Itsensä ylittämistä x2 ! :)

Kuntosalijäsenyyteni sisältää kolme personal trainer-tapaamista, joista kaksi ehdin käyttää jo heti kevään aikana. Kolmas aika on jäänyt roikkumaan käyttämättömänä aina eiliseen asti, jolloin sain lopultakin aikaiseksi käydä kehonkoostumusmittauksessa kurkkimassa, miltä tämä nykyinen kroppa tarkasti analysoituna oikein näyttääkään! Edellinen mittaus on tehty maaliskuun alussa eli vajaan kuukauden treenailun jälkeen, kun tässä vaiheessa takana on jo yli seitsemän kuukautta uutta, liikunnallista elämää. Hieman kyllä pisti jännittämään, että mitähän se armoton vempain mahtaakaan paljastaa ja onko mun vartalo oikeasti muuttunut viimekertaisesta niin paljon, kuin kaikki on mulle sanoneet :D

No, olihan se. Muutosta nimenomaan positiiviseen suuntaan oli tapahtunut jokaisella mitattavalla akselilla ja kerrankin sain lueskella ja kuunnella iloinen virne naamallani, kun mittaustuloksia käytiin läpi! :D Painoa ekasta mittauksesta oli tippunut yhteensä 19kg ja rasvaprosenttikin on keikahtanut maaliskuisesta lähes 10% alaspäin! Melko hassua, ottaen huomioon, että muistan olleeni todella iloisesti yllättynyt ekan mittauksen tuloksista :D Painoakin oli lähtötilanteesta ehtinyt siinä vaiheessa tippua jo 7kg ja kehonkoostumusmittauksen antama tuomio tuntui todella armolliselta. Hyvä niin, vielä parempi nyt! Myös perusaineenvaihduntani alkoi olla kohdillaan ja lihasmassan määrä oli noussut aiemmasta melko huimasti. Kaikista omituisimmalta tässä koko hommassa kuitenkin tuntuu se, että olen ollut läpi elämäni isokokoinen huonolla itsetunnolla ja itseensä tyytymättömyydellä höystettynä, mutta nyt, lopultakin, alan lähestyä normaalipainoa ja oloni on parempi kuin koskaan! :) Voi miten olenkaan aina toivonut, että voisin olla ylpeä itsestäni sellaisena kuin olen ja oikeasti pitää peilistä kurkkivasta ihmisestä. Monet isokokoiset ihmiset loistavatkin omana itsenään ja näyttävät upeilta, vaikka kaiken maailman painoindeksien ja ulkonäköihanteiden mukaan olisivatkin huomattavastikin ylipainoisia. Itse en kuitenkaan ole koskaan ollut tällainen persoona ja pakko myöntää, että painon putoaminen on vaikuttanut olon kohenemiseen mielettömästi. Finally I've found myself! :D

Jos joku olis tullut sanomaan mulle vuosi sitten, että oon tänään tässä pisteessä, olisin vaan nauranut räkäisesti päälle ja luultavasti aukaissut suklaalevyn. :D Hih, oon niin iloinen!

Kävin myös Lidlissä hakemassa mainoksesta bongaamani silikoniset tikkarimuotit hurjaan neljän euron hintaan. Suklaatikkareita tiedossa marraskuun alussa! :D Noihin voi toki tehdä myös esim. pieniä mehujäitä ja aattelinkin alkaa testaamaan sellaisia ensin...

...ja koska tuoksukynttilöitä ei oo koskaan liikaa... :)

Nyt kun tähän itsensä kehumisen makuun päästiin, voisinkin kertoa heti perään yhden toisen jutun, mistä oon älyttömän ylpeä! Jyväskylässä työhommien takia ollut serkkuni piipahti kylässä sunnuntai-iltana ja siinä samalla niitä näitä höpötellessämme kerroin siitä, miten en ole ikinä virkannut, kutonut tai neulonut yhtään mitään. Puhuimme tässä yhtenä iltana Johannan kanssa nimittäin siitä, miten mua harmittaa, etten pysty vasemman käteni takia tekemään käsitöitä tai mitään muitakaan kädentaitoihin liittyviä asioita. Johanna katsoi mua vähän aikaa ja kysyi sitten, että miksi en muka pystyisi. Hmm, niin. Tosiasiahan on se, ettei mun ole koskaan annettu edes yrittää esimerkiksi neulomista - ala-asteen käsityötunneilla mulle kerrottiin ystävällisesti, etten pysty tekemään samoja asioita kuin muut ja eteen työnnettiin jotain muuta vaihtoehtoista puuhaa siksi ajaksi, kun muut taiteilivat villasukkien kantapäiden kanssa. Aha, ok. Ristipistojen tekemisessä musta tuli kyllä aika taituri, mutta monet muut asiat jäivätkin sitten kokonaan testaamatta. Enhän siis oikeastaan voi sanoa, etten pysty tekemään jotain, mitä en ole koskaan edes yrittänyt tehdä?

No, kerroin tosiaan näistä mietteistä ja keskusteluista Johannalle (nyt siis tälle serkulleni - hitsi vie kun teitä on aivan liikaa! :D) ja hyvin pian istuinkin puikot ja lankakerä sylissäni opiskellen nurjan ja suoran silmukan eroa. Ja arvatkaapas mitä?

MINÄ NEULOIN! IHAN ITSE! Helppoa se ei ollut ja soveltamiskykyä, luovuutta sekä kärsivällisyyttä vaadittiin roppakaupalla, mutta minä tein sen. :D En tule koskaan pystymään neulomaan samoin kuin muut enkä luultavasti kykene tekemään sitä myöskään kovin nopeasti, mutta sellaiset pikkujutut eivät tässä nyt haittaa. Ei mua myöskään haittaa, vaikka jossain vaiheessa toteaisinkin koko homman tylsäksi tai muuten vaan ikäväksi - pääasia on, että ylitin itseni ja ennen kaikkea käsitykset itsestäni kertaheitolla.

Siinä se on ihan onnessaan :D

Mihin kaikkeen sitä ihminen pystyykään, vaikka ei ensin uskoisi? Maailma, täältä tullaan ;)