keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Jännitys tiivistyy ja lähtö lähenee!

Kuva.
Joulun jälkeen ja uuden vuoden pyörähtäessä käyntiin edessä oli jälleen kerran tutun tammikuiseen tapaan tulevan kesän ja sen suunnitelmien pohtiminen: ottaako kesäopintoja, hakeako töitä vai suorittaako kakkosharjoittelu? Miten löytää mukava mutta samalla riittävän rahakas tapa viettää kesäkuukaudet ilman huolia niin vuokran maksamisesta tai jääkaapin täyttämisestä kuin totaalisesta kyllästymisestä tai ahdistuksestakaan?

En oikeastaan edes tiedä, mistä ajatus Ahvenanmaalle lähtemisestä oikein tuli. Kaipa mua jäi kaihertamaan edellisen kesän viettäminen ja harjoittelun suorittaminen Jyväskylässä enemmän kuin oikeasti tajusinkaan - mulla oli kyllä ihan mukava kesä ja Cumuluksestakin lähdettiin syksyn tullen monta asiaa rikkaampana ja sydän haikeudesta sykkyrällä. Musta taitaa kuitenkin löytyä sen verran kulkuriluonnetta, että kesien ja talvien viettäminen samassa kaupungissa alkaa jossain vaiheessa väkisinkin tökkimään varsinkin silloin, kun vaihtoehtoja löytyisi ja muuallekin olis mahdollisuus lähteä! Tänä vuonna työkkärin sivut jäivät siis Jyväskylän osalta kokonaan tsekkailematta ja keskityin suoraan miettimään muita vaihtoehtoja. Muualle Suomeen? No, mikäpä ettei. Ulkomaille? Periaatteessa kyllä, käytännön toteutuksena ehkä ei juuri nyt. Olisikohan näiden välimuotoa olemassakaan? Hetkonen... Ahvenanmaa! JEP!
Kuva.
Aloin siltä istumalta selailemaan Ahvenanmaan työkkärin nettisivuja sekä bongailemaan sopivan kuuloisia työtehtäviä tietokoneen suosikkeihin. Ansioluetteloa ja cv:tä (joiden ruotsintamisessa äiti muuten toimi aivan äärettömän suurena apuna!) tuli paukuteltua lukuisiin hotelleihin, leirintäalueisiin, kioskeihin ja kahviloihin - myös niihin, jotka eivät julkisesti työntekijöitä kesäkaudeksi hakeneetkaan. Tässä vaiheessahan koko homma oli lähinnä tietokoneella istumista, potentiaalisten paikkojen googlettelua ja sähköpostien lähettelemistä enkä tainnut missään vaiheessa aatellakaan töiden saamista konkreettisessa mielessä! :D

Turha varmaan sanoakaan, miten puun takaa sähköpostiin kilahtanut puhelinhaastattelupyyntö eräästä maarianhaminalaisesta hotelliketjusta oikein tulikaan - hurjasta hakemisesta huolimatta taisin olla pohjimmiltani peruspessimistinen suomalainen ja aatella ettei ne mua kuitenkaan mihinkään töihin ota. Haastattelua jännitin enemmän kuin mitään muuta, mutta selvisin siitä loppujen lopuksi suhteellisen kunnialla ja olin kolmen vartin ruotsiksi jutustelun jälkeen enemmän kuin tyytyväinen itseeni siinä, etten jäätynyt missään vaiheessa totaalisesti enkä ehtinyt mokata mitenkään älyttömän pahasti. Vielä tässäkään vaiheessa en siis aatellut todella saavani työpaikkaa, vaan pidin haastattelua lähinnä opettavaisena kokemuksena ja itsensä ylittämisenä - that's it. Tästä syystä en oikeastaan tiennyt yhtään, mitä ajatella, kun eräänä maaliskuisena päivänä satuin vilkaisemaan sähköpostiani ennen töistä lähtöä. "Jag skulle gärna vilja erbjuda dig jobbet som hotellreceptionist" vilkkui puhelimen näytöllä aukaistun viestin alussa ja kului pieni ikuisuus ennen kuin todella sisäistin, mitä lause käytännön kannalta oikein tarkoitti. Ensin tuli kroppaa vavisuttava onni ja ilo, heti perään ahdistus siitä, mihin ihmeeseen sitä onkaan tullut työnnettyä itsensä. Eihän mulla ole asuntoakaan, enkä edes puhu oikeasti riittävän hyvin ruotsia... Enhän mä nyt oikeasti minnekään Maarianhaminaan voi lähteä!

Ajatukseen totuttautuminen vei hetken ja vaati muutaman hysteerisen puhelun, mutta työpaikan vastaanottamisen jälkeen hommat lähtivät onneksi rullaamaan melko näppärästi. Mun tuleva pomo on osoittautunut älyttömän mukavaksi ja avuliaaksi tapaukseksi, joka on jaksanut rauhoitella mua sähköpostien välityksellä useammankin kerran, käskenyt olemaan stressaamatta ja luvannut, että musta pidetään paikan päällä hyvää huolta. :D Asuntoasiatkin järjestyivät suhteellisen kivuttomasti ja sain vuokrattua eräältä hurjan mukavan oloiselta tytöltä asunnon lähes ydinkeskustasta. (Tai no, kyseessä on ainoastaan yksi huone kolmiosta, mutta kämppis ei kuuleman mukaan ole kesän aikana edes paikalla ja olohuone on joka tapauksessa yhteistä aluetta...) Samalla mulle järjestyi myös pyörä käyttöön kesäksi, joten pääsen onneksi testaamaan Ahvenanmaan kuuluisia pyöräreittejä kesän aikana oikein urakalla! :) Kun pääsiäisen jälkeen sain isältä vielä auton lainaan muuttoavuksi, alkoivat asiat pääpiirteissään olla melko lailla kohdillaan.
Kuva.
Nyt ollaankin sitten siinä tilanteessa, että lähtö saaristolaiselämän viettoon on aivan pian ovella ja starttaan auton perjantain ja lauantain välisenä yönä kohti Turkua ja aamulla lähtevää laivaa. Tää viikko on kulunut lähinnä käytännön järjestelyjä hoidellessa: oon tilaillut uutta verokorttia, tehnyt väliaikaisen osoitteenmuutoksen, tutkaillut Maarianhaminan karttakuvaa ja yrittänyt saada jonkinlaista kuvaa kaupungista, päntännyt ruotsin hotellifraaseja, pakannut tavaroita... Tällä hetkellä tärkeimmät seikat taitavatkin olla jo messissä: yhdestä laukusta löytyy lakanat, toisesta ruokaa makaroneista puuropakettiin ja säilyketölkkeihin (jep, tyhjensin kuiva-ainekaapin mukaani - eipähän tarvitse aivan kaikkea olla hamstraamassa heti kaupasta! :D) ja kolmatta oon alkanut pakkaamaan kesälukemisella. Tän mukaan aikomuksena olisi siis vain syödä, nukkua ja lueskella..? ;)

Vaikka kesä ja siihen liittyvät asiat ovat pyörineetkin mielessä jo reilun kuukauden päivät, on olo silti melko epätodellinen enkä millään osaa ajatella, että nyt oonkin sitten ihan oikeasti lähdössä pois yli kolmeksi kuukaudeksi - paikkaan, josta mulla ei ole hirveästi hajua, josta en tunne ketään ja jossa mun oletetaan kommunikoivan täysipainoisesti ruotsiksi. :D Kyllä, mua jännittää aivan jäätävän paljon! Ruotsin kieli, työskentely viimekesäistä huomattavasti vilkasliikenteisemmässä ja hektisemmässä hotellissa, aiemmin turvana olleen harjoittelija-tittelin puuttuminen, lähteminen paikkaan, josta en tunne ketään etukäteen... Näitähän kyllä riittää :D Musta tuntuu, etten oo vapun jälkeen paljon muusta tainnut puhuakaan ja muuttoon sekä kesään liittyvät asiat pyörivät taukoamatta mielen päällä. Sydäntä puristavasta jännityksestä huolimatta oon kuitenkin samalla myös älyttömän innoissani koko asiasta ja tiedostan, että suurin osa tästäkin stressaamisesta on mitä todennäköisimmin täysin turhaa. Oon aina tykännyt ruotsista (ja väittäisin jopa olleeni siinä aika hyvä), joten kielitaito mitä luultavimmin karttuu ja paranee melko nopeasti ruotsinkieliseen ympäristöön joutuessani. Työnkuva on pohjimmiltaan samanlainen kuin viime kesänä Cumuluksessa ja ihmisiinkin tutustuu mitä luultavimmin melko nopeasti: asiat siis kyllä järjestyvät loppujen lopuksi, kuten yleensäkin. :) Hieman toki pistää harmittamaan, että oon joutunut jättäytymään kaikista kavereiden kesäsuunnitelmista melko lailla suorilta ulkopuolelle ja kuunnellut festaripuheita ja juhannusaikomuksia kaikessa hiljaisuudessa muiden intoillessa kesän kohokohdista. Toisaalta olis mahtavaa päästä osaksi muiden suuria kesäsuunnitelmia ja kuulua johonkin lomareissuporukkaan siinä missä muutkin, mutta toisaalta oon itse tietoisesti päättänyt lähteä töihin vieraaseen paikkaan tuntemattomien ihmisten keskelle - eiköhän tästä vielä revitä niitä hyviä puolia huomattavasti huonoja enemmän! ;)
Kuva.
Kaikenlaisia vinkkejä ja kokemuksia Ahvenanmaalta otetaan vastaan kommenttiboksin puolelle - löytyykö teidän joukostanne siellä lomailleita tai muuten vain käyneitä ihmisiä? :) Mikä teidän elämässänne on ollut asia, jota ootte pelänneet ja jännittäneet etukäteen kauheasti mutta joka on osoittautunut loppujen lopuksi huippujutuksi?

18 kommenttia:

  1. Hei aivan huippujuttu!! tsemppiä matkaan, en voi edes kuvitella kuinka hieno kesä sulla on siellä edessäsi :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kaikki mahdollinen tsemppi tulee varmasti tarpeeseen! :D

      Poista
  2. Onnea kesätyöpaikasta! Hieno kesä sulla varmasti tulossa :) Olen käynyt vain kerran Ahvenanmaalla ja siitä on aikaa noin 20 vuotta, joten mitään apua musta ei kyllä ole :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset! Toivon ja uskon, että kesästä tulee hieno - tääkin juttu on onneksi aika pitkälti itsestä ja omasta asenteesta kiinni :)
      Ei siis muuta kuin uusintareissulle Ahvenanmaalle, jos edellisestä kerrasta on ehtinyt vierähtää jo noin paljon aikaa ;) Yritän kartoittaa myös omalta osaltani aluetta mahdollisimman hyvin, jotta olis sitten jotain vinkattavaa muillekin Ahvenanmaalle suuntaaville!

      Poista
  3. Kuulostaa niiiin ihanalta, onnea vielä paikasta ja nauti joka hetkestä! Vitsit että sun ruotsin kieli on varmaan sen jälkeen ihan jätte bra! :D Oon käynyt ite joskus varmaan kaheksan vuotta sitten siellä ja tosi hyvä fiilis jäi, mutta lähinnä muistan vaan vesipuistossa olleen ruotsalaispojan oransseine kiharineen ja norsun minkä siellä näin jossain eläintarhan tyngässä, enkä sitäkään niin hyvin! :D Muista siis pistää kuvia, koska haluan kyllä nähdä sieltä vaikka mitä! Joskus vielä pitää itekkin päästä uudelleen:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti paljon! Haha, toivotaan ainakin että kielitaito tästä suttaantuu ajan kanssa - tällä hetkellä musta tuntuu, että puhun niin älyttömän takeltelevasti ja töksähdellen ruotsia ettei oo tosikaan... :D
      Voi ei, miten suloisia muistoja sulla on Ahvenanmaasta! Tuollaisen kuvauksen jälkeen ei kyseessä voi olla muuta kuin huippupaikka... ;) Niin, ja ehdottomasti tulee paljon kuvia ja postauksia kesän aikana, ei epäilystäkään!

      Poista
  4. Voi vitsi, nytkö on jo lähdön aika :) tsemppii ihan hurjasti! Kokemuksesta tiiän, että alku saattaa olla kangertelevaa ja hankalaa, mut muistat vaan uskoo itsees. Sit kun huomaa pärjäävänsä, se fiilis on ihan huippu! Paljon Maarianhamina-postauksia sitten <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nyt on se hetki! Kauheeta, miten nopeasti tää kevät on mennyt, vastahan oli maaliskuu ja olin vasta sopimassa aikaa haastattelulle... :D Mut joo, täytyy yrittää vain uskoa ja luottaa itseensä ja olla lannistumatta, vaikka kaikki ei aina menis niin kuin elokuvissa. Kyllä tää tästä, kiitti tsempeistä! ;)

      Poista
  5. Kuulostaa ihanalta :) Onnea työpaikasta! Ymmärrän hyvin tuon epäuskoisen fiiliksen ;)
    Varmasti ekojen viikojen jälkeen ruotsi sujuu kuin vettä vaan ;) Tosi hienoa että uskallat lähteä jonnekin ihan muualle kesäksi.
    Ei muuta kuin tsemppiä! Ja nauti! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Eiköhän tuo ruotsikin ala tosiaan sujumaan, vaikka näin etukäteen hieman jännittääkin, että miten tuun pärjäämään... Asioilla on tapana järjestyä!

      Poista
  6. Heheh, hyvin se menee :D Ruotsi on helppo kieli ja palautuu nopeasti mieleen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä se kyllä onneksi on ja oon aina tykännyt ruotsista muutenkin - jospa ne vuosien aikana opitut jutut kaivautuis tuolta pääkopan uumenista esiin! ;)

      Poista
  7. Tsemppiä kaikkeen! Mä kyllä uskon että kaikki tulee menemään paremmin kuin hyvin :) Muista pitää super kivaa ja ota kaikki irti kesästä! En oo muuten koskaan käynyt Ahvenanmaalla, joten oottelen innolla myös sun tulevia postauksia sieltä :-)

    Mä suoritin oman puolen vuoden työharjoittelun matkatoimistosssa Brysselissä ja sinne lähtö kyllä kans jännitti varmaan vähintäänkin yhtä paljon kuin sua. Se oli eka kerta kun olin yksin ulkomailla ja sillon kyllä jännitti alkuun myös se, että työkieli oli englanti kun en siinä vaiheessa ollut vielä kauhean tottunut edes käyttämään englantia tosielämässä :D mutta siitä tulikin yks elämäni parhaita seikkailuja ja kaikki meni oikeesti tosi hyvin. Toivottavasti tää toimii edes pienenä rohkaiuna sullekin ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Postauksia on kyllä luvassa, ei huolta! :D Eiköhän kaikki tuu tosiaan menemään loppupeleissä ihan hyvin - tähän lähtöä edeltävään aikaan vain taitaa automaattisesti kuulua tällainen kunnon panikointi ja hysteria :D

      Huh, tuo työharjoittelukokemus on varmasti ollut huikea! Ton jutun kuuleminen rohkaisi kyllä tosi paljon ja tottahan se on, että joskus täytyy tehdä pelottaviakin juttuja, jotta saavuttais jotain ainutlaatuista ja hienoa. :) Olis hei mahtavaa kuulla lisää sun Brysselissä vietetyistä kuukausista!
      Kiitti tsempeistä, ne tulevat kaikesta huolimatta tarpeeseen :D

      Poista
  8. Vau! Kuulostaa ihan mahtavalle tilaisuudella viettää tuleva kesä. Ja millaisissa maisemissa! Alkuun varmasti jännittää ruotsin jatkuva käyttäminen, mut jos tollasesta puhelinhaastattelusta jo selvisit, niin eihän sulla oikeesti oo mitään hätää :) Mahdollisen alkukangertelun jälkeen puhut varmasti kuin vanha tekijä!

    En oo kans koskaan käynyt Ahvenenmaalla, joten mäkin mielenkiinnolla odottelen sieltä kirjoittelemiasi postauksia. Elokuussa on suunnitelmissa viettää siellä viikonloppu yhtien juhlien merkeissä.Odotan kyllä innolla, vaikka visiitti jääkin näillä näkymin harmillisen lyhyeksi. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, että toi puhelinhaastattelu oli varmaankin huomattavasti pahempi juttu kuin mitä ruotsin käyttäminen kasvotusten tulee olemaan :) Kuten sanoitkin, alkukangertelujen jälkeen juttu alkaa varmasti luistamaan vähän paremmin - ja ainahan sitä voi käyttää elekieltä saadakseen asiansa ymmärretyksi... :D

      Elokuu on varmasti yks parhaimmista kuukausista Ahvenanmaan visiittiä varten! Lupaan päivitellä blogia ahkerasti kesän aikana ja pyrin vinkkailemaan hyväksi koetuista ja käymisen arvoisista paikoista :)

      Poista
  9. Tosi rohkeaa ja hienoa sulta! Et tunne koko Ahvenanmaata tai Maarianhaminaa, mutta rohkeana tyttönä suuntaat vain tulevia haasteita. Tuollainen kesä varmana jää mieleen ja se tekee niin hyvää sun kielipäälle! Onnea kovasti työpaikan johdosta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon! Mulla ei jostain syystä ole ollut mitenkään erityisen rohkea olo tän asian kanssa, mutta onhan tää toki tietynlainen testi, jossa tulee tehokkaasti mitattua oma uskalluksensa ja heittäytymiskykynsä. :) Pakko kuitenkin sanoa, että oon kyllä ylpeä itsestäni siinä, että lopultakin oon saanut aikaiseksi tehtyä jotain tällaista, jota oon pyöritellyt päässäni jo pidemmän aikaa!

      Poista