Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-opiskelu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto-opiskelu. Näytä kaikki tekstit

lauantai 2. toukokuuta 2015

Viikonloppu turistioppaana!

Toisinaan turistiksi heittäytyminen ja kliseisimpien nähtävyyksien sekä matkamuistomyymälöiden kiertäminen keskellä tavallista arkea voi olla virkistävä ja velvollisuuksista mukavasti irtaannuttava kokemus - varsinkin, jos "tutun kotikaupungin" virkaa toimittaa Hong Kong ja seurana sattuu olemaan pari ihanaa, Suomesta Siperian läpi paikan päälle matkannutta tyttöä! :) Viime viikonloppuna mun edelliskesän Åland-naiseni saapuivat tosiaan muutaman päivän mittaiselle vierailulle suurkaupungin sykkeeseen matkattuaan ensin reilun viikon verran junassa Venäjän ja Mongolian halki. Tässä vaiheessa on pakko sanoa, että junareissukertomusten kuunteleminen sai reissukuumeen jylläämään taas pahemman kerran ja hetkellisesti mua pisti jo harmittamaan, että päätinkin varata lentoliput Vietnamiin Trans-Siperialla kotiin matkustamisen sijaan. Ensi kerralla sitten! ;)

Viikonlopun ajaksi hautasin siis kaikki kouluun liittyvät ajatukset syvälle pääkopan kaukaisimpiin nurkkiin ja keskityin nauttimaan rakkaiden ystävieni seurasta. Kolmeen päivään mahtui niin perusteellista kuulumistenvaihtoa, viime kesän muistelua ja tulevien kuukausien fiilistelyä kuin Hong Kongin lukuisien eri ulottuvuuksien esittelyäkin - suu kävi siis toisin sanoen koko ajan maisemien vaihtuessa pilvenpiirtäjien, neonvalojen ja ihmisten täyttämistä kaduista puistoihin sekä pieniin kalastajakyliin. 

Reissunaisten ensimmäinen lounas Hong Kongissa! 

Tähän tyyliin meillä tullaan sitten viettämään teekutsuja Ahvenanmaan kesässä... ;) Sain muuten kuvassa näkyvän ihanan mekon tuliaiseksi Pekingistä ja rakastuin siihen täysin! 
Tsim Sha Tsuilla kiertelyn, rantabulevardin sekä valojen täyttämän skylinen ihastelun sekä HK Islandin keskustan tutkiskelun lisäksi ehdin esitellä tytöille myös yliopiston, luksusasuntolamme, yhtenä maailman tiheimmin asutuista alueista (asukkaita kun asuu neliökilometriä kohden vaatimattomat 130 000...) tunnetun Mong Kokin sekä aina yhtä ruuhkaisen Ladies Marketin. Päädyin lopulta itsekin tekemään tuliaisostoksia itselleni - kotiinlähtö kun alkaa todella häämöttää lähitulevaisuudessa ja kaikkien mielessä pyörineiden asioiden haaliminen voisi tietenkin olla fiksua aloittaa hyvissä ajoin... Ladies Marketilta mun mukaani tarttui upea, mustalle silkille maalattu kuva Victoria's Harbourista, joka tulee takuuvarmasti koristamaan tulevan huoneen tai asunnon seinää joskus tulevaisuudessa.

Vaikka suurin osa viikonlopun aktiviteeteista oli mulle jo entuudestaan tuttuja, mahtui joukkoon myös asioita, joita en ollut itsekään ehtinyt aiemmin testaamaan. Esimerkiksi HK Islandin puolella liikennöivien herttaisten tramien kyytiin hyppäämistä oon mietiskellyt jo useamman kerran, mutta syystä tai toisesta se on tähän asti jäänyt aina tekemättä. Myös Victoria Peakilla vierailu kaupungin verhoutuessa kirkkaana välkkyvien valojen verkkoon auringon laskeuduttua oli kokemus, jota ei vain voi sanoin kuvailla - näkymät Peakin huipulta ovat näkemisen arvoiset paitsi päivänvalolla, myös auringonlaskun aikaan sekä pimeällä! Auringonnousua olis myöskin mahtavaa päästä tiirailemaan kukkulan laelta, mutta en oo ihan varma, ehdinkö toteuttaa tätä suunnitelmaa ennen kotiinlähtöä. No, jotain tekemistähän täytyy toki jättää seuraavaankin kertaan... ;)   

Kuva.

Maisemia Peakin huipulta! 

Lauantai-iltana kävimme kurkkaamassa myös menon LKF:ssa, joka on torstaisin ja viikonloppuisin place to be!
Vaikka Big Buddhaa kävinkin moikkailemassa jo tammikuussa, oli matka sinne cable carilla uusi juttu myös mulle. Pikkuvinkkinä cable caria harkitseville: jos vaan mitenkään voitte välttää, älkää suunnitelko reissua viikonlopulle tai etenkään sunnuntaille, nimim. kaksi tuntia jonossa seisoneet... :D
Toisaalta, Big B on kyllä melko mukava kaveri ja jonottamisen arvoinen!
Buddhalta jatkoimme matkaa Tai O:n kalastajakylään.

Loppujen lopuksi takaisin kotimaisemiin palailleet Suomi-neidot saivat toivon mukaan monipuolisen ja värikkään kuvan mulle niin rakkaaksi tulleesta Hong Kongista - ainakin mun tavoitteena oli näyttää tytöille keskustan hälinän ohella myös kaupungin muut ulottuvuudet ja kommenttien perusteella en siinä ainakaan kovin pahasti epäonnistunut! :) Kolme päivää ei luonnollisesti ole alkuunkaan riittävästi koko kaupungin näyttämiseen, mutta jonkinlaisen sneak peekin siinäkin ajassa ehtii onneksi tehdä. Sunnuntai-iltana tenttikirjojen ääreen palaili siis hieman väsähtänyt mutta  onnellinen nainen!

keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kiinan valloitus, osa yksi!

No niin, vuorossa olis lopultakin parin viikon takaiseen Kiinan reissuun tarttumista muutaman tuttuun tapaan kuvia tulvivan postauksen merkeissä… :D Mulla olis muuten kovasti tarkoituksena fiksailla blogia jossain vaiheessa hieman mukavampaan muotoon ja saada esimerkiksi kuvien kokoa värkättyä hieman isommaksi ja näin ollen myös lukijaystävällisemmäksi. Koska oon kuitenkin melkoinen poropeukalo kaiken tietotekniikkaan ja koodaamiseen liittyvän kanssa eikä aikaa blogin ulkoasun muokkaamiseen oo tuntunut löytyvän riittävästi kuluneiden kuukausien aikana, on koko homma vielä tässä vaiheessa aivan ajatuksen tasolla. Jospa mä saisin kesän kunniaksi tämänkin uudistusurakan toteutettua jossain vaiheessa elämänrytmin hieman rauhoituttua Suomeen paluun myötä, siihen asti joudutte vain tyytymään tänhetkiseen tilanteeseen! :D

Reissusuunnitelmaa kartan muodossa! 
Ready to go - muutama Kiinaa käsittelevä opus, reppu sekä joululahjaksi saatu matkatyyny!
Takaisin reissuhöpinöihin! Lähes viikon mittainen loma koulusta mahdollisti matkasuunnitelmien tekemisen ja toteuttamisen pääsiäisen hujakoille. Tässä vaiheessa on toki myönnettävä, että pari omaa lomapäivääkin tarvittiin kaikkien kolmen kaupungin mahduttamiseksi saman matkan ajalle, mutta ei siitä sen enempää… :D Reissuremmimme koostui kuudesta tytöstä ja matkaan lähdettiin pääsiäisviikonloppua edeltävänä torstai-iltana. Kiinan rajalle pääsee täältä metrolla vajaassa tunnissa ja melko nopsasti sujuneiden rajamuodollisuuksien jälkeen tupsahdimme manner-Kiinan puolelle Shenzheniin.  Jo tässä vaiheessa ero kansainväliseen Hong Kongiin oli helppo huomata, sillä kyltit ja opasteet muuttuivat kertaheitolla kiinaksi ja esimerkiksi rautatieasemalla asiointi englanniksi ei onnistunut ollenkaan :D Mikäli suunnitelmissa on muuten jäädä ainoastaan Shenzheniin, on kaupunkiin mahdollista saada oma erillisviisuminsa rajalta - muussa tapauksessa kunnollinen viisumi täytyy olla hankittuna hyvissä ajoin ennen lähtöä. Mä maksoin omasta, 6kk voimassa olevasta ja kaksi maahanpääsyä oikeuttavasta viisumistani noin 60e ja hankkiminen oli onneksi nopeaa ja helppoa. :)

Heti matkan alkajaisiksi tuli myös koettua pieniä jännitysmomentteja, sillä lipunosto-ongelmien takia en ollut ehtinyt muiden tavoin saada makuu- tai edes istumapaikkaa junaan ja näin ollen reissu alkoi niinkin herkullisella yhdistelmällä kuin 11 tunnin yöjuna + seisomalippu… :D Kokemus oli kieltämättä melko mielenkiintoinen istumavaunujen käytävien sekä vaunujen välien ollessa tupaten täynnä väkeä, ihmisten yrittäessä löytää itselleen jonkinlaista istumapaikkaa mistä tahansa nurkasta ja erilaisia snackseja sekä juomia myyvien tarjoilukärryjen rullatessa käytäviä pitkin edestakaisin läpi yön. Loppujen lopuksi mä onneksi pääsin istumaan puolikkaalle penkille enkä näin ollen joutunut seisomaan koko yötä, mutta kirkkaista valoista ja melkoisesta metelistä johtuen olo oli aamun koittaessa kaukana levänneestä! :D

Konduktöörien ja muun junahenkilökunnan pukeutuminen oli kuin suoraan 1900-luvulta!
Tässä vaiheessa meno oli vielä täysin normaalia, mutta iltaa ja yötä myöten jokainen vapaa neliösentti lattialta oli varattu nukkumista keinolla millä hyvänsä koittaville ihmisille! :D
Ota tästä nyt sitten selvää...
Varhain seuraavana aamuna saavuimme Changshaan, jossa stoppasimme parin tunnin verran Zhangjiajieen lähtevää bussia odotellessa. Bussimatka ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseemme kesti muutaman tunnin ja kaupungin keskustasta nappasimme vielä yhden bussin varsinaiseen määränpäähämme Wulingyaniin. Pitkän matkustamisurakan ja huonosti nukutun yön jälkeen hostellin löytymistä odotettiin innolla ja pettymys olikin melkoinen siinä vaiheessa, kun dorm-majoitus osoittautuikin vastaanottoa vastapäätä sijaitsevassa kolkossa rakennuksessa olevaksi huoneeksi natisevien ja heiluvien kerrossänkyjen, kylmänkosteiden lakanoiden sekä epävarmasti värisevän kattolampun yhdistelmäksi. Voin muuten sanoa, että tuossa vaiheessa ainakaan mua ei hirveesti naurattanut! :D Loppujen lopuksi tilanne kääntyi kuitenkin parhain päin ja päädyimme nukkumaan kaksi kaupungissa vietettyä yötä samassa, Georginan ja Peytonin varaamassa kahden hengen huomattavasti parempitasoisessa huoneessa sulassa sovussa siskonpetiperiaatteella. Kuuma suihku ja siisti kylppäri tuntuivat tuossa vaiheessa melkoiselta luksukselta!

Aamupalaa Changshassa.
Bussilippu!
Wulingyanin sumuisia näkymiä :)


Zhangjiajie valikoitui yhdeksi matkan kohteeksi kuuluisan luonnonpuistonsa sekä Avatar-leffoista tuttujen henkeäsalpaavien maisemiensa ansiosta. Ennen pääkohteeseen suuntaamista kävimme kuitenkin tutustumassa Yellow Dragon Caveen, joka on yksi Kiinan suurimmista luolista. Kokonaisuudessaan luolan uumenista yli viidentoista kilometrin matkalta löytyy neljä eri "kerrosta", kolmetoista hallia tai kammiota, kaksi maanalaista jokea sekä järvi. Ihan pikkupaikasta ei siis ollut kyse! :D Turisteille tarkoitetun reitin läpi kulkemiseen kului muutama tunti ja näkymät olivat kieltämättä melko huikeat äänekkäistä kiinalaisryhmistä huolimatta.





Maanalainen joki, jota pitkin kuljimme myös veneellä noin kilometrin mittaisen matkan!
Luola kasvaa ja muuttuu jatkuvasti - nämä pilarit tulevat yhdistymään noin sadan vuoden kuluessa.
Yläpuolella olevasta järvestä pääsi valumaan katon läpi vettä 
Natural Forest Parkiin ostetusta lipusta sai opiskelijakortilla suhteellisen tuntuvan alennuksen ja se olisi ollut voimassa neljän päivän ajan – koko puistoalue kun on valtavan suuri ja nähtävää sekä koettavaa riittää todellakin useammalle päivälle! Suht tiukan aikataulun vuoksi me ehdimme hyödyntää lippua ainoastaan päivän ajan, mutta uskaltaisin silti väittää maisemien olleen niin huikeat, ettei lipusta maksaminen jäänyt loppupeleissä harmittamaan! ;) Lukuisista eri vaihtoehdoista meidän kohteeksemme valikoitui Tianzi Mountain, jota kohti lähdimme kipuamaan heti ekana paikalla vietettynä kokonaisena päivänä. Loppujen lopuksi huipulle kiikkuminen jäi kuitenkin kesken, sillä pimeäntulon uhkaava lähestyminen sekä sumun sankentuminen ylöspäin kiivetessä pakottivat meidät lopulta palaamaan takaisin samaa reittiä. Vaikka vuori jäikin tällä kertaa valloittamatta, olivat jalat jo tuossa vaiheessa mukavasti maitohapoilla pelkkiä portaita sisältäneen reitin kulkemisen jäljiltä! 
Georgina toimi koko reissun ajan ryhmäkuvavastaavana :D

Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta näille näkymille - tää on jotain, mikä täytyy vain nähdä omin silmin!


  
Illan tullen ravintolat tarjoilivat lukuisia erilaisia barbeque snacks-vaihtoehtoja.
Tarjolla oli myös jotain hieman pelottavampaa...
...kuten myös epäilyttävämpää - käsittääkseni alueella elävät kiinalaiset jättisalamanterit ovat äärimmäisen uhanalaisia, mutta sellainen löytyi kuitenkin erään ravintolan edestä yhdessä ruoaksi tarkoitettujen kalojen ja muiden merenelävien joukosta?
Luonnollisesti myös kanaruookien raaka-aineista ei tarvinnut kiistellä... ;)

Väsyneet matkailijat aamupalalla!
Kiinalaiseen tapaan mekin päädyimme aloittamaan aamumme useimmiten kulhollisella kuumaa nuudelikeittoa. Tässä erään aamiaispaikan nuudelimestari töissään! ;)
Oon aina kuvitellut, etten pysty syömään mitään näin tuhtia heti ensimmäiseksi aamulla, mut reissun päällä tääkin oletus osoittautui vääräksi. Päivän starttaaminen kunnon ruoalla auttoi jaksamaan tuntikausia, minkä lisäksi paikalliset nuudelisopat olivat älyttömän herkullisia!
Nuudelien ohella toinen yleinen aamupalavaihtoehto muodostui höyrytetyistä pork/meat/vegetable buneista, joita löytyi niinikään lähes jokaisesta kadunkulmasta.

Tulvivat kadut...
Dancing in the rain!

Maistelin eräässä putiikissa myös äärimmäisen epäilyttävän näköistä lääkealkoholia, joka osoittautui karmeasta ulkonäöstään huolimatta yllättävän... no, ei varsinaisesti hyvänmakuiseksi, mutta aivan kelvolliseksi! :D
Samassa liikkeessä myytiin myös lukuisia erilaisia kiinalaisia lääkkeitä ja yrttejä sekä muun muassa näitä 'silver dragoneita', jotka kuulemma laitetaan alkoholin sekaan juoman valmistamiseksi. Hmm?
Zhangjiajiesta matkamme jatkui parin päivän oleskelun jälkeen kohti antiikkikaupungi Fenghuania - jutut jatkuvat siis seuraavassa jaksossa! ;)

Maisemia bussin ikkunasta matkalla kohti Fenghuania!

torstai 16. huhtikuuta 2015

shooting stars and fairytales

Tulisen nuudelikeiton syömistä posket punoittaen, kaupasta raahattujen kolmen porkkanakilon sekä jättimäisen zeropullon aiheuttamaa huvittuneisuutta vastaantulevissa ihmisissä ja viimeisten kouluraporttien sekä ryhmäesitysten loppuunviemistä. 

Auringonsäteiden leikittelyä poskipäillä, vaatekerrosten vähenemistä, varpaiden upottamista nurmikkoon ja pikaiset päiväunet ulkona jalkoja tärisyttäneen salitreenin jälkeen. 

Reissusuunnitelmia, Hotel Planning & Development-kurssilta voitetusta kunniakirjasta sekä arvokkaasta lounaslahjakortista iloitsemista, tulevaisuuspohdintoja sekä harjoittelupaikan metsästystä. 

Silmäkulmaan vierähtänyt kyynel, pitkä puhelu pikkuveljen kanssa ja myöhään yöhön valvotut tunnit ryhmätyön viimeistelyn merkeissä.


Kouluhommien paahtamista auringonpaisteessa - ei hassumpaa!

Viikon mittainen Kiinan reissu päättyi meluisassa yöjunassa rähjääntyneen tyttöporukkamme astuessa Shenzhenin rautatieasemalle viime perjantaiaamuna. Kylmänkolean sään aiheuttama flunssa kaatoi lähestulkoon jokaisen meistä viikonlopuksi sängynpohjalle ja nenäliinapaketit, laatikon pohjalta löytyneet Finrexinit sekä särkylääkkeet muodostuivatkin parin päivän ajaksi ylimmiksi ystäviksi. Kämppis oli pääsiäisen aikana kimpsunsa ja kampsunsa ja muuttanut toiseen huoneeseen, joten sain onneksi oleskella kuumeisena räkäpeikkona pimennetyn huoneen uumenissa kaikessa rauhassa - ei nimittäin olo ollut ihan siitä kauneimmasta päästä! :D Tauteilu kesti onneksi ainoastaan muutaman päivän ja maanantaina olinkin taas arkielämän kimpussa ryhmäesitysten merkeissä.

Kouluhommat alkavat tosiaan olla tän kevään osalta ohitse ja lukukausi on tänpäiväisten luentojen jälkeen final exameja vaille taputeltuna. Opettajien toivotellessa viimeisten tuntien päätteeksi hyvää jatkoa ja menestyksekästä tulevaisuutta suklaakonvehtien säestyksellä, auringon paistaessa täydeltä terältä pilvettömältä taivaalta ja kalenterin sivujen tyhjentyessä päivä päivältä tietynlainen kesälomafiilis on kieltämättä päässyt hiipimään myös mun sydämeen! "Kesäkauden alkua" oon juhlistanut jo muutamana päivänä auringonpalvonnan merkeissä viereisessä Victoria Harbourissa - ei se nyt ihan kunnon hiekkarantaa päihitä, mutta huonompiakin paikkoja löytyy! ;)

Myös tulevaisuudensuunnitelmat ovat pyörineet tiiviisti mielessä aina loppukevään reissusuunnitelmista ensi syksyyn ja seuraavaan kevääseen. Toukokuisen reissun tiimoilta Vietnam tuntuu yhä edelleen muhivan sinnikkäästi pääkopan uumenissa ja tällä hetkellä about kymmenen päivän mittainen reissu Hanoihin keikkuu suunnitelmalistan kärjessä. Itse Hanoin ohella mua kiinnostaisi kovasti myöskin nähdä jonkin matkan päässä sijaitseva Halong Bay sekä tehdä muutaman päivän reissu pohjoisen vuoristoseudulle Sa Paan - vinkkejä näihin otetaan siis mielellään vastaan! ;) Hieman kauaskantoisempia suunnitelmiakin on tullut pohdiskeltua muun muassa Ahvenanmaalta paluun jälkeisen ajan suhteen ja mielessä onkin tullut pyöriteltyä harjoitteluvaihtoehtoja aina Thaimaasta Dubaihin ja sieltä Rovaniemelle. Tää tyttö tietää selkeästi tasan tarkkaan, mitä haluaa, haha ;)

Erään kurssini ryhmä - viimeisten tuntien kunniaksi groupieita on tullut luonnollisesti periaasialaiseen tapaan napsittua erittäin ahkerasti! ;)
Kilometripostauksia Kiinan reissusta on taas tulossa lähiaikoina - nyt mun täytyy kuitenkin laittaa nukkumaan, sillä muutaman päivän vapaat starttaavat muutama tunti sitten syntyneellä ex tempore-päätöksellä lähteä huomenna heittämään pikainen päiväreissu Macaoon, Aasian Las Vegasiin. Maailman suurin kasino, täältä tullaan! ;)