torstai 19. maaliskuuta 2015

Kun koulutusjärjestelmä ajaa ihmiset itsemurhaan.

Pari viikkoa sitten opiskelija-asuntoloilta kantautui suru-uutisia, kun paikalliset sanomalehdet uutisoivat paikallisen PolyU:n opiskelijan hypänneen alas yli 20-kerroksisen rakennuksen katolta suoraan kuolemaan. Pian kävi ilmi, että kyseessä ei todellakaan ollut vahinko tai sattuma vaan täysin tarkoituksellinen itsemurha.
Vaikka en kyseistä ihmistä ollut koskaan tavannutkaan, vaikutti tapahtunut muhun jostain syystä todella vahvasti ja asian ajattelu sai kylmän rinkulan kiertymään sydämen ympärille useamman päivän ajan. En tiedä, miksi reaktio oli niin voimakas – itsemurhauutisia kun joutuu valitettavasti lukemaan harva se päivä eikä nuorten yleistyvä huono olo ole kenellekään uusi asia. Hong Kongin kohdalla karu tosiasia on, että kyseessä ei ole varsinaisesti mikään kovin harvinainen ilmiö ja suoraan sanottuna itsemurhat ovat täällä nuorten yleisin kuolinsyy. Jopa kolmasosalla opiskelijoista on tutkimusten mukaan todettu olevan itsetuhoisia ajatuksia jossain vaiheessa elämäänsä ja tyytymättömyys omaan itseensä on surullisen tavallista. Taustalla on lähtökohtaisesti paikallinen koulutusjärjestelmä sekä lapsiin ja nuoriin kohdistetut valtavat paineet niin koulun, työpaikan kuin elämän yleensäkin kannalta – vanhemmat odottavat lastensa olevan ahkeria ja tunnollisia sekä saavan hyviä arvosanoja ja hyvän, kunnollisen työpaikan koulun jälkeen. Kiitoksia ei kaikesta päätellen turhaan jaella ja ihmisiä  arvostellaan suoraan heidän akateemisen menestyksensä perusteella. Sillä, millainen persoona olet tai millaiset ihmissuhdetaidot omaat, ei ole siis juurikaan merkitystä niin kauan, kun paperisi näyttävät hyviltä ja arvosanat ovat erinomaisia! Kamalaa, eikö totta?
Voi kun tämän elämänasenteen sais iskostettua kaikkien ihmisten pääkoppaan... Kuva.
Lasten opiskelu-ura täällä alkaa jo hyvin varhaisessa vaiheessa, sillä muksuja aletaan prepata tulevaa opiskelu- ja työuraa varten jo 18 kuukauden ikäisenä erilaisten kerhojen ja kurssien merkeissä. Ala-asteikäisistä noin 80 prosenttia viettää lähes säännöstään iltansa koulupäivien jälkeen ylimääräisillä kursseilla opiskellen esimerkiksi englantia ja päivät venähtävät iltakoulujen takia todella pitkiksi. Paikalliset ihmiset tottuvat siis jo pienestä pitäen siihen, ettei vapaa-ajalla juurikaan juhlta! Kaupunki on täynnä lapsille suunnattuja iltapäiväkerhoja, jotka tarjoavat kaikenlaisia kurssivaihtoehtoja maan ja taivaan väliltä.
Tämänkaltaisia mainoksia löytyy joka puolelta kaupunkia.
Yksi syy itsemurhapäätösten syntymiseen on myös ihmisten tottumattomuus vaikeuksien kohtaamiseen – vanhemmilla kun on tapana rakentaa lapsille mahdollisimman valmis pohja elämälle ja tyydyttää muksujen materialistiset tarpeet niin pitkälti kuin mahdollista. Ajatuksenahan tämä on toki vallan mukava, mutta kuten järkikin sanoo, tottuvat lapset näin saamaan kaiken haluamansa. Myöhemmässä vaiheessa nenän eteen tupsahtavat pienetkin ongelmat ja vaikeudet tuntuvat helposti läiskähtävän päin naamaa musertavalla voimalla ja uusina tulevat avuttomuuden ja toivottomuuden tunteet saattavat tuntua sietämättömän voimakkailta. Suorituspaineiden ollessa kovat ja kontrollin karatessa tuntuu oman elämänsä päättäminen helposti ainoalta mahdolliselta vaihtoehdolta.

Opiskelijoiden koulupaineet näkyvät melko selkeästi arkipäiväisessä elämässäkin. Teen suurimman osan ryhmätöistäni paikallisten opiskelijoiden kanssa ja tähän mennessä oon jo huomannut sen, miten paljon pienimmistäkin koulutehtävistä tunnutaan ottavan stressiä. Mid-term examit, joiden osuus kokonaisarvosanasta on kurssista riippuen pyörinyt 10-20% paikkeilla, eivät mun mielestäni olleet mitenkään kovin suuria stressinaiheita ja vaikka valmistauduinkin tentteihin etukäteen, ei mun preppaamiseni ollut yhtään mitään verrattuna täkäläisiin opiskelijoihin. Tulostettuja, miljoonilla muistiinpanoilla koristeltuja Powerpoint-slideja luettiin luokan ovien ulkopuolella uskomattomalla kiihkolla ja koko tenttitilanne tunnuttiin ottavan todella vakavasti. Muita kouluhommia tehtäessä panostus on ollut samaa luokkaa ja kuten aiemmin kerroinkin, ollaan esimerkiksi raporttien ulkoasusta ja käytetyistä sanamuodoista uskomattoman tarkkoja. 
Ryhmiä varten tehdyt Whatsapp-keskustelut sekä Facebook-ryhmät alkavat tulvia parannusehdotuksia sekä aina uudelleen korjailtuja raportteja yleensä etenkin iltaisin ja viikonloppuisin – eli silloin, kun mä oon omasta mielestäni viettämässä ansaittua vapaa-aikaa. 

Opiskelu (ja elämänrytmi yleensäkin) ajoittuu pääsääntöisesti ilta- ja yöaikaan, mikä näkyy taas päivällä tunneilla sekä kirjastoissa nuokkuvina ja torkahtelevina ihmisinä. Etenkin kirjastossa hiljainen tila sekä pehmeät nojatuolit ovat päivisin hyötykäytössä ja toisinaan mun on ollut toden teolla vaikeaa löytää itselleni mukava paikka opiskelua varten – kaikki parhaimmat paikat kun ovat täynnä nukkuvia opiskelijoita. Oon saanut seurata vierestä myöskin sitä, miten pari hyvää ystävääni vetävät kuusipäiväisiä opiskeluviikkoja viettäen päivänsä koulussa tai muuten opiskelujen parissa aamuvarhaisesta iltamyöhään ja uusi, sunnuntaina samaan huoneeseen muuttanut kämppikseni ei oo nukkunut viimeiseen neljään yöhön sekuntiakaan kouluhommien takia! Eräs manner-Kiinasta kotoisin oleva ystäväni on myös myöntänyt suoraan, ettei oikeastaan edes pidä omasta opiskelualastaan, muttei myöskään voi vaihtaa alaa, jottei aiheuttaisi koulutukseen paljon rahaa uhranneille vanhemmilleen pettymystä.
This is how they do it...
Filippiineillä rannalla risaisissa vaatteissaan leikkiviä lapsia katsellessani mietin, miten suuri ero paikallisilla muksuilla onkaan suomalaisiin lapsiin - lapsukaiset telmivät vesirajassa onnelliset hymyt kasvoillaan tietämättä, tulevatko koskaan käymään koulua tai oppimaan lukutaitoa. Suomessa leikit ovat toki hyvin samanlaisia ja elämä on lähtökohtaisesti täysin huoletonta ja onnellista aikaa ilman turhia suruja ja murheita. Samaan aikaan tulevaisuutemme on kuitenkin kirjoitettu valmiiksi ainakin joiltain osin, sillä jokainen suomalainen lapsi tulee käymään vähintäänkin peruskoulun sekä oppimaan lukemaan, kirjoittamaan ja laskemaan perheen tulotasosta tai asuinpaikasta riippumatta.
Hong Kongissa tässä asiassa tunnutaan menevän jo täysin toisessa ääripäässä - aivan liian monessa tapauksessa lapset eivät saa nauttia elämästään lapsina tulevaisuuden jo pienestä pitäen eteen kasattujen tulevaisuuden paineiden ja odotusten vuoksi.

Onko täkäläinen koulutusjärjestelmä teille tuttu? Millaisia ajatuksia tää herättää? Kuulisin asiasta mielellään muidenkin kommentteja tai kokemuksia! :)

10 kommenttia:

  1. Mulla on hyvin samantapainen mielikuva. Täällä Australiassa huomaa selkeästi miten Aasiasta tulleet panostaa tosi paljon arvosanoihin - sillä itse oppimisella ei sinällään ole merkitystä. Mulla on paljon aasialaissyntyisiä tuttuja ja yksi mun kaveri sanoikin, että aina jos vanhemmat sattuvat tapaamaan, lasten arvosanat nousevat puheeksi - ja eniten "kunniaa" perheelle tuottaa tietysti kaunis A-rivi. Yksi mun kaveri taas ei saanut koko kahden viikon lomalla lähteä minnekään kun piti päntätä kotona, kun yhdestä kokeesta oli tullut B+ eikä A... Tavallaan ymmärrän, että jos koko suku on panostanut siihen että pääsee Australiaan opiskelemaan ja saa mahdollisuuksia niin paineetkin on korkealla, mutta loppupeleissä moinen on musta ihan kohtuutonta. Ja monikin mun aasialainen tuttu lähti kovapalkkaiselle alalle, huolimatta siitä halusiko ne sitä oikeasti vai ei...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää on kyllä todella surullinen ja kamala kulttuuripiirre ja musta on ikävää ajatella, miten koulutuksesta ja urasta on saatu luotua ihmisiä kokonaisuutena määrittelevä tekijä. :/ Tottakai muuallakin maailmassa, myös meillä Suomessa, painotetaan koulutuksen merkitystä ja halutaan tavoitella hyvää työpaikkaa, mutta koko elämää ei onneksi uhrata sen tavoitteen saavuttamiseen ja esimerkiksi käsite 'vapaa-aika' tunnetaan! :D

      Poista
  2. You are enough.
    Ja rakas ��.
    Terveisin äiti

    VastaaPoista
  3. Kurja tapaus. Sama jatkuu sitten työelämässä, koska säännöllisesti joutuu lukemaan pilvenpiirtäjien katoilta tai ikkunoista hypänneistä bisnesmiehistä. Olen myös kuullut kaksivuotiaista hognkongilaisista, joita tuutoroidaan päiväkodin pääsykokeisiin. Toivottavasti sen ikäinen vielä ei juurikaan tajua häneen asetetusta paineista, mutta eivätpä ne varmaan siitä iän karttuessa varsinaisesti vähene. Ulkkarina Hongkongissa on paljon rennompaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, paineet ja odotukset eivät todellakaan pääty opiskeluaikaan vaan sama juttu taitaa tosiaan jatkua kahta kauheampana työelämän puolelle siirryttäessä... Tällainen asenne tuntuu todella vieraalta näin yksilöllisessä ja omaa hyvinvointia sekä vapaa-ajan ja rentoutumisen merkitystä korostavassa kulttuurissa kasvaneelle! Allekirjoitan kyllä täysin tuon, että ulkomaalaisena elämä täällä on huomattavasti helpompaa :)

      Poista
  4. mulla ei mitään omakohtasta kokemusta oo, mut kuulostaa ihan kauheelta. en ymmärrä, miten ne vanhemmat ei ymmärrä käytöksensä seurauksii, ku ne on saanu kokee saman ite.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kauheeta se onkin, mut musta tuntuu etteivät edes vanhemmat oikein tajua että tuossa olis loppupeleissä mitään väärää. :/ Tällainen tapa ja ajattelumalli on vaan uppoutunut niin syvälle kulttuuriin, ettei sitä varmaan liiemmin edes kyseenalaisteta...

      Poista
  5. "ihmisiä arvostellaan suoraan heidän akateemisen menestyksensä perusteella" - Tuohon lauseeseen voisin sanoa, että tuotahan on kyllä kaikkialla länsimaisessa kulttuurissa myös havaittavissa. Monet sinkkumiehet esimerkiksi dumpataan heti ensi alkuun kun kuullaan hänen "merkityksetön" ammattinsa. Onhan tämä myös toisinpäin, mutta miehillä paljon tiukempaa. Onneksi täällä ei kuitenkaan ihan tuolla tasolla olla ja kasvatus on vähän erilaisempaa.. Kyllä moni vanhempi haluaa oikeasti, että lapset olisivat vain onnellisia eikä pelkästään korkeasti koulutettuja tai ammatissaan erittäin menestyviä. Mutta tuollainen jatkuva painostus kyllä pilaa lapsen mahdollisuudet menestyä oikein missään muulla elämän saralla kun koulu ja työ laitetaan kaiken edelle. Tuokin on toinen ääripää, kun toisessa kulttuurissa elämä on pelkkää juhlaa eikä velvollisuuksista niinkään välitetä...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oot kyllä aivan oikeassa siinä, että tätä samaa tapahtuu jossain määrin myös Suomessa sekä muissa länsimaissa ja etenkin miesten kohdalla paineet ovat melko kovat. Ihan samoille stressitasoille ei onneksi kuitenkaan kiivetä ja koko elämän kietominen koulun sekä uran ympärille on pidemmän päälle melko kamala ja lamaannuttava ajatus! Ei se toinen ääripääkään niin hyvä ole, joten tässäkin asiassa se kuuluisa, kultainen keskitie taitaa olla paras reitti ;)

      Poista