sunnuntai 11. elokuuta 2013

Everybody wants happiness, nobody wants pain. But you can't have a rainbow without a little rain.







Kauan odotetusta vapaasta viikonlopusta ei tullutkaan aivan kaikkien odotusteni mukainen. Tarkoituksenani oli rentoutua kaikessa rauhassa, nukkua kunnolla ja tehdä asioita, joista todella nautin. Tokihan niitäkin tuli tehtyä - testasin mm. jo aiemmin mainitusta Good Morning-blogista bongattua mansikka-suklaa-aamiaiskakkua (joka oli muuten melkoista herkkua!), nautiskelin perjantaina postiin kolahtaneen Lifehair-kosmetiikkapaketin sisällöstä, kävin tänään hakemassa herkkusalaatin viereisestä pizzeriasta, lenkkeilin pitkästä aikaa raikkaassa metsässä ihanassa seurassa ja juttelin pitkiä pätkiä puhelimessa minulle tärkeiden ihmisten kanssa. On kuitenkin vaikeaa nauttia olostaan täysillä, kun läheisellä ihmisellä ei ole kaikki hyvin eikä kovasta halusta huolimatta osaa tai pysty auttamaan riittävästi. Vaikka tiedän nyt, että kyseisellä henkilöllä on ympärillään ihmisiä, jotka pystyvät auttamaan häntä enemmän kuin minä tällä hetkellä, on mielenrauha ollut silti melko lailla hakoteillä ja esimerkiksi viime yönä sain unta kunnolla vasta aamukuudelta. Eilisiltainen yksin kotona istuminen ei ehkä tehnyt kovin hyvää tällaiselle huolipeikolle ja näin jälkeenpäin ajateltuna ihmisten ilmoille lähteminen olisi ehkä sittenkin ollut hieman surullisesta mielialasta huolimatta hyväksi.
Kaiken lisäksi "poskiontelotulehdus" on vaivannut koko viikonlopun ja kasvojani on särkenyt ajoittain todella kovastikin. Paineentunne poskissa ja kasvojen alueella aiheuttaa luonnollisesti myös päänsärkyä, joten pipityynyt ja pakastevihannespussit ovat olleet melkoisessa suosiossa viime päivien aikana! :D Verikokeet eivät paljastaneet mitään tavallisuudesta poikkeavaa, joten suuntaan alkuviikosta hieman tarkempiin tutkimuksiin. Toivon mukaan sieltä nyt paljastuu se epäilemäni poskiontelotulehdus, eikä ainakaan mitään sen vakavampaa...

Sallin itselleni tänään pienimuotoisen herkuttelun ja kävin hakemassa kaupasta hieman suklaata illaksi. Ristiriitaista kyllä, herkkujen odotellessa pöydällä syöjäänsä minun ei yhtäkkiä teekään niitä enää mieli. Miten ärsyttävää! :D Ehkäpä suklaahimot heräilisivät, jos laittaisin itselleni jalkakylvyn valmiiksi ja istahtaisin katsomaan Gossip Girliä - mitäs sanotte? ;) Olen muuten melko lailla innoissani tuosta saamani kosmetiikkapaketin sisällöstä: shampoon, hoitoaineen ja hoitosuihkeen lisäksi paketista paljastui myös jalka-, vartalo- ja kuorintavoide sekä jalkasuolaa. Voitin kyseisen paketin Starry Eyes-blogista muutama viikko sitten, joten omia rahojani en tuotteisiin ole käyttänyt. Totta puhuen en olisi varmaan käyttänytkään - enkä tarkoita tällä sitä, että tuotteet olisivat olleet millään tavalla huonoja tai tehottomia. Satun vain olemaan jokaisen kosmetologin ja ihonhoidon ammattilaisen painajainen, sillä pesen meikkini ainoastaan vedellä, rasvaan ihoani silloin kun muistan ja... no, siinäpä se sitten olikin. :D Olen käsittämättömän laiska kaikessa kosmetiikkaan liittyvässä ja hommaan meikkinikin aina vesiliukoisina, jotten joutuisi hinkkaamaan niitä myöhemmin pois puhdistusemulsioiden avulla. Ainakaan tähän mennessä ihoni ei ole protestoinut tätä hoidon olemattomuutta vastaan, mutten ole ihan varma, näkyykö tämä laiskuus asian suhteen mahdollisesti hieman vanhempana. Ehkäpä tämän voittopaketin myötä olisi hyvä alkaa opettelemaan - edes vähän ja silloin tällöin? ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti