lauantai 3. elokuuta 2013

bucket list, part I

Rakastan listojen kirjoittamista. Nuorempana minulla oli tapana kirjoittaa ennen matkalle lähtöä lista kaikista mukaan pakattavista tavaroista (miksiköhän en käytä samaa kikkaa enää nykyään...), kalenterit ovat täyttyneet jo vuosikausia to do-listoista ja kauppalistatkin kirjoitan aina huolella, koukeroisesti koristellen. Ei siis mikään ihme, että aloittamani bucket listin kirjoittaminen on tuntunut äärimmäisen koukuttavalta ja kalenterin tyhjät sivut ovatkin saaneet käyttöä loputtomiin kasvavan listan muodossa. Tähän mennessä olen saanut koottua paperille vasta ensimmäisenä mieleeni tulevat asiat ja vaikka jatkoa tuleekin todennäköisesti seuraamaan aina silloin tällöin, ajattelin tulla purkamaan listaani jo tänne blogin puolelle. :) Osa listalta löytyvistä asioista vaatii hieman enemmän aikaa ja pääomaa, kun taas joidenkin kohtien toteuttaminen on huomattavasti helpompaa. Tässä se tulee: my very own bucket list!

Mitä haluan tehdä ennen kuolemaani...

Kuva.
- yöpyä majakassa.
Minua kiehtoisi hirveästi päästä viettämään yö vanhassa majakassa tyrskyävän meren äärellä. Tällaiselle arkajalalle kokemus saattaisi olla myös hieman karmiva, mutta epäilemättä kuitenkin kokemisen arvoinen! Ulkomaiden yöpymismahdollisuuksista en tiedä oikeastaan mitään, mutta eiköhän näillä kymmenellä Suomestakin löytyvällä majoitusmahdollisuuksia tarjoavalla majakalla alkuun päästä. ;) Esimerkiksi Pohjoismaiden korkein Bengtskärin majakka (kuvassa), Muumien seikkailuista Muumipapan majakkanakin tunnettu Söderskärin majakka sekä Suomen vanhimmaksi majakaksi nimetty Utön majakka kiinnostaisivat kovasti! Nyt voidaankin sitten yhdessä laskea, kuinka monta kertaa eräs tietty m-kirjaimella alkava sana saatiinkaan ujutettua näin lyhyeen tekstinpätkään...

- nähdä maailma kuumailmapallosta käsin.
Kuumailmapallolla lentäminen on varmasti yksi yleisimmistä to do-listoilta löytyvistä asioista ja yllättäen se löytyy myös minun listaltani. Mahdollisuuksia hot air balloonin kyytiin pääsemiseen löytyy ympäri Suomea, mutta taivaissa leijuva hinta (hehheh...) on ainakin tähän asti torpannut suunnitelmat kokonaan. Jos joltakin siis löytyy parisataa euroa ylimääräistä, voi summan lahjoittaa tähän osoitteeseen vaikkapa joulu- tai synttärilahjaksi, miksei myös yksinkertaisesti tavallisen arkipäivän piristykseksi... ;)   
Kuva.
  - adoptoida eläin.
Maailma on täynnä löytöeläimiä ja huonoista oloista adoptoituja eläimiä, jotka sulattavat sydämen ja suorastaan huutavat huolenpitoa, turvaa ja rakkautta. Vaikka en juuri tällä hetkellä pystykään hankkimaan omaa kissaa tai koiraa, tulee sekin päivä vastaan jossakin vaiheessa ja uskon adoptoimisen olevan siinä vaiheessa varsin varteenotettava vaihtoehto. :)

- syödä ravintolassa pitkän kaavan kautta.
Opiskelijabudjetilla eläessäni ulkona syöminen rajoittuu monesti darrapitsan hakemiseen baarin jälkeen tai äkillisen nälän tyydyttämiseen Hesen hampurilaisella. Vaikka en olekaan pääsääntöisesti valmis maksamaan kymmeniä euroja yhdestä ateriasta, voisi pitkän kaavan ruokailu alku- ja jälkiruokineen mukava kokemus!


- viettää mökkilomaa kyllästymiseen saakka.
Lapsena tätä kyllästymiseen asti jatkuvaa mökkeilyä tuli harrastettua melko runsaasti, mutta nyt muutaman vuoden ajan jatkuneen kaupunkilaiselämän jälkeen oon alkanut taas arvostamaan mökkielämää ja luonnon läheisyyttä. Tyttö voi lähteä maalta, mutta maaseutu ei koskaan lähde tytöstä vai mites se menikään... Tarkennuksena tähän vielä sellainen pikkuseikka, että ei, minun mielestäni oikealla mökillä ei ole 60" HD-telkkaria, astianpesukonetta, popcorn-konetta tai mini spata. Sähkö voisi olla ihan mukava luksuslisä, mutta ilman juoksevaa vettäkin . Tärkeintä mökkielämälle olisikin järven tai meren läheisyys, hyvä seura ja rauhallinen ympäristö - that's it!


- olla vaihto-oppilas.
Olen tiennyt jo yläasteelta lähtien haluavani päästä joskus vaihto-oppilaaksi. Tällä hetkellähän elän juuri sitä otollisinta aikaa vaihtoon lähtemisen kannalta ja tulevan lukuvuoden tehtäväksi otankin koulumme vaihtokohteisiin tutustumisen - nythän se on tehtävä, jos sen joskus meinaa tehdä! Jostakin syystä Euroopan maat eivät ole hirveästi iskeneet kipinää missään vaiheessa ja haikailenkin vaihtovuodesta Latinalaisessa Amerikassa tai Aasiassa, Aasian maista tarkennuksena vielä Hong Kongista Running With Wild Horses-blogin innoittamana. :D


- tehdä road trip USAssa.
Jep, juurikin se tavallinen rannikolta rannikolle-road trip kummittelee minunkin mielessäni ja haluaisinkin sen joku päivä vielä toteuttaa. Omaa reissua odotellessani tyydyn seuraamaan archie gone lebanon-blogissa alkavaa road trippiä ameriikanmantereella - suosittelen kurkkaamaan, mikäli samantapainen matka kiinnostaa! :)

Kuva.
  - pyöräillä Jyväsjärven ympäri.
Jyväsjärven ympäri pyöräily on ollut mielessäni jo pitkään, mutta jostakin syystä en ole saanut reissua toteutettua vieläkään. How hard is it..? :D Järven ympäri kulkee kevyenliikenteenväylä koko matkalta ja pituutta lenkille taitaa tulla n. 15km. Jotkut asiat ovat ilmeisesti helppoudestaan huolimatta kovin vaikeita... :D

- juosta 10km.
Hieman kuntoilutavoitteitakin tähän väliin! Toiveissani olisi pystyä juoksemaan 10 kilometriä putkeen, mielellään tietenkin ilman sairaalareissua tai mielettömiä rasitusvammoja... :D Tämä kohta kuuluu toisaalta helposti toteutettavien sarjaan, sillä tavoitteen saavuttaminenhan ei vaadi oikeastaan muuta kuin juoksukengät ja aina silloin tällöin vähän aikaa. Se kovin työ tehdäänkin pään sisällä - miten saada itsensä hätisteltyä lenkkipolulle tai talven tullen juoksumatolle tarpeeksi usein, jotta kehittymistä tapahtuisi?

- tehdä jotain, mitä en olisi koskaan kuvitellut tekeväni.
Ei, en tarkoita tällä huumeiden käyttämistä tai prostituutiota, vaan yksinkertaisesti itsensä yllättämistä jollakin pienellä tai suurella asialla! Tämän tarkemmin en osaa asiaa määritellä, mutta uskon että you got the point :)

- oppia puhumaan espanjaa ja venäjää sujuvasti.
Kummankin kielen kohdalla taitotasoni on tällä hetkellä alkeiden tasolla, mutta haluaisin kovasti oppia niin espanjan kuin venäjänkin niin hyvin, että pärjäisin useimmissa tilanteissa kielitaidollani ilman englantiin turvautumista. Venäjän taidosta on takuulla hurjasti hyötyä nykyään jo ihan Suomessakin, espanja nyt on muuten vaan aivan mahdottoman ihana ja kaunis kieli. :) Ei muuta kuin kirjat nenän eteen ja opiskelemaan!

Kuva.
 
 
- päästä limusiinin kyytiin.
Vaikka en yleensä ottaen haikailekaan minkäänlaisen luksuselämän perään, olisi limusiinikyydin testaaminen silti huikeaa!

- kokea Saksan joulumarkkinat.
Olen lukenut saksaa yläasteelta lähtien ja kirjoitinkin sen C-kielenä lukiossa pari vuotta sitten. Kielitaito on päässyt ruostumaan pahasti käyttämättömyyden takia, mutta yksi asia saksantunneilta on jäänyt vahvasti mieleen: joulumarkkinat. Perinteiset ja traditioita pursuavat joulumarkkinat musiikkiesityksineen, moninaisine jouluherkkuineen ja pienine käsityökojuineen kuulostavat yksinkertaisesti ihanalta ja ne on päästävä kokemaan paikan päälle!


Kuva.
- työskennellä matkaoppaana.
En edes muista, kuinka monesti olen joutunut korjaamaan ihmisten hieman harhaanmeneviä käsityksiä siitä, ettei minusta tule ammattikorkeasta valmistuttuani matkaopasta (eikä muuten sitä lentoemäntääkään!). Haluaisin kuitenkin päästä testaamaan matkaoppaan töitä jossain vaiheessa elämääni - vaikka työ on takuulla rankkaa, työpäivät venyvät pitkiksi eikä palkalla todellakaan rikastuta, olisi kokemus varmasti mielenkiintoinen. Ehkäpä lähden valmistumisen jälkeen muutamaksi talveksi etelän aurinkoon... :)

...to be continued...

ps. Tässä oli muuten blogini sadas postaus! Jejeje!

8 kommenttia:

  1. Aivan ihana lista! :--D itsekin pidän noiden listojen tekemistä ja mähän oon sulle puhunuki siitä listasta "asioita, joita en koskaan kuvitellut tekeväni".. En oo vieläkään vaan saanut aloitettua sitä tai tuollaista "ennen kuolemaani haluan.." listaa, huoh. Mutta äsh, nyt mulleki tuli hirveä hinku et haluan olla majakassa yötä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt onki kuule heti pari postausideaa sulle tiedossa! ;) Ei muuta ku tervetuloa toteuttmaan tuota majakkayöpymistä mun kans joskus!

      Poista
    2. Siltä näyttää! :D Kyllä, sopii paremmin kuin hyvin !

      Poista
  2. Myös Slettnesin majakassa voisi yöpyä - vielä enemmän eksotiikkaa peliin!
    http://no.wikipedia.org/wiki/Slettnes_fyr
    http://www.youtube.com/watch?v=lrxSNamyN9s
    http://www.visitnorway.com/no/Product/?pid=176951

    VastaaPoista
  3. Onko tämä joku perheen sisäinen majakkakuume????

    VastaaPoista
  4. Kyllä se 10km sieltä tulee! Itsekin vihasin ennen juoksua, enkä osannut/pystynyt enkä oikein halunnutkaan juosta. Kunnes päätin opetella. Niinhän se meni että vähän kerrallaan lisäsin matkaa, ja nyt kymppi menee peruslenkkinä. Tsemppiä! Juoksu on kivaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee kiitti! :) Täytynee käydä kuluttamassa lenkkipolkua niin pitkälle syksyyn kuin mahdollista ja siirtyä sitten juoksumatolle juoksemaan. Jospa tilanne olisi jo ensi kesänä eri... ;)

      Poista
  5. Onpas sulla täällä mielenkiintoinen blogi :) Bucket listiä pitäisi itsekin pian postailla!

    VastaaPoista