torstai 17. lokakuuta 2013

:)

Arvatkaapas, millainen vahinko mulle sattui maanantai-iltana päänsärkyisenä ja mahakipuisena?

Kuva.
Satuin avaamaan Norwegianilta tulleen sähköpostin... jonka jälkeen eksyin lentoyhtiön nettisivuille... jonka jälkeen tsekkasin kalenterista hiihtolomaviikon ajoittumisen... ja varasin itselleni lennot Prahaan helmikuun viimeiselle viikolle!

Kaikkeen tähän kului maksimissaan puoli tuntia ja yhtäkkiä hoksasinkin olevani satasen köyhempi ja lomamatkan rikkaampi. Ei paha diili, eihän? ;)

Kuva.
Oon aika ylpeä itsestäni siinä mielessä, että uskalsin lopultakin tehdä sen, mitä oon jo pitkään miettinyt ja harkinnut, pyöritellyt mielessäni ja pohtinut vähän jokaiselta kantilta. Käytännössähän lentojen varaaminen ei vaadi kuin vähän rahaa ja muutaman klikkauksen hiirellä, mutta jostain syystä en ole sitä ennen tätä viikkoa tehnyt. Olen jo useamman kerran ollut valmis lähtemään lyhyelle, muutaman päivän mittaiselle reissulle jonnekin, kohteen puolestakaan en oo ollut kovin nuuka! :D Homma on kaatunut kuitenkin aina siihen, etten ole saanut ketään kaveria puhutuksi mukaan matkalle enkä ole myöskään tainnut missään vaiheessa ajatella ihan realistisesti lähteväni matkalle yksin.Tällä kertaa ehdin kuitenkin toimia ennen kuin ajattelin mitään sen kummempia ja näillä näkymin Praha kutsuu mua helmikuun lopussa muutaman päivän vierailulle. Kukaan kaveri ei näillä näkymin ole lähdössä mukaan (ilmoittautua toki saa!) ja jos ei muuta, hyppäänkin koneeseen yksinäni. Toisaalta ajatus hirvittää hieman, mutta toisaalta taas oon aika innoissani siitä, että saan suunnitella muutaman päivän ohjelman täysin itse ja oman pääni mukaan! :D Passi pitäisi toki uusia ja majoituspaikkaakin pohdiskella, mutta niiden seikkojen hoitamiseen on onneksi rutkasti aikaa.

Miksi Praha? En oikeastaan tiedä. Kuten jo aiemmin sanoin, en oo tällä hetkellä reissukohteen suhteen kovinkaan nuuka ja Norwegianin tarjouskohteista pois valikoitui oikeastaan vain ne paikat, joissa olen jo aiemmin käynyt. Kuulin myös kesällä harjoitteluaikanani paljon hienoja tarinoita Prahassa lomailleelta työkaveriltani, jotka ovat ilmeisesti jääneet jollain tavalla mieleen ja ajoivat minut sitten varaamaan matkan juuri Tsekkiin (Tsekkeihin?). Tätä odotellen! :)

Kuva.


Tuleva, vaikkakin vielä useamman kuukauden päässä häämöttävä pieni irtiotto arjesta lämmittää mieltä jo nyt kaiken kiireen ja stressin keskellä. Syyslomailua on takana pian jo täysi viikko, mutta rehellisesti sanottuna mulla ei ole mitenkään levännyt tai rentoutunut olo - oikeastaan päinvastoin. Pohjoisessa en oikein saanut lomafiilistä päälle mieltä painavien asioiden vuoksi ja takaisin kotiin saavuttuani edessä oli ainoastaan hirveä läjä palautettavia koulutehtäviä. Niitä oon tässä parin päivän yrittänyt väkertää parhaani mukaan, mutta kun samaan aikaan pitäisi käydä töissä ja nauttia lomailevan siskonkin seurasta, ei homma ole edennyt niin kuin pitäisi. Vitsit, miten mun tekiskään mieli heittää kaikki velvollisuudet nurkkaan ja olla vain, viettää edes muutama päivä kaikessa rauhassa, tehden ainoastaan asioita, joita sillä hetkellä haluan tehdä! Tällä hetkellä se ei kuitenkaan oo mahdollista ja täytyykin yrittää rämpiä tekemistä odottavien asioiden keskellä niin kuin parhaaksi näkee. Eihän siihen joululomaan enää kauaa ole... :)

Tarinointia riittäisi taas loputtomiin, mutta taitaa olla parasta suunnata kohti unten maita, sillä lupauduin menemään huomenna töihin jo aamukuudeksi. Innolla oottelen, miten kivat lumikinokset ulos on ehtinyt kasaantua aamuun mennessä - tänään iltapäivällä alkanut räntä/lumisade on ollut melkoinen...

10 kommenttia:

  1. Oo mieki haluaisin varata noin vaan! Mie vaan aina epäröin tommosten reissujen varaamista kun ei tiedä töistä tai koulusta :s Ja sitten niillä lipuilla onkin hintaa, kun on vaan vähän aikaa reissuun...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mullakin on monesti jarruttanu se, etten tiiä vielä koulusta ja töistä mitään... :/ Nyt onneksi satuin saamaan tuon reissun hiihtolomalle, joten eipä tartte ainakaan koulusta murehtia! Tosin aloin olemaan jo niin kypsä kaikkeen jahkaamiseen, että oisin varmaan ostanu lentoliput, vaikkei ajankohta ois lomalle osunutkaan ja setvinyt sitten kaikki muut hommat jotenki :D

      Poista
  2. Tiedäthän sää että mä kyllä lähen sun mukaan matkaseuraks mielelläni? >;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sut ottaisin mukaan milloin vaan ja minne vaan! :)

      Poista
  3. Onnea hyvästä kohdevalinnasta! :) Praha on aivan mieletön paikka. Tosi siistiä, että matkustat yksin! Yksin matkustamisessa on jotain hienoa - sille pitäisi keksiä jokin oma sana. Kaikkien pitäisi kerran elämässään matkustaa yksin.
    Lennän itse Prahaan 27.2. joten valitettavasti emme satu sinne samaan aikaan (?) muuten olisin ilomielin voinut toimia epävirallisena pubioppaana :D Kuten tuonne oman blogini puolelle kirjoitin, voit kysellä tarkempia vinkkejä jos haluat.
    Ja haha, mä olen pyörinyt tuolla vuodesta 2009 asti enkä vieläkään tiedä onko oikea muoto "Tsekkiin" vai "Tsekkeihin" :D Virallisesti maa taitaa olla Tsekin tasavalta. Niin, ja vaikka mulla onkin Prahassa seuraa aina niin halutessani, nautin suunnattomasti Prahassa haahuilusta ihan yksin. Olen viettänyt siellä useita päiviä yksin, kierrellen, valokuvaillen, juoden, syöden. Siellä olen onnellinen itsekseni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Multa on useampaan otteeseen kyselty tässä kuukausien aikana, että olenko yhä edelleen lähdössä reissuun yksin ja että eikö mulla vieläkään ole ketään matkakaveria. Mua vähän kummastuttaa tällainen, sillä eihän yksin matkustaminen oo nykyään enää millään tavalla omituista..? :D Odotan matkaa suoraan sanottuna todella innoissani ja haaveilen nimenomaan tuollaisesta ympäriinsä haahuilusta, fiilistelystä ja paikkoihin tutustumisesta kaikessa rauhassa. Mikäli sulla on jotain must see-kohteita vinkattavana, otetaan kaikenlaiset neuvot iloisesti kiitellen vastaan! :)

      Oon Prahassa 24.-28. helmikuuta, joten periaatteessa mun viimeisenä/sun ensimmäisenä iltana satuttaisiin kaupunkiin samaan aikaan. Mikäli pubioppaana toimiminen heti reissun alkajaisiksi kiinnostaa, niin kiitän suuresti ja lupaan tarjota drinkin! :D

      Poista
    2. Ahoj,
      Tosiaan saavun "takaisin kotiin" 27.2. illalla, ja on vielä mysteeri mihin aikaan todellisuudessa olen keskustassa - lentokentällä on luvassa jälleennäkeminen ja luultavasti ilta jatkuu siinä itkun ja naurun merkeissä ;D Joten valitettavasti tuo ei ole se kaikista optimaalisin ilta :/ Jätä hyvää fiilistä jälkeesi, nappaan sen sieltä! ;)

      sitten niihin vinkkeihin :) Ensinnäkin, vaikka Prahassa parasta onkin eksyminen, mikäli haluat joskus jotain löytääkin, hyvä kartta ja metrokartta on aika must. Ja paras löytämäni asia on Otavan kartta + opas Prahasta (ehkä sullekin tuttu kirjasarja ;) ). Ohut kirja menee mukana laukussa ja kirja on jaettu kaupunginosien mukaan. Siinä on parhaat Prahasta löytämäni kartat ja lisäksi selkee metrokartta.Prahassa on paljon pieniä kujia joita on hankala tihrustaa isolta kartalta. Lisäksi tuossa opaskirjassa on jokaisesta kaupunginosasta kahvilat, raflat yms. joten olit missä tahansa ja nälkä yllättää, tästä on helppo katsoa lähin paikka :D
      Luotan siihen, että kaikkiin olennaisiin kohteisiin löydät opaskirjojen avulla, joten annan vain pari suositusta (tarvitset näihin sen kartan.)
      *Letnan puisto. Ymmärrät mitä tarkoitan kun menet sinne! (lisäksi puiston takana oleva asuinalue, jolla minä asuin, on todella mukava, kivoja kuppiloita ja tshekkiläisiä hassuja kauppoja)
      *Kävely Mala Stranassa, tsekkaa John Lennon Wall
      *Linnan kukkula iltahämärässä, Prahan kauniit valot <3
      *KUN kyllästyt ehkä keskustan ihmispaljouteen, lähde Vinohradyyn. Se on Prahan kaunein kaupunginosa itäpuolella kaupunkia. SInne pääsee vihreää metrolinjaa pitkin, hyvä pysäkki jäädä pois on esim. Namesti Miru tai Jiriho z Podebrad. Siellä saat kävellä rauhassa ja ihastella.
      *Museum of Communism. Ihan keskustassa Na Porici-kävelykadulla. Irvistävä maatuska kertoo, että olet perillä.
      *Nukketeatterilla on Tshekissä (Tshekeissä?!?:D) pitkät perinteet ja tätä taidetta tehdään siellä oikeasti ammattitaidolla. Joten jos ehdit / jaksat ottaa selvää missä ja mitä on menossa, suosittelen! Varmaan majailemasi hostellin henkilökunta osaa antaa jotain vinkkejä.
      *Toinen ihan paras Praha-opas on Antti Helinin kirjoittama Mondon Praha-opas. Todella asenteella kirjoitettu kirja, sopii myös ihan vain tulevan matkan fiilistelyyn :)
      Ihania kahviloita on vaikka kuinka, mutta annan sinun löytää omasi! :)

      Toivotan HYVÄÄ MATKAA ja hodně štěstí!

      Poista
    3. Jep, lupaan fiilistellä kaupunkia antaumuksella etukäteen niin, että se on valmiiksi lämmitelty siinä vaiheessa, kun saavut itse Prahaan! ;)

      Kiitos aivan älyttömän paljon mahtavan kuuloisista vinkeistä! Juuri tuontyyppisiä vinkkejä kaipailinkin, joten oot selvästi tajunnut reissuni pointin - tai sitten sen, ettei varsinaista pointtia oikeastaan olekaan :D Kirjoitan nuo sun antamat paikat ylös ja pyrin takuulla käymään niissä reissun päällä! Nyt alkaa tosin jo pelottamaan, ettei mun muutama päivä riitä yhtään mihinkään... :D

      Poista
    4. Kiva kuulla, jos on apua :) Jos aika loppuu, niin käy ainakin siellä Vinohradyssä :) Luulen, että melko varmasti tulet pyörimään siinä linnan / Mala Stranan alueella...Hahmotat sitten kun olet siellä :) Praha on siitä ihana, että siellä on niin kaunista että siellä ei varsinaisesti tarvitse tehdä mitään :D
      Jos löydät jonkun superkivan kahvilan tai mitä tahansa muuta, niin vinkkaa ihmeessä :) Tai no, odottelen sun postausta aiheesta ;)

      Poista
    5. Postausta on takuuvarmasti tulossa jälkeenpäin, mutta vinkkailen toki, jos joku helmi sattuu nenän eteen! :)

      Poista