maanantai 16. maaliskuuta 2015

Läksiäiskeilailua ja katutaidetta

Viikonlopun ohjelmassa oli Hong Kongin taakseen jättävän Topin läksiäisten viettoa viimeistä kertaa samalla porukalla. Lauantai-illan aktiviteeteiksi muodostui pienten pohdiskelujen jälkeen herkullinen illallinen, keilaradan valloitus sekä läheisessä puistossa istuskelu niitä näitä jutellen, vedessä uiskentelevaa kilpikonnaperhettä katsellen sekä ilmassa lehahtelevien lepakoiden siipien viuhahduksia kuunnellen. Ilta muuttui yöksi eikä kukaan olisi halunnut lähteä juttujen polveillessa aina huonoista vitseistä syvällisempiinkin aiheisiin.
Tää oli muuten mun eka keilailukokemus koskaan! :D

Voittamaton keilatiimimme!
Hyvästien sanominen yhdelle niistä ihmisistä, joista on muodostunut mulle lyhyessä ajassa niin tärkeitä, tuntui todella kurjalle ja lentokenttäbussin takavalojen hävittyä sunnuntaiaamuna risteyksen taa palaili koko jäljelle jäänyt porukka takaisin asuntolalle pala kurkussa. Toisen lähteminen sai tiedostamaan kipeästi sen tosiasian, että aika tiimalasissa valuu koko ajan eikä se viimeinen bussimatka lentokentälle oo loppujen lopuksi niin kaukana omallakaan kohdalla. Mulle iski tän ajatuksen seurauksena jopa pienimuotoinen paniikki siitä, mitä kaikkea täällä asumisen aikana täytyykään vielä ehtiä tekemään - tässäkään museossa, tuossakaan puistossa ja noissakaan temppeleissä en oo vielä kerennyt käymään! :D Jotenkin tää jatkuva opiskelija-arjen sekä pienimuotoisen turisti-asennoitumisen välillä tasapainottelu tuntuu ajoittain kauhean vaikealta ja kultaisen keskitien löytäminen elämän rutinoitumisen ja joka puolella Duracell-pupuna palloilun keskeltä on haastavampaa kuin luulisi. Tiedättehän: toisaalta haluaa ottaa kaiken irti täällä vietetystä ajasta ilman, että ajaa itseään piippuun säntäilemällä paikasta toiseen? :D 

Ajatuksia täynnä oleva pääkoppa tarvitsi pientä tuuletusta sekä omaa rauhaa ja päätin karata asuntoloilta viettämään laatuaikaa itseni kanssa Islandin puolelle. Viime yönä pyykkiä pestessäni (älkää jättäkö ainoiden lakanoiden pesua odottamaan siihen asti, että tuutte takaisin huoneeseen kuolemanväsyneenä ja tajuatte, että edessä on vielä pieni pyykkäystuokio ennen nukkumaan pääsemistä...) sain ex tempore-kutsun eräältä turkkilaiselta vaihtarilta sunnuntai-iltapäivänä järjestetyn HKwalls- tapahtuman avajaisiin. En ollut aiemmin kuullutkaan koko häppeningistä, mutta kyseessä oli tosiaan Hong Kong Islandin puolella järjestetty katutaidetapahtuma, jonka puitteissa oli mahdollista päästä seuraamaan ympäri maailmaa kotoisin olevien katutaiteilijoiden työntekoa sekä upeiden graffitien syntymistä. Mä en edes yritä esittää ymmärtäväni graffiteista, taiteesta tai muustakaan vastaavasta yhtään mitään, mutta näin maalaistollon silmiinkin nää taideteokset olivat kaukana teinien alikulkutunneleihin tuhertelemista sutuista - vai mitäs sanotte? ;)
Ilma oli kuumankostea ja todella sumuinen - kesä on selvästi lähestymässä...





Paikan päällä tarjoiltiin myös ilmaista olutta, mikä oli yllättäen houkutellut paikalle melkoisen määrän etenkin keskieurooppalaisia... :D





Vaikka viihdynkin mainiosti Hong Kongin "kiinalaisemmalla" puolella Kowloonissa, on silloin tällöin ihanan virkistävää käydä vaeltelemassa HK Islandin puolella hengittelemässä keuhkoihinsa hieman länsimaisempia tuulahduksia. Eurooppalaistyyppiset kahvilat, korviin kantautuvat lausahdukset aina ranskasta espanjaan sekä boheemi ilmapiiri tuovat tuttuihin kadunkulmiin mukavaa vaihtelua, mutta kyllä mä aina palaan mielelläni takaisin "mantereen" puolelle ja näille kiinalaisten valloittamille kulmille ;) Tätä mä Hong Kongissa rakastankin - kaupunki tarjoaa kaikkea mahdollista superkalliista luksusostareista katumarketteihin, kansainvälisyyttä tulvivista kahviloista ja ravintoloista pienenpieniin kiinalaisiin ruokakojuihin, pilvenpiirtäjistä lähes koskemattomaan luontoon ja pitkiin hiekkarantoihin.

Tämä kaupunki näyttää upealta jopa silloin, kun siitä ei oikeastaan näe juurikaan mitään - tässä hieman kotimatkan maisemia Kowloonin puolelta! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti