maanantai 29. syyskuuta 2014

enjoy the ride

"Syksyllä on sitten takuulla aikaa viettää rauhallisia iltoja kynttilänvalossa, hautautua sohvannurkkaan teekupin ja hyvän kirjan kanssa ja nautiskella kotielämästä kesän kiireiden ja sinne tänne huitelemisen jälkeen."

...niin, tai sitten ei :D En tiedä, miksi tuollainen yliromantisoitunut syysfiilistelykuva on mun päähän koskaan edes putkahtanut, sillä useamman vuoden kokemuksen perusteella luulisi jo munkin oppineen, että tää vuoden toinen puolikas on yleensä hyvin kaukana rauhallisesta ja hiljaisesta! :D Jostakin syystä syksylle tuntuu aina kertyvän vähintäänkin tuplamäärä tekemistä käytössä oleviin tunteihin nähden ja nytkin mua harmittaa, että esimerkiksi blogin päivittely on jäänyt näinkin vähäiselle - motivaatiota ja intoa kirjoittamiseen kyllä löytyisi, mutta aika tuntuu olevan jatkuvasti aivan liian kortilla. Siinä vaiheessa, kun takana on useampi tunti tietokoneella näpyttelyä kouluhommien vuoksi, ei postauksen kirjoittaminen oo myöskään ihan ensimmäisenä mielessä - pahoittelut siis tällaisista harvakseltaan ilmestyvistä ja sisällöltään erittäin sekalaisista postauksista :D

Älkää nyt kuitenkaan käsittäkö väärin, sillä mun mielestä on ihanaa, kun kalenteri täyttyy monenlaisista mukavista menoista ja tapahtumista eikä sinne sun tänne viipottaminen tunnu mitenkään vastenmieliseltä! Tokihan joukkoon mahtuu sitten myös niitä hieman tylsempiäkin juttuja, kuten kouluraporttien kirjoittamista ja aikaisia työaamuja, mutta niitäkin tarvitaan mukaan tasapainottamaan arkea - eiväthän ne mukavat jutut tuntuisi yhtään miltään, jos koko elämä olisi Ressu Redfordin sanoitusten mukaan mannapuuroa ja mansikkaa ;)

Missäs merkeissä mun viime viikko sitten hujahtikaan? Alkuviikkoon mahtui ainakin melkoinen määrä työtunteja, joista suurin osa ajoittui vielä hurjan varhaisille aamuille. Parhaimmillaan aloittelin päiviäni tosiaan jo puoli viiden hujakoilla ja siinä vaiheessa oli kyllä pakko myöntää, että vaikka aamuherätyksistä tykkäänkin, menee mullakin jossain sentään raja :D Työvuoroja on muutenkin tuntunut riittävän melko mukavissa määrin ja oikeastaan tekemistä löytyisi vielä paljon nykyistäkin enemmän. Yritän kuitenkin pysyä tiukkana työtuntien ottamisen suhteen, sillä luonnollisesti myös koulu (eli se tämänhetkinen ykkösduuni) vaatii osansa ja aamuyöllä töihin herääminen syö päiväunista huolimatta iltapäivän ja illan jaksamista pidemmällä tähtäimellä. Tällä hetkellä teen keskimäärin 12-16 viikkotyötuntia ja alkuperäiseen, n. 4-8 viikkotunnin suunnitelmaan nähden oon selkeästi jo lipsahtanut joustamaan melkoisesti vuorojen ottamisessa :D Jokin aika sitten mulla tulikin itse asiassa erään ystäväni kanssa puheeksi se, miten epäreilua elämä onkaan: on paljon ihmisiä, joilla ei ole minkäänlaista työtä ja jotka tekisivät mitä tahansa, jotta saisivat edes jonkinlaisen pätkätyön. Toisaalta on taas meitä, joilla töitä tuntuisi riittävän paljon enemmän kuin resursseja löytyykään :D Toki täytyy olla kiitollinen siitä, että kuulun kuitenkin tällä hetkellä tähän onnekkaampaan ihmisryhmään - kunhan muistaa tosiaan pitää päänsä ja muistaa ajatella myös omaa jaksamistaan, ei ainoastaan sitä palkkatilin kerryttämistä :)


Reisi-peppu-vatsaa!
Kun alkuviikko pyhitettiin töille, oli loppuviikosta ohjelmassa sitten koulua koko viikon edestä - saimme nimittäin irlantilaisen yliopistotohtorin vieraaksemme ja pitämään meille kahden päivän mittaista workshopia Diversity Managementista. Intensiivisistä ja pitkistä, peppua puuduttaneista päivistä huolimatta luennoitsija osoittautui loistavaksi ja aiheen ollessa mielenkiintoinen tunnitkin hujahtivat kuin siivillä. :)

Kaiken muun ohella oon yrittänyt parhaani mukaan myös ehtiä jumppailemaan sekä kokeilemaan myös uusia juttuja - tiistaina kävin muun muassa JOPNOn eli Jyväskylän opiskelijoiden Pohjola-Norden-seuran (mikä sanahirviö... :D) uusien illassa, josta mulle vinkattiin Nordjobbin toimesta edellisellä viikolla. Mullahan ei lähtökohtaisesti ollut minkäänlaista käryä siitä, minne olin menossa, mutta uteliaisuuden vietyä voiton päätin lähteä kurkkimaan, millainen illanvietto oli kyseessä - enkä jäänyt katumaan! JOPNOn toiminta vaikutti mun korvaan älyttömän kivalta, sillä yhdistys järjestää vuoden mittaan kaikenlaista vapaamuotoista toimintaa aina svenskatalande luncheista pohjoismaalaisiin leffailtoihin, illanistujaisiin ja erilaisiin retkiin. Mikä parasta, tätä kautta pääsen lopultakin hyödyntämään kesän aikana hankittuja ruotsintaitoja! ;) Viime viikkoisessa uusien illassa en valitettavasti jaksanut aikaisesta herätyksestä johtuen hengailla paria tuntia kauempaa, mutta jo sinä aikana ehdin tutustua muutamaan hurjan mukavalta vaikuttaneeseen ruotsinopiskelijaan sekä herkutella räksmörgåseilla sekä ålandspannkakalla. Ei siis hassummin!
Keskiviikkona uutuuskokeilu jatkui opiskelijakunnan international clubin järjestämän, Revolution-ravintolasta paikkansa löytäneen Burger Party Nightin merkeissä. Heti alkuun mun on kyllä pakko myöntää, että olin aika surkea burgerbailaaja tuona iltana - mun ei nimittäin zumbatunnin jälkeen tehnyt ollenkaan mieli burgeria enkä edes jatkanut iltaa seinän takana sijainneeseen Freetimeen jatkoille. Pitkien, Coffee Housen vessassa käytyjen tulevaisuuden haaveisiin ja tavoitteisiin liittyvien kevyiden (:D) keskustelujen jälkeen otinkin siis suunnan kohti kotia ja päätin samalla olla seuraavissa burger partyissa hieman paremmin mukana - silloin voisin edes syödä sen asiaankuuluvan hampurilaisen... :D




Viikonloppuna istuin lähinnä nenä kiinni koulukirjoissa tämänpäiväisen palvelumuotoilun tentin takia, tein pitkiä ja terapeuttisia kävelylenkkejä lukemisen lomassa ympäri uskomattoman kauniissa syksyn väreissä kylpevää kaupunkia sekä vietin aikaa keittiössä porisevien pannujen ja kattiloiden äärellä tämän viikon ruokia kokkaillessani. Innostuin ehkä hieman liikaakin kaikista ihanista, mielessä jo jonkin aikaa pyörineistä resepteistä ja nyt sekä jääkaappi että pakastin ovat kirjaimellisesti sanottuna räjähtämispisteessä kaiken maailman soija-juurespyöryköiden, lanttukeittojen, maissiriisien ja chiahillojen toimesta :D Eipähän tarvitse käyttää taas hetkeen aikaa ruoanlaittoon!
Yllä olevat kuvat ovat muuten lauantai-illalta, kun kävin muutaman kaverini kanssa kurkkimassa kaupungissa järjestetyn Valon kaupunki-tapahtuman tarjontaa. Kokonaisuudessaan tapahtuma oli kolmen päivän mittainen ja sen tiimoilta Jyväskylästä löytyi useita upeasti valaistuja kohteita, tietoa uusista, energiatehokkaista valaisuvaihtoehdoista sekä tapahtumia aina puolimaratonista musiikkiesityksiin - yhdenlainen paikallinen Taiteiden yö siis tämäkin! :D Mä piipahdin tutustumassa tapahtuman ohjelmaan tosiaan ainoastaan lauantaina ja koleasta ilmasta johtuen paikalla tuli viivyttyä ainoastaan pari tuntia. Tuossakin ajassa ehdin kuitenkin vaikuttua kauniista väreistä ja valojen ympärille luoduista taideteoksista, haistella upean ruokabasaarin herkullisia tuoksuja sekä nähdä muutaman melko vaikuttavan bändiesityksen - ehdottomasti siis kohmeisten varpaiden ja kipristelevien poskien arvoinen reissu! ;)

Nyt mun taitaa kuitenkin olla aika laittaa nukkumaan, sillä huomenaamulla edessä olis taas vaihteeksi laittoman aikainen herätys töihin. Onneksi mulla ei oo töitä kuitenkaan neljää tuntia enempää ja suurissa suunnitelmissa olisikin tulla heti vuoron päätyttyä kotiin syömään ja nukkumaan hetkeksi ennen koulujuttuihin paneutumista... :) Illemmalla tarkoituksena olis suunnata testaamaan afrotanssia korkeakoululiikunnan tunnille ja tänpäiväisen hiphop-kokeilun jälkeen mua hävettää jo valmiiksi oma rautakankimainen notkeuteni - ei oo tähän osoitteeseen jaettu synnärillä niitä letkeitä lanteita tai notkeita jäseniä! Mulla on kuitenkin suurena missiona testailla nyt mahdollisimman paljon erilaisia tarjolla olevia ryhmäliikuntatunteja, sillä eihän kukaan pakota menemään niille toista kertaa, jos laji tai tunti ei jostain syystä nappaa :D Oon muutenkin ajatellut kirjoitella jossain välissä vähän tarkemmin juttua tuosta korkeakoululiikunnasta, joten jonkinlaista tarinaa liikuntajuttuihinkin liittyen on siis tiedossa lähiaikoina!
Lähipäivien ohjelmaa... :)
Tämä höpöttelijä suuntaa tässä vaiheessa kuitenkin unten maille - onneksi olkoon, jos joku todella jaksoi lukea koko tekstin loppuun asti! :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti