sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Desperate housewife vai täydellinen nainen? :D

Kaikki alkaa baarireissujen asteittaisella vähenemisellä. Yhtäkkiä viikonlopuille löytyy muutakin tekemistä kuin siideripullon tyhjentäminen, tanssilattian tallaaminen korkojen puuduttamilla jaloilla tai peiton alla makaaminen päänsärkyisenä ja pahoinvoivana - sitähän voi vaikka lenkkeillä, lukea hyvää kirjaa tai mennä ajoissa nukkumaan! Miten paljon mukavampaa onkaan herätä varhain sunnuntaiaamuna aikaiselle aamulenkille, hymähdellä mielessään loistavilta jatkoilta kotiin päin palaileville juhlijasankareille ja kiirehtiä nälän yllättäessä kotiin nautiskelemaan aamupalasta ja päivän ensimmäisestä kofeiiniannoksesta kaikessa rauhassa. Ravitsevan aamiaisen jälkeen voikin jo aloitella kodin siivoilua pyykkikoneen täyttämisen ja imurin esiin kaivamisen merkeissä - vapaapäivien käyttäminen siivoamiseen kun tuntuu oikeasti hyvältä idealta!
Tämänaamuinen tiikeriaamiaiskakku.
Päivän edetessä onkin aika alkaa tutkailemaan innosta puhkuen tietokoneen suosikeista löytyviä lukuisia reseptejä ja suorittaa tuttuun sunnuntaiseen tapaan koko viikon ruoat käsittävä kauppareissu. Parin tiiviisti keittiössä vietetyn tunnin jälkeen asunnossa leijailee tonnikalan, mausteiden, sämpylöiden ja kukkakaalin toisiinsa kietoutuvat tuoksut ja pöytätasoilta löytyy erinäisiin Tupperware-astioihin pakattuja, pian jääkaapin ja pakastimen uumeniin häviäviä ruoka-annoksia.



Illan koittaessa jääkaappi on täynnä ruokaa, koti tuoksuu Tolulta, pyykit on pesty ja sängyssä odottelevat puhtaat, raikkaat lakanat. Mieli on tyytyväinen ja hyvällä tavalla hieman väsynyt - tästä onkin sitten hyvä aloittaa uusi viikko!

.....anteeksi nyt vain, mutta minkä ikäinen mä oikein olenkaan? Pian 22, vai ehkä sittenkin 42? Onko huolestuttavaa, että nautin aidosti sunnuntaisista kotipuuhasteluista, ruoan laittamisesta ja järjestelmällisyydestä enkä liiemmin kaipaile bileiltojen jälkeistä kankeutta ja epämukavuutta? Voiko tässä tilanteessa kutsua itseään enää opiskelijaksi - opiskelijapirskelaskurini mukaan hurjia pippaloita kun on tämän vuoden puolelle kertynyt jopa yksien juhlien verran ja silläkin kerralla karkasin baarista jo ennen kahta kun alkoi väsyttämään... :D Baarireissujen määrän voi muutaman viime kuukauden ajalta laskea muutenkin huoletta yhden käden sormin. En nyt siis tarkoita, että mitenkään kaipailisin sellaista bileprinsessa-elämäntyyliä tai että viikottainen baarissa juokseminen olisi mitenkään mun tavoitteena, mutta kyllähän tässä vähän alkaa olla jo häpeäksi muille korkeakouluopiskelijoille :D
Muksuja, farmariautoa, kultaistanoutajaa tai sitä miestäkään ei näy mailla eikä halmeilla, mutta oon kaikesta päätellen päässyt kotiäitiytymään melko ansiokkaasti ja kohta löydän varmaan itseni virittelemästä pientä yrttitarhaa parvekkeelle tai keskustelemasta pyykin valkaisusta naapurin mummon kanssa pihakeinussa. En liiemmin yllättyis, sillä vielä pari vuotta sitten olisin nauranut räkäisesti, jos mulle olis kerrottu, miten vietän 21-vuotiaana sunnuntaipäiväni - vieläpä vapaaehtoisesti! :D

Osimoilleen näin... Kuva.
Joko oon täysin menetetty tapaus vai vieläkö mua voi jostakin kohtaa kutsua normaaliksi, parikymppiseksi naiseksi? Sanokaa nyt, että joku muukin potee samanlaista kotirouvautumista? :D

Onneksi tulevien synttäreiden osalta suunnitelmissa olisi pitkästä aikaa ihan kunnon baarireissu tyttöporukalla - jospa se muistuttelis mua siitä, ettei tässä vielä ole mitään syytä hautautua kotoiluelämän pariin ;)

6 kommenttia:

  1. NIIIN hyvä postaus!! Pystyin samaistumaan aivan täysin tuohon alkuun :D Tai ei mua kyllä oo aikoihin (ei juurikaan koskaan hirveästi) kiinnostanut baareilu ja rellestäminen :D Kunnon kotirouvia siis XD Mutta mitä siinä on väärää kun on parempaakin tekemistä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, meitä on siis muitakin! :D Jyväskylän kotirouvakerhoon löytyis siis jo kaksi jäsentä, tästä se lähtee... :) Eipä siinä, kuten sanoitkin niin hyvähän se vaan on että löytyy ainakin välillä hieman parempaakin tekemistä!

      Poista
  2. Täällä kans perus viikonloppu kuluu lähinnä kotia laittaessa, kokkaillessa ja urheillessa! Ja toki iltaisin aina rentoutuessa, joko kotona yksin tai sit kavereitten kans esim. leffassa, ruoan parissa ym.. Mut alkoholi ja baarit on jättäytyny melkeen kokonaan kuvioista pois! Ja oon tosiaan itekkin -92 syntynyt :D Mut oon huomannu, et toi alkoholin käytön väheneminen on mun mielestä nykyään yleisemminkin vähentynyt, etenkin nuorilla. Muistan lukeneeni jonkun tutkimuksenkin, en tiiä mistä sit loppujen lopuks johtuu? Ehkä tästä vallitsevasta terveys- ja fitness-buumista, tiedä tuota?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä totta, että alkoholin käyttö tuntuu vähentyneen ihan yleensä ottaenkin! Syy voi olla ainakin osittain tässä fitness- ja terveellisyysbuumissa, mene ja tiedä. Hyvä juttuhan se onneksi vain on, että terveelliset elämäntavat kiinnostaa ryyppäämistä enemmän! :) Mukava kuitenkin kuulla, etten oo ainoa kotielämästä nauttiva parikymppinen, iski jo välissä sellainen olo että kaikki muut parikymppiset bilettää vielä ihan täysillä ja mä oon jämähtänyt ruoanlaittoon ja kotona hengailuun :D

      Poista
  3. juu ihan sama juttu täälläkin :D ihan tarpeeksi tuli juhlittua silloin NUORENA (köh köh), ei vaan enää jaksa. Tai ehkä jaksaisikin, mutta kun ei kiinnosta! Mutta mikäs siinä, parempi näin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, kummasti sitä silloin nuorena jaksoi painaa menemään, mut nyt alkaa vauhti jo hyytymään... :D Toisaalta tosiaan hyvä niinkin, kuluupahan aika ja rahat pääosin johonkin hieman kehittävämpään puuhaan! Ihan kotirouvaksi ei tarvis silti vielä alkaa... :D

      Poista