sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Yllättävän hyviä kirjalöydöksiä!

Pari viikkoa sitten nappasin kirjahyllystäni summamutikassa sinne kirjastosta muutaman muun kirjan välissä päätyneen pienen, ohuen kirjan. Ennakko-odotukset tuota lastenkirjalta näyttävää opusta kohtaan eivät olleet jostain syystä kovin korkealla ja ajattelin kirjan olevan lukukokemuksena lähinnä nopea ja korkeintaan ihan ok. Jälleen kerran sain todeta ulkonäön pettävän pahemman kerran: nopealukuisuudestaan ja lyhyydestään huolimatta kirjan sisältö oli kertakaikkiaan loistava!

"Ystävyys on samankaltaisuutta vain päiväkoti-ikäisille. Sen jälkeen sen pitäisi olla jotain muuta, sitä että hyväksyy toisen vaikka toinen muuttuisi kuinka tunnistamattomaksi."


"Minä uskon siihen, että ihminen saa syödä aina, kun tuntee siihen tarvetta. Ja minä uskon siihen, että nainen saa tanssia, kun sattuu sille päälle."


"Kun ystävä muuttuu, oppii uuden maailman kuin saapuisi vieraaseen kaupunkiin, oppii näkemään jotain, mille aiemmin oli sokea. Oppii, vaikka itse pitäytyisi vanhassa, ei rohkenisi aivan vielä astua tuntemattomalle maalle."


"Niin kauan kuin muistaa toisen varpaat, ei toivoa toipumisesta ole."

Kuva.

"Ihmisen ei kuulukaan olla samassa kohdassa. Patsas pysyy paikoillaan, ihminen nyrjähtää aika ajoin, jotta voi muuttua joksikin toiseksi, siksi ihmiseksi, joka hän ei vielä ole. Niin kuuluu olla."


"Jos vihaa matkaa, vihaa elämää."


"Naisen tulee antaa harmaiden hiustensa olla. Ja jos nainen haluaa näyttää takamustaan tai rintojaan elokuvissa tai uimarannoilla, tulee hänen saada tehdä niin. Mutta naisen ei pidä koskaan arvioida itseään takamuksensa perusteella, eikä sisartaan."


"- Et voi olla perillä odottaessasi.
- Entä jos olenkin? Entä jos olenkin sellainen, joka on perillä vain ollessaan matkalla?"


"Matkustaessa kaipaukset, jos niitä on, sulavat risteyksiin. Ikävä unohdetaan kahviloihin. Odotusta ei ole. On vain kadunkulmia, ihmisiä, jäätelöannoksia, espanjan kieltä ja puolaa ja polkupyöriä ja suklaakakkupaloja, jotka nököttävät kahviloiden lasivitriineissä ahnaasti kuin olisivat itse maailma, joka odottaa poimijaa."


"Olla kahdeksankymmentäviisi, uskaltaa rynnätä vapauteen vasta sitten, hivenen vanhuudenhöperönä, estoja vailla, ei hetkeäkään aikaisemmin. Miksi ei? Miksi ei jo kaksikymppisenä, kukkeimmillaan? Tai miksi ei jo teininä?"


"Tule, ota riski, mitä muuta elämä on kuin hetken mielijohteesta tehtyjä päätöksiä, valintoja, jotka tehdessään ei vielä tiedä, mitä valitsee!"


Onko kirja teille jo entuudestaan tuttu? :)

6 kommenttia:

  1. Selailin tota joskus kirjakaupassa, ja vaikutti kyllä tosi ihanalta, pitää ehdottomasti lukea :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi! Kuten sanottu, toi oli yllättävän hyvä :)

      Poista
  2. Kirjailija tuttu, tuo kirja outo. Pitänee vilkuilla....

    VastaaPoista
  3. Vastaukset
    1. Eikös! Nää sulattivat mun sydämen aivan totaalisesti :)

      Poista