torstai 5. maaliskuuta 2015

Work hard - and go for a holiday.

Blogin luonnoskansiossa majailee tällä hetkellä useampi keskeneräiseksi jäänyt postaus, joiden julkaisun venyminen häiritsee mua suoraan sanottuna aivan tuhottomasti. Tiedossa olisi niin pitkää, kuvapainotteista postausta Singaporesta, Thaimaasta sekä Vietnamista, kulttuuriaiheita sivuavia postauksia kuin arkipäivän kommelluksista kertovia höpinöitäkin eikä postausinnon puutteestakaan oo kärsitty vähään aikaan. Valitettavasti mun alkuviikko on kulunut kuitenkin niin tiiviisti kaikenlaisten kouluhommien parissa, ettei aikaa tai mielenkiintoa ylimääräisen tietokoneella vietettyyn aikaan ole - musta tuntuu jo nyt, etten oo viime päivinä muuta tehnytkään kuin istunut nenä kiinni läppärissä ja hakannut näppistä henkeni kaupalla :D

Tilanne on toki täysin itseaiheutettu ja tämänkin paniikinomaisen räpeltämisen olis voinut fiksuna tyttönä välttää aloittamalla opiskelut edes hieman aikaisemmin - mutta mitäs sitä nyt huonoksi koettuja tapoja muuttamaan! ;) Viikonloppunakin mun kauniina ajatuksena oli luonnollisesti opiskella, mut jotenkin kummalla tavalla päädyin kuitenkin loppujen lopuksi viettämään päiväni täysin muulla tavoin:

Lauantaina kävimme Sannan kanssa lounaalla intialaisessa ravintolassa - nams! :)
Pikainen pistäytyminen upeaan Man Mon temppeliin, joka on pyhitetty kirjallisuuden jumala Man Tain sekä kamppailulajien jumala Mo Tain palvomiselle.
Tulevaisuuden toivelistalle pääsi marjapuuronvärinen Bentley ;) Täällä luksusautoja näkee liikenteen seassa niin paljon, etteivät yksittäiset Maseratit tai Ferrarit enää jaksa liiemmin sykähdyttää, mut tää yksilö hurmasi kyllä täysin värinsä puolesta!
Päivän positiivisuusruiske! :D
SOHOn katutaidetta.


Sunnuntai alkoi ahkerasti ryhmätyön merkeissä paikallisen ravintolaketjun, Café de Coralin, ravintolassa asiakashaastatteluja tehden!
Kouluhommista selvittyäni matka jatkui Mong Kokissa pidettyyn "Temple Fairiin", joka muistutti lähinnä markkinoita tanssi- ja musiikkiesityksineen sekä myyntikojuineen. :)
Dragon Dance Clubin rumpuryhmä...
...sekä itse tanssijat! Näihin ei tosin suomalaisilla markkinoilla liiemmin törmää :D
Lohikäärmetanssi oli kyllä melko huikeaa katseltavaa ja tanssijoiden notkeus sekä motorinen tarkkuus yllättivät siitäkin huolimatta, että tiesin odottaa hienoa esitystä :) 

Tiukka opiskeluputki saa nyt kuitenkin hetkeksi tauota, sillä tänään suunnaksi otetaankin jälleen kerran Hong Kongin kansainvälinen lentokenttä sekä Cathayn lentokone, jonka olis tarkoituksena kiikuttaa meidät illaksi Filippiineille! Aamulla luennolle lähtiessäni tihkusade ja tuuli meinasivat puhaltaa mut lähestulkoon kumoon heti ulko-ovesta ulos astuttuani, joten parempaa päivää etelän lämpöön suuntaamiselle ei voisi ollakaan - kolmenkympin lämpötilat, aurinko ja hiekkarannat, täältä tullaan ;) Tulevan yön vietämme Manilassa, mutta huomenna nenät suunnataan kohti etelää ja parin tunnin ajomatkan päässä sijaitsevaa Calataganin niemimaata, mistä olemme varanneet pariksi yöksi majapaikan rannalla sijaitsevasta resortista. Kunnon filippiiniläinen bungalowimajoituskin olis houkutellut kovasti, mutta lyhyestä reissusta johtuen meillä ei oikein oo aikaa lähteä kaukaisemmille saarille seikkailemaan ja tästä syystä jouduimme "tyytymään" tähän helpompaan ja nopeampaan ratkaisuun :D Ei passaa kuitenkaan valittaa! Tällä kertaa myös aurinkorasvaa on pakattu mukaan sen verran, ettei nahka toivon mukaan pääse kärähtämään aivan yhtä pahasti kuin edellisellä kerralla...
Accuweatherin tarjoama sääenuuste viikonlopulle - ei paha!
Täytyy nyt yrittää nautiskella viikonloppulomasta täysin siemauksin, sillä ensi viikolla sama koulupaukutus tulee jatkumaan entistä intensiivisemmin - akkujen latailu tulee siis todellakin tarpeeseen :)

Palailen asiaan taas alkuviikolla - mukavaa viikonloppua kaikille! :)

4 kommenttia:

  1. Siellä on varmasti vaikea keskittyä opiskeluun :)
    Kiva nähdä että nautit elostasi & olostasi siellä! Ja voih nuo lämpöasteet..... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ajoittain tuntuu kieltämättä siltä, että opiskeluun keskittyminen on lähestulkoon mahdotonta kaikkien reissusuunnitelmien ja muiden aktiviteettien keskellä - ihan ymmärrettävää, mut toisaalta myöskin harmi, sillä tykkään kyllä oikeasti suurimmasta osasta mun kursseja! :D

      Poista
  2. Mä oon niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin kateellinen kun olet siellä! :D kauhea aasia ikävä iski kyllä kovalla teholla.. Mutta pidähän sinä siellä kivaa, niin voit yhtälailla masentua tulevaisuudessa jonku muun tämmösistä postauksista :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Äläs kuule yhtään kommentoi siellä, mä oon seurannut aiemmin sun reissuilua kieli pitkällä ja tuntenut reissukuumeen pistokset sydämessä koko ajan sun postauksia lukiessa... Nyt on sun vuoro kärsiä, haha ;D

      Poista