lauantai 24. elokuuta 2013

years go by

maanantai 23.8.2004

Heräilin yhdeksän jälkeen pikkuisten pulputukseen, eilen oltiin vasta yhdeltä kotona... Kirjoitin matkapäivistä ja tein matikan läksyt, kouluun ruokailuun mennessä (taas...). Ympillä puhuttiin maamyyrästä, kuviksentunneilla teimme vahaväreillä mustaherukoita. Äikällä katsottiin sormuskuvastoja, kirjaston kautta kotiin! Äiti paistoi vohveleita, sain EVM-paketin ja kirjeen Saaralta. Silitettiin ne "nappijutzkat", soitin tuubaa. Välillä lauloin Memmun kans Gimmeliä (3 biisiä joka levyltä). Soitin taas vähän tuubaa, tein läksyt. Vielä Ylikaupissa mutka.

T: Laura

ps. Ei hajuakaan, mikä on EVM.
pps. Nappijutzkat? Maamyyriä? Mustaherukoita?

perjantai 23.8.2013

Eilisiltainen, kymmeneen asti kestänyt työvuoro ja yön aikana tapahtunut pakkausoperaatio takasivat sen, ettei tänä aamuna kellon soidessa puoli kuuden jälkeen sängystä mönkinyt mikään maailman virkein otus... Nappasin yön lopputuloksena ilmestyneen laukkukasan mukaani ja suuntasin töihin seitsemäksi (autokyydillä, luojan kiitos!). Päivä kului melko väsähtäneissä ja hiljaisissa tunnelmissa, hotellilla ei riittänyt kovinkaan paljon vilskettä perjantaiaamulle ja aika kuluikin pääasiassa jutellen ja kahvia juoden. :D Sitä kahvia tulikin muuten tankattua ihan urakalla päivän aikana - ja hyvä niin, sillä edessä oli viikonloppu Helsingissä ilman kahvinkeittomahdollisuuksia! Apua :D Töiden jälkeen kävin hakemassa Sokkarin alakerrasta matkaevääksi salaattia ja suklaapatukan ja laahustin Matkakeskukselle. Rehellisesti sanottuna olisin siinä vaiheessa päivää halunnut päästä vain kotiin nukkumaan, sillä matkalle lähteminen umpiväsyneenä ei tuntunut siltä mukavimmalta vaihtoehdolta. Neljän ja puolen tunnin mittaisella bussimatkalla ehti onneksi keräillä energiaa pienten päivätorkkujen avulla - vaikkakin vanhuus alkaa ilmeisesti painaa ihan tosissaan, sillä tunnin puoliunessa nuokkumisen jälkeen selkä huusi hoosiannaa. :/ Ai niin, pilasin myös sukkani bussin lattialla olevaan purkkaläjään astumalla. Nice...





Helsingin lähestyessä keskityin liimaamaan nenäni kiinni bussin ikkunaan ja katselemaan ohi vilistäviä maisemia: Pikku Huopalahteen menevää ratikkaa, muutamaa rappeutunutta, mutta silti kovin kaunista rakennusta, Vallilan siirtolapuutarhan taa laskeutuvaa aurinkoa, Töölönrannan iltalenkkeiijöitä. Helsinki on mahtava paikka ja vaikka en menisi allekirjoittamaan, että haluaisin välttämättä asua täällä, on kaupunki silti valtavan kiehtova. Haluaisin ehtiä viettää joskus ihan kunnolla aikaa Helsingissä, kierrellä kaupunkia ristiin rastiin ja eksyä pikkukaduille keskustan liepeille. Ehkä vielä joskus.
Perillä "isolla kirkolla" olin siis kahdeksan jälkeen ja Henna olikin jo odottelemassa bussin saapumista Kampissa. Aivan ensimmäisenä ohjelmassa oli parin vuorokauden matkalipun ostaminen sekä iltapala-ainesten hommaaminen: Tosin sen voin sanoa, ettei ahtailla kaupan käytävillä ollut mitenkään herkkua kuljeskella matkatavaroiden kanssa. :D Helpotus olikin melko suuri, kun pääsimme lopulta Oulunkylään ja Hennan kotiin asti! Loppuilta kului mukavasti kuulumisia vaihdellen ja kaupan cafe vanillaa juoden. Ei kyllä korvannut oikeaa kahvia millään tavalla, mutta ehkä tästä selvitään... ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti