Joulukalenterin ensimmäinen luukku avataan, sieltä paljastuu herttaisen näköinen lumiukko tonttulakki päässään. Hymyilyttää. Tänä vuonna en ole ostanut suklaakalenteria, mutta postiluukusta tipahtanut Keskisuomalaisen paperinen versio ajaa asiansa mainiosti. Hassua, miten suuressa roolissa suklaakalenteri olikaan vielä lapsena ja miten joulu ilman sellaista ei olisi ollut joulu ollenkaan. Avasin aina jokaisen luukun ajallaan, tunnollisesti, ja suutuin silmittömästi koko kalenterin kerralla syöneelle veljelleni. Eihän niin voi tehdä.

Joulukorttitarvikkeetkin löytyivät kaapista sekasotkun keskeltä ja ne nostettiin hyllyn päälle odottamaan askarteluinspiraation syttymistä. Joka joulu kortit tehdään itse - en halua antaa kenellekään niitä persoonattomia, hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta toivottelevia pahvinpalasia, joita kaupoissa myydään. Tai no, on niiden joukossa hienojakin. Eivät omat tekeleenikään ilahduta välttämättä esteettistä silmää, mutta ainakin niissä näkyy tekijän kädenjälki. Joskus sormenjälkikin, kun liima on unohtunut pyyhkiä sormenpäistä. Myös päässä muhinut lahjalista täyttyy kuin itsestään ja ensi viikolla olenkin valmis tarttumaan tuumasta toimeen ja hankkimaan ne aivan konkreettisesti. Ihanaa!

Joulukuusi majailee edelleen varastossa, sitä en jaksanut kaivaa esiin vielä tänään. Aiemmin olin sitä mieltä, että kuusen kuuluu olla vihreä ja ehdottomasti aito, piste - mikään muu ei tulisi kysymykseenkään. Varastosta löytyvä kuusi on kuitenkin kaikkea muuta: valkoinen ja muovinen. Pidän siitä - se on kaunis, helppohoitoinen ja valaisee omalla tavallaan asuntoa. Eihän se tietenkään oikeaa kuusta voita, mutta äärettömän hyvä korvike se on.

Vaikka väittäisinkin olevani aikuinen, saa joulu sisäisen lapseni heräämään ja innostun pienistäkin asioista samalla tavalla kuin viisitoista vuotta sitten. Ihanan rentouttavaa ja nostalgista - näin on hyvä olla joskus.