all good things come to an end

ruotsalaisen europopin sykettä

metrilakukojuja ja kuorrutettuja donitseja

muovimukeihin kaadettua skumppaa

basson jytinää ja rokin rätinää

auringonlaskuja ja iloisia ihmisiä

koko kehon läpi kuplivia onnenväreitä

ilta-aurinkoisella parvekkeella hyvän ystävän kanssa nautittuja kahvikupillisia

crew-passit ja backstagella istuskelua festaripäivän jälkeen

värivalojen ilotulitusta tanssilattialla ja musiikin pureutumista suoraan sydämeen

poskipusu aamuöisellä huoltoasemalla rusettikravattiselta mieheltä
i just wanna feel this moment

väsyneissä tunnelmissa vietettyjä työvuoroja

mielenkiintoisia tarinoita ja elämänkertoja erinäisten ihmisten kertomana

aamuun asti tanssittuja tunteja, kipeitä jalkoja ja onnellisia hymyjä

silmäniskuja ja komeita miehiä

auringonnousuja laiturinnokassa

it's my life, it's now or never

naurua ja kompastelua

kahden tunnin yöunia ja liian makeita shotteja

hyvän musiikin aiheuttamaa onnenhumalaa

nimi baarin kutsuvieraslistalla ja sisäänpääsyleimojen läikittämä käsivarsi

solen skiner kanske bara idag

Arkeen paluu sykähdyttävän, unohtumattoman ja kertakaikkisen uskomattoman Rockoffin jälkeen on maistunut lievästi sanottuna puulta. Yhdeksän päivän mittaisten festareiden jälkeen olo oli lähinnä tyhjä ja orpo - aivan kuin olisi joutunut hyvästelemään hyvän ystävän pitkäksi ajaksi. Kun iltaohjelma on reilun viikon ajan ollut selvillä, livemusiikki ja huikeat keikat ovat olleet todellakin ennemmin sääntö kuin poikkeus ja lähes jokainen hereillä oltu minuutti on vietetty hyvien ystävien seurassa, tuntui sunnuntainen kotiinpaluu aamuvuoron jälkeen suoraan sanottuna kurjalta. Vaikka väsymys oli siinä vaiheessa jo melko lailla huipussaan ja silmäpussit olivat ehtineet kasvaa useiden liian vähän nukuttujen öiden jälkeen mammuttimaisiksi, en olis silti halunnut päästää irti upeista päivistä ja fiiliksistä. Vielä vähän, vielä kerran, jooko? Edes yksi päivä?

Rockoff osoittautui kaikin puolin paljon huikeammaksi kokemukseksi kuin mitä etukäteen olin osannut edes kuvitella - ajanvietteen lisäksi se tarjosi useita uusia artisti- ja musiikkilöytöjä, uusia ystäviä sekä unohtumattomia muistoja, jotka tulevat nostattamaan hymyn huulille vielä monta kertaa pitkän ja pimeän syksyn aikana. Ajantaju katosi festarialueella, baarissa ja töissä vietettyjen päivien aikana kokonaan ja huomasin pitkästä aikaa eläväni todellakin hetkessä ilman turhia murheita huomisen aikaisesta herätyksestä, maitotölkin puuttumisesta jääkaapista tai yhdestä ylimääräisestä lasillisesta viiniä. Ehkäpä elämä ei aina olekaan niin vakavaa? Työvuorot tuli toki hoidettua kaikesta huolimatta kunnialla alta pois ja juuri niiden ansiosta pääsinkin kuulemaan paljon kaikenlaista, mikä muuten olisi jäänyt kokonaan kuulematta - suuret kiitokset siis hotellilla majoittuneelle festariporukalle aina esiintyjistä juhlijoihinkin! ;)

Voisin jaaritella Rockoff-viikon huikeudesta kilometritolkulla, mutta en usko, että miljoonien positiivisten adjektiivien raiskaaminen on sellaista, mitä kukaan haluaisi vapaaehtoisesti lukea - jätetään tämä ylistyslaulu nyt siis tähän :D Sunnuntai-iltana vieroitusoireet kehittyivät jopa niin koviksi, että päädyin muiden festari-ikävässä kieriskelevien tyttösten kanssa loppujen lopuksi Dino'sin terassille kuuntelemaan trubaduurimusiikkia pimenevään yöhön. Eihän se toki aiempia päiviä korvannut, mutta ainakin sydäntä puristanut koura helpotti vähän oloa! :D

Tackar, Rockoff - vi ses nästa år!

Vi ska ta över världen

Töitä, nukkumista ja festarointia - siinäpä kuluneiden päivien pyhä kolminaisuus. 

Iltapäivisin herättyäni oon suunnannut lähes välittömästi kaupunkiin illaksi fiilistelemään Rockoffin tunnelmia hyvässä seurassa ja loistavien esiintyjien merkeissä. Viimeisen bändin lopetettua nenä on suunnattu kohti töitä ja aamulla kotiin päästyäni oon kaatunut suoraan sänkyyn nukkumaan vain, jotta voin aloittaa seuraavana päivänä saman syklin uudestaan. Ei hassumpaa :D Perjantaina tuli bailattua Alcazarin tahdissa ja katsoin toki myös hieman raskaammassa sarjassa painivan Mustaschin keikan siitäkin huolimatta, että kyseinen bändi ei varsinaisesti kuulukaan mun musiikkimakuun - aina oppii itsestään jotain uutta ja hieman yllättäen tajusinkin jammailevani hevibändin mukana ihan onnessani :D Eilen taas lavan valloittivat varsin puheliaaksi tapaukseksi osoittautunut Linda Bengtzing sekä huikea E-Type, joka kyllä kruunasi koko viikonlopun mahtavalla keikallaan. Itse laulajakin vaikutti aika symppikseltä tapaukselta, sillä miekkonen juoksenteli bilettävän yleisön seassa keikan aikana useammin kuin kerran, kävi halailemassa onnesta itkeviä pikkutyttöjä lavan edessä sekä jammailemassa juhlakansan kanssa. Voin sanoa, että tuon keikan jälkeen oli hieman haasteellista yrittää rauhoittaa itseään työvuoroa varten ja sen asiallisen respa-Lauran etsimiseen menikin pienoinen tovi... :D Tuntui todella absurdilta päästä näkemään E-Typen kaltainen bändi livenä suoraan omien silmien edessä, sillä Lifen ja Angels Cryingin kaltaisia biisejä on tullut huudatettua noin kymmenvuotiaana aivan antaumuksella ja varsinkin ensinmainittu oli pitkään yks mun ehdottomista suosikkikappaleista - löytyihän se sentään Hits for Kids-levyltäkin heti ensimmäisenä! ;)

Tänä iltana suunnitelmissa olis tuttuun tapaan polkea keskustaan ja festarialueelle katsomaan Lalehin keikkaa ennen työputken viimeistä yötä ja hetkeksi vapaalle vaihtamista. Vaikka pääosin oon ollut vain tyytyväinen, että työvuorot ajoittuivat niinkin hyvin, että oon päässyt katsomaan kaikki haluamani bändit ilman ongelmia, on kuitenkin mukavaa pystyä rentoutumaan muutamana iltana ilman jatkuvaa kelloon vilkuilua. Arkisemmat velvollisuudet, kuten kaupassa käynti ja pyykinpesu, ovat nyt kyllä jääneet kokonaan taka-alalle, mutta ehtiihän sitä joskus myöhemminkin - nyt on elämän aika! 

mul on kiire elää vaikka huominen ei koskaan kuole

my lovely girls, joiden naamat oli muka liian kamalat julkaistavaksi / iiihan vähäsen herkkuja / etkomusafiilistelyjä 

Kuten viime postauksesta kävikin ilmi, oli keskiviikkoillan ohjelmassa baareilua Cheekin keikan merkeissä. Musta tuntui, että olin vasta samana aamuna toipunut kunnolla sunnuntaisesta risteilystä ja ajatuskin baariin lähtemisestä tuntui... no, aika raskaalta :D Laskin tuossa, että toi keikka oli kahden viikon sisään mun neljäs baarireissu ja tavanomaiseen tahtiin verrattuna ei siis mikään ihmekään, että biletyksen määrä alkoi jo hieman huimaamaan pientä pääkoppaa :D 

Alunperin mulla oli tarkoituksena a) olla koko illan vesilinjalla ja b) suunnata heti keikan jälkeen kotiin. Koulu- ja työpäivän jälkeen nukutuilla päikkäreillä oli kuitenkin melko piristävä vaikutus ja heti silmät auki saatuani olinkin kunnon party hard-fiiliksissä - ja siihenhän se sitten menikin :D Aloiteltiin ihanien tyttösteni kanssa muutaman tunnin ajan ennen keskustaan suuntaamista ja ehdittiin Escapeen melko lailla sopivasti about tuntia ennen keikan alkua. Voitte varmaan uskoa, että paikalla oli melko naisvoittoinen yleisö ja lavan edusta oli jo tuossa vaiheessa pakkautunut aivan täyteen? ;)

Nää mun kameran hämäräkuvausominaisuudet ei kyllä päätä huimaa :D

Entäs se keikka sitten? Huikea, mahtava, mukaansatempaava. En muista, milloin olisin viimeksi ollut niin fiiliksissä mistään ja taisin näyttää täydeltä idiootilta tanssiessani ja laulaessani jokaisen biisin mukana aivan täysillä :D En kuitenkaan ollut ainoa, sillä koko baariin pakkautunut yleisö oli kyllä älyttömän hyvin menossa mukana ja yleinen tunnelma oli kyllä kattoakin korkeammalla! Noin tunnin kestänyt keikka hujahti ohitse aivan liian nopeasti ja viimeisenä esitetyn Timantit on ikuisia-biisin aikana tajusin, miten mun silmät oli täynnä onnenkyyneliä (mitäs muutakaan, kun Cheekistä puhutaan, heheh) yksinkertaisesti siitä syystä, että mulla oli niin kokonaisvaltaisen hyvä ja onnellinen olo enkä olis juuri sillä hetkellä halunnut olla missään muualla kuin siellä, mulle tärkeiden ihmisten ympäröimänä loistavalla keikalla. Tiedättehän Muumipapan sanonnan "Minä tunsin itseni niin onnelliseksi, etten edes pelännyt tämän hetken menevän ohi"? Just siltä mustakin sillä hetkellä tuntui. Vapaalta, iloiselta, huolettomalta ja, niin, onnelliselta. Painoin tuon hetken silloin tarkasti mieleeni, jotta voin palata siihen myöhemmin elämän tuntuessa ahdistavalta ja ikävältä tai muuten vaan kurjalta.

Keikan loputtua puoli kahden maissa ei tullut enää mieleenkään suunnata suoraan kotiin nukkumaan, enkä tosiasiassa olis kyllä saanut untakaan vielä muutamaan tuntiin adrenaliiniryöppyjen humistessa edelleen läpi vartalon. Ilta jatkuikin siis tanssimisen ja lonkeroiden (ja yhen sambukan, kiitti kaimaseni...) kumoamisen merkeissä aina puoli neljään saakka, jolloin olikin sitten pakon edessä lähdettävä jo kohti kotia. :D

Ilta oli kokonaisuudessaan loistava, oikeastaan paras aikoihin, ja viimeisenä asiana ennen nukahtamistani tunsin huulien vetäytyvän onnellisena korviin asti. Pilkkuun asti vedetyn illan takia torstaiaamun kahdeksalta alkanut luento marata-alan lakipykälistä ei sitten yllättäen oikein napannut... Oon tän syksyn aikana ollut kuitenkin niin monta kertaa koulussa juurikin noilla aamutunneilla pitkäksi venähtäneistä pippaloista huolimatta suurimman osan porukasta vedellessä yhä hirsiä kotona, että annoin tän nyt itselleni tän kerran anteeksi :D En ota kuitenkaan tavaksi, lupaan!

Cheek on artisti, jota oon kuunnellut enemmän tai vähemmän aktiivisesti vuodesta 2008 lähtien ja kuullut alusta alkaen hieman vinoja ja huvittuneita kommentteja musiikkimaustani. Muulle suomiräpille oon lämmennyt vasta viime aikoina, mutta jokin Cheekissä on viehättänyt mua muita enemmän ja se onkin keikkunut soittolistoillani kaiken purkkapopin keskellä jo useamman vuoden. Livenä en oo päässyt kyseistä herraa kuitenkaan varsinaisesti näkemään ennen viime kesää, jolloin kävimme Ninnin kanssa tsekkailemassa keikan Sataman Yössä. Vahvat epäilykseni loistavasta keikkaesiintyjästä osoittautuvatkin tuolloin todeksi, sillä jos jotain, niin menoa ja meininkiä keikoilta löytyy! ;)

Kyseessähän on artisti, joka aiheuttaa ihmisissä todella vahvoja mielipiteitä joko puolesta tai vastaan. Kun musiikkimarkkinoille putkahtaa yhtäkkiä tyyppi, joka tietää mitä haluaa ja tekeekin sen, vieläpä erittäin näkyvästi ja jopa hieman suuruudenhullusti, ei kritiikiltä voi välttyä. Itsevarmuus ja sen julkituominen tuntuu olevan Suomessa edelleen verrattavissa suuremmankin luokan rikokseen ja monelle on käsittämätöntä, miten joku kehtaakaan räpätä häpeilemättä itsestään ja omista saavutuksistaan, ajella luksus-Bentleyllä ympäri Helsinkiä ja järjestää erillisen tiedotustilaisuuden siitä, miten luulee täyttävänsä koko Olympiastadionin seuraavana kesänä. Ennenkuulumatonta! Suomalaisten suuresti arvostama vaatimattomuus on asia, josta Cheek ei ole tainnut koskaan kuullakaan - ja hyvä niin. Mun mielestä on mahtavaa, että ihminen tietää täsmälleen, mitä haluaa ja uskoo itseensä niin vahvasti, ettei anna kritiikin ja paskapuheiden hidastaa vauhtiaan vaan päinvastoin tuntuu imevän kaikista negatiivisista kommenteista yhä enemmän energiaa itseensä. Ei, ei kaikkien tarvitse pitää Cheekin musiikista eikä tykätä itsensä julki tuomisesta, mutta mun mielestä artistista huokuva yritteliäisyys ja päämäärätietoisuus ovat ehdottomasti hatun nostamisen arvoisia asioita. Cheek on myös oman musiikkigenrensä kiistaton kuningas, that's the fact. Ottakaa tai jättäkää, minä otan :)

Me happy! Harmillisesti mun silmät jäi tässä kuvassa todella kännisen näköisesti puoliksi kiinni, joten blurraus ihan vain tästä syystä... :D

live it up

Tänä viikonloppuna sain nautiskella huimasta kolmesta peräkkäisestä vapaapäivästä aloiteltuani työviikon jo sunnuntaina. Siinä missä yksittäinen vapaapäivä ei tunnu kunnolla missään alkaa kolmipäiväinen vapaa olla jo pienimuotoinen loma - siltä se ainakin tässä tapauksessa tuntui! :)

Perjantai kului pääosin sunbathingin ja hyvään kirjaan uppoutumisen merkeissä. Raahauduin heti aamulla herättyäni parvekkeelle ottamaan aurinkoa muutamaksi tunniksi ja jatkoin itseni paahtamista myöhemmin rannalla nenä kiinni kirjassa. Ilma tosin muuttui pilviseksi iltapäivällä ja jouduin keräämään tavarani kasaan hieman liian aikaisin - vaikkakin luulen, että useamman tunnin auringonpalvonnan jälkeen iho ainoastaan kiittää pakollisesta tauosta :D Kotiinkaan en yllättäen suoriutunut aivan sitä suorinta reittiä, vaan kävin matkalla "piipahtamassa pikaisesti alennysmyynneissä", toisin sanoen etsimässä itselleni toiset sortsit farkkuversioiden tilalle. Lindexistä löytyi onneksi kivan rennot, valkoiset sortsit hurjaan seitsemän euron hintaan ja täten voinkin julistaa kesävaateshoppailujeni päättyneen tälle kesälle. :D Kyllä, kuulit aivan oikein, Laura. Päättyneen.
Palokasta päätin ajella takaisin eri reittiä kuin normaalisti ja käväistä samalla lunastamassa liput huomiselle keikalle Ärrältä. Tämäkään stoppi ei jäänyt aivan kahden minuutin mittaiseksi, sillä kioskin ulkopuolella kahvikuppi seuranaan istuskellut vanhempi papparainen viritteli kanssani keskustelun autoista (jep...) ja loppujen lopuksi vietin kokonaisen tunnin jutellen niitä näitä selvästikin juttuseuraa kaipailleen ukkelin kanssa. Keskustelu ajautui melko pian autoista muihinkin asioihin - kuten Puolustusvoimiin, kansakouluaikoihin ja Suomen kaivoksiin, joihin yhteenkään minulla ei sattuneesta syystä ollut hirveästi mielipiteitä... :D Eipä siinä, kyllä akuutilla puheripulitapauksella oli hyviäkin juttuja ja sainpahan taas hieman uutta näkökulmaa nykyaikaan ja elämään - ai niin, sekä mansikkatuutin! ;)

Sortsit in action! En ole koskaan omistanut valkoisia housuja tai sortseja ja mulla on vähän sellainen olo, että muutaman päivän sisällä muistan taas sen, miksi näin on... Nimim. rähmäkäpälä ja tahmatassu :) Kengät on muuten ostettu niinikään perjantaina nettikirpparin kautta. Voi sitä onnen tunnetta, kun tajusin, että sadan metrin päässä kotoa oli myynnissä jopa minun jättiräpylääni sopivat kengät! :D

Lauantain aloittelin samankaltaisissa lötköilyfiiliksissä kuin perjantainkin, nimittäin muutaman tunnin auringonotolla. Saatan olla tulevaisuuden ihosyöpäpotilas, mutta mun on vaan kertakaikkisen mahdotonta yrittää pysytellä pois auringosta tuollaisilla ilmoilla! :D
Lämmin ilma ajoi myös uimaan ennen illan varsinaista ohjelmaa: Semmareiden keikkaa!

Ensikosketukseni Semmareiden musiikkiin on tapahtunut muutama vuosi sitten rakkaiden Lampelan siskosten kautta - näitä levyjä huudatettiin useammin kuin kerran farmarivolvossa Suomen maanteillä! :D Ennen lauantaista olen käynyt kuuntelemassa Semmareita livenä kahdesti: muutama vuosi sitten karkasin kesken isosleirin Ouluun katsomaan keikkaa Madetojan salille, toisen kerran törmäsin kuoroon muutettuani Jyväskylään ja aloitettuani yliopistolla. En tiedä, miten tuttu yhtye (orkesteri? Kuoro? Mikä tää on?) on muille, mutta suosittelen kyllä ehdottomasti tutustumaan! Vaikka Seminaarinmäen mieslaulajat saattaa nimenä aiheuttaa hieman, no, omituisia viboja, kannattaa tämän(kin) kerran nakata ennakkoluulot romukoppaan ja kuunnella edes muutama biisi. Omia suosikkejani ovat ainakin Taina, Sorono, Olo Anchee, Helsinki-Vantaa sekä Aika maalata naama. ;) Livenä kuoro on vielä sata kertaa huikeampi kuin levynä kuunneltuna, sillä esiintyminen tuo melkoisen lisämausteen loistavaan musiikkiin. :)

Ennen lähtöä kuitenkin ruokaa...

...jälkkäriä...

...ja kurkunkostuketta! Yep, ready to go!

Ilta-auringon paisteessa oli mukavaa tallustella yliopiston laitamille, josta keikkapaikka löytyi. Allekirjoittaneen suuntavaiston häviämisen (krhm) vuoksi myöhästyimme keikan alusta pari minuuttia, mutta onneksi mukaan ehti vielä ekan biisin puolivälissäkin aivan hyvin!

Semmareiden keikka kuului tosiaan Jyväskylän kesä-kaupunkifestareiden tarjontaan. Viime vuonna olimme kuuntelemassa Club For Fivea, tänä vuonna Semmareiden lisäksi tarjolla olisi ollut myös mm. Eva & Manua sekä Jesse Kaikurantaa. :)

Keikan jälkeisissä euforioissa suuntasimme vielä keskustan terassille juomaan muutamat. Tai no, yhden. Kannullisen.

Anteeksi vaan, mutta mitä nää liikennemerkit oikein on?

Sangriaa!

Elämäni eka kosketus hodarikojuun!

Sunnuntai-aktiviteeteiksi muodostui sitten melko yllättäen nukkuminen ja Kimmo-sarjan tuijottaminen Netflixistä, pitkä puhelu äidin kanssa sekä illasta kaupunkiin ja leffaan lähteminen. Kävimme katsomassa The Bling Ringin, joka oli ainakin omasta mielestäni täysin katsomisen arvoinen leffa. Minun oli ajoittain vaikeaa uskoa, että leffa todellakin pohjautuu tositapahtumiin, mutta rakas ystävämme Wikipedia kertoo Bling Ringin olleen todella olemassa ollut, teini-ikäisistä muodostunut murtovarasliiga. Porukka murtautui lokakuun 2008 ja elokuun 2009 välillä yli viidenkymmenen julkkiksen kotiin varastaen omaisuutta noin 3 miljoonan dollarin arvosta. Huh.

Nää oli muuten huikean hyviä salmiakin kanssa! :D

Loppuilta kului ajellen ympäri kaupunkia hieman syksyisessä vesisateessa hyvää musiikkia kuunnellen. Parhautta. :)

Näin mukavan viikonlopun voimin jaksetaankin sitten kahlata läpi seuraava työviikko! Mukavaa viikon alkua jokaiselle :)

Se on PvVMSK, legendaarinen muskarishow!

Lauantaina vietimme iltaa matalassa majassamme parin kemiläisvahvistuksen voimin. Pääsin pitkästä aikaa pelaamaan juomapeliä ja pakko kyllä myöntää, että muutaman vuoden takaiset hetket tulivat kyllä melko vahvasti mieleen korttia lätkiessä. :D Mielikuvissani erilaisia juomapelejä tuli pelailtua varsinkin lukioaikana melko tiuhaan tahtiin ja tokihan näitä hienoja muistoja piti taas verestää! Tällä kertaa shotit olivat kuitenkin vaihtuneet lonkeroon ja siideriin eikä pakkaakaan saatu pelattua loppuun saakka. Viimeksi mainitun syy oli tosin pelaajien hyytymisen sijaan korttipakan uiminen oluessa... :D

Mulla oli pitkästä aikaa myös kiharat, joista tässä kuvassa tosin näkyykin paljon... :D

Loppuyön vietimme tanssahdellen keskustan Freetimessa. Muistan käyneeni baarissa ainoastaan kerran, silloinkin appron aikaan, ja mielenkiinnolla lähdin kurkkimaan nyt hieman paremmalla ajalla, millainen meno paikassa olisi. Porukkaa oli kuin pipoa, mutta jostakin syystä musiikki ei kuitenkaan napannut ollenkaan. Pakko kai sitä sitten on myöntää olevansa sellainen tyypillinen massabaarikävijä, joka haluaa kuulla illan aikana ainoastaan huono dance-versioita kuluneista ja korviin koskevista radiohiteistä... :D

Sunnuntain master plan oli raahautua iltapäivällä Lounaispuistoon kuuntelemaan vuosittaista MILjazz-tapahtumaa. Kyseinen Puolustusvoimien järjestämä puistokonserttikiertue pysähtyy tänä kesänä kahdessatoista eri kaupungissa aina Helsingistä Ouluun ja tarjoaa eri soittokunnista muodostettujen big bandien loistavia esityksiä piknikihmisille ja muille kuuntelijoille - mikä parasta, täysin ilmaiseksi! Esiintyvät soittokunnat vaihtuvat paikkakunnan mukaan Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan show bandia lukuun ottamatta, joka siis kiertää mukana jokaisessa konsertissa. Siinä sitten onkin sellainen jokaisen must see-bändi, sillä PvVMSK:n meininki on joka kerta yksinkertaisesti huikeaa! Voin paljastaa, että sunnuntaina kuultiin mm. Gangnam Style sekä Mikä boogie, molemmat melko mahtavina big band-versioina... :) Nyt siis puhallinmusiikista ja soittokunnista mahdollisesti syntyneet ennakkoluulot romukoppaan ja tsekkailemaan tulevia keikkoja - lupaan, ettei esitys jätä ketään kylmäksi! ;)

Pieni reload tuli lauantai-illan jälkeen tarpeeseen...

Mukana menossa oli trumpetisti Esko Heikkinen, joka on muutama vuosi sitten ollut johtamassa orkesterimme järjestämää kevätpuhallusta, sekä torniolaislähtöinen Nina Mya!

Kun tällaisessa tapahtumassa kerran oltiin, tunsin tietynlaiseksi velvollisuudeksi käydä ostamassa legendaariset sotkun munkkikahvit. Maistui yhtä hyvältä kuin aina ennenkin!

Ikään kuin kirsikkana kakun päällä toimineen show bandin lisäksi lähes nelituntisessa puistokonsertissa esiintyi myös Jyväskylän oma Ilmavoimien soittokunta sekä Savon sotilassoittokunta. Paikalla oli Puolustusvoimille ominaiseen tyyliin myös sotilaskodin teltat, joista oli mahdollisuus ostaa edulliseen hintaan herkulliset munkkikahvit, sekä jonkinlaista armeijakalustoa esittelyineen. :)

Kannattaa käydä kurkkimassa Youtubesta videoita hakusanoilla MILjazz, PvVMSK sekä Puolustusvoimien varusmiessoittokunnan show band. Sieltä löytyy kaikkea kivaa!

Tämän viikon olenkin sitten viettänyt melko tiiviisti töissä. Aloitan juhannuksen jälkeen loppukesän kestävän harjoittelun ja olin suunnitellut viettäväni viimeisen lomaviikon rentoillen ja nukkuen - WRONG! Sain sunnuntai-iltana kymmeneltä viestin työkaverini sairaslomasta ja tuuraamismahdollisuudesta ja no, milloin sitä köyhä rahasta kieltäyisi... Sairasloma venyi keuhkoputkentulehduksen takia päivä päivältä pidemmäksi ja tällä hetkellä takana onkin kolme täyttä työpäivää, edessä vielä huominen muutaman tunnin työvuoro. Työvuorojen alkaessa aamukuudelta on väsymys ollut päivän sana viimeisten vuorokausien aikana, sillä tältä erää en onnistunut unirytmin kääntämisessä riittävästi ja yöunet ovatkin jääneet 2-4 tuntiin. Pirteyttä hehkuvan työpäivän jälkeen olen tullut suoraan kotiin päikkäreille, jotka tänäänkin venähtivät lähes neljän tunnin mittaisiksi. Hupsista... :D

Se siitä lomaviikosta sitten! :D Toisaalta kyllä hieman harmittaa, sillä arvailen jo etukäteen harjoittelun alun tuntuvan melko rankalta kolmivuorotyön ja täysin uuden työnkuvan takia - viikon lepäily ennen koulun alkuun asti jatkuvaa puristusta olisi voinut tulla tarpeeseen. Tosiasia kuitenkin on se, että töistä kieltäytymällä "menetän" melkoisen summan käytännössä ylimääräistä rahaa.

Hyvä puoli kuitenkin on, että olen päässyt päivittäin kurkkailemaan Hesarin ja Keskisuomalaisen sarjakuvat, jotka jaksavat piristää kesken koomaisenkin päivän!

Tällaista tältä erää! :)