lauantai 5. lokakuuta 2013

50 shades of me / part I

Emilia haastoi kaikki blogilliset ihmiset kertomaan itsestään 50 faktaa ja innostuin saman tien lähtemään mukaan haasteeseen! Päätin kuitenkin jakaa postauksen kahteen osaan, jotta pituus säilyisi edes suhteellisen siedettävänä - tuli nimittäin taas jaariteltua melkoisesti... :D Tässä siis ensimmäinen osa, beware!

1. Koko nimeni on Laura Anja Elisabet enkä oo oikeastaan koskaan pitänyt hirveästi kahdesta jälkimmäisestä nimestäni. Nimet ovat kuitenkin kulkeneet suvussa, sillä esimerkiksi äitini toinen nimi sekä mummoni nimi on Anja ja toisen mummoni nimi oli Elisabet. Ajatuksena nimien siirtyminen sukupolvelta toiselle on kuitenkin kaunis ja voi olla, että tulen itsekin jatkamaan tätä perinnettä jonain päivänä :)
2. En ole koskaan tavannut isän puolen mummoani, sillä hän kuoli samana päivänä kuin minä synnyin.
3. Haluaisin osata pukeutua mielenkiintoisesti ja tyylikkäästi, mutta kaupassa en kuitenkaan osaa ostaa mitään vähänkään erikoisempaa vaatetta siinä pelossa, ettei sitä kuitenkaan tule käytettyä. Tästä syystä vaatekaappini koostuukin pääsääntöisesti tylsistä perusvaatteista. :D
4. Olen horoskoopiltani oinas, mutta en oo oikeastaan koskaan löytänyt itsestäni mitään oinaaseen tyypillisesti liitettyjä luonteenpiirteitä. Tiedättehän - äkkipikaisuutta, tulisuutta, itsenäisyyttä, peräänantamattomuutta... Viime aikoina oon kuitenkin alkanut sisäistämään, että kyllähän musta tiettyjä piirteitä taitaa kuitenkin löytyä ja osaan esimerkiksi olla todella impulsiivinen, jos sille päälle rupean :D
5. Vaikka kiihdyn tai hermostunkin joskus todella nopeasti, rauhoitun yleensä myös vähintään yhtä pikaisesti. Esimerkiksi riitatilanteissa oon aivan surkea, sillä vaikka aihetta toisinaan olisikin, kyllästyn vihaisena olemiseen lähes samantien enkä osaa pitää mykkäkoulua tai vihoitella kuin maksimissaan puoli tuntia kerrallaan. :D 

Penkkaripeikko!
6. Rakastan suklaata yli kaiken (jos ei nyt jostain syystä oo vielä tullut selväksi... :D) ja mikäli saisin syödä loppuelämäni ainoastaan yhtä herkkua, päätöksen tekeminen olisi todella helppoa! Mikään suklaahifistelijä en kuitenkaan ole ja luotankin eniten tuttuihin ja turvallisiin Fazeriin ja Marabouhun. 
7. Osaan nykyään nauttia myös aikaisista herätyksistä ja herään monesti vapaapäivinäkin aikaisin aamulla ihan vain siksi, että ehdin nauttia aamuhetkistä kaikessa rauhassa!
8. Olin nuorena aivan tajuttoman kova Gimmel-fani ja kaikkien levyjen sekä sinkkujen lisäksi multa löytyy edelleenkin ison kansiollisen verran bändin haastatteluja, nimmareita ja kaikkea muuta pientä, mutta tuikitarpeellista sälää. Lisäksi kokosin joskus aikoinaan oman Gimmel-vihkon, johon kirjoittelin tunnollisena keikkapäiväkirjaa, laulujen sanoja sekä fact fileja yhtyeen laulajista :D Muistan vieläkin sen päivän, kun olimme äidin kanssa Oulussa autokaupassa ja löysin kahvikoneen vieressä olevalta pöydältä iltapäivälehden, jonka kannessa kerrottiin Gimmelin lopettavan. Mun pieni maailma romahti silloin hetkeksi :D
9. Gimmel-faniuden lisäksi olin pienempänä kunnon kirjatoukka ja raahasinkin kirjastosta mukanani järisyttävän kokoisia kirjakasoja kotiin luettavaksi. Saatoin myös parhaimmillaan lukea kaksikin kirjaa päivän aikana!
10. Vielä nykyäänkin tykkään lukea, vaikkakin kirjaan tulee tartuttua huomattavasti aiempaa harvemmin ja hyllystä löytyvät kirjat ovat hyvin pitkälti himoshoppaajien tyyppistä laatukirjallisuutta...


Yo-kiitoskortti - ja tuo ruusutörppö on sitten tuuba, EI roskis kuten rakas pikkusiskoni erehtyi kerran luulemaan :D
11. Olen toisinaan melkoinen huolipeikko ja päädyn usein murehtimaan asioita, joille en oikeastaan edes mahda mitään. Huolestun myös nopeasti, mikäli en saa tavoittelemaani ihmistä kiinni ja oon varma siitä, että  jotain kamalaa on sattunut.
12. Rakastan valokuvaamista ja blogin takia tuleekin napsittua paljon kuvia aivan arkipäiväisistäkin asioista. :) Tällä hetkellä kuvailen tosin pienellä Canonin digikameralla, sillä myin keväällä järkkärini äidille rahanpuutteen ja osittain myös käytön vähyyden takia. Haaveissani olisi kuitenkin hommata lähiaikoina näppärä, pieni digijärkkäri!
13. Olen huono shoppailija ja yleensä väsähdän jo parin-kolmen tunnin kaupungilla kiertelyn jälkeen.
14. Tietyllä tapaa oon melko naiivi ja haluaisin ajatella ihmisistä ainoastaan hyvää.
15. Oon todella kaikkiruokainen ihminen ja kykenenkin tarpeen vaatiessa syömään lähes mitä tahansa. Ainoan ehdottoman poikkeuksen tähän muodostavat oliivit, pinaattikeitto ja mämmi: ei, ei ja vielä kerran ei! :D


Matkalla Alabamaan Haminaan vuonna 2010!
16. En ole muutenkaan kovin turhantarkka ihminen oikeastaan minkään asian suhteen.
17. Matikka ja minä ei vain tulla toimeen keskenämme. Kävin lukiossa pitkän matikan (komealla kutosen keskiarvolla tosin) ja päädyin jopa käymään yo-kirjoituksissa asti. No, läpihän se ei kyllä mennyt, mutta onneksi ylioppilaaksi pääseminen ei jäänyt siitä kiinni! :D
18. Hiuslakkaan tukehtuminen olisi mun mielestä maailman kamalin tapa kuolla. Jep, oon miettinyt tällaistakin joskus...
19. Mun otsassa on arpi, joka on tullut siitä, kun löin pääni kattilaan joskus pienenä mukelona :D
20. Mulla on oikeastaan todella huono yleissivistys ja esimerkiksi monet historialliset jutut ovat edelleen melko pahasti hakusessa.


Muutama vuosi sitten bilettäminen oli musiikin ohella toinen mun pääharrastuksista... :D

21. En tiedä myöskään politiikasta tuon taivaallista.
22. Lukioaikoina baareissa käyminen oli enemmänkin sääntö kuin poikkeus ja taidettiinkin olla tyttöjen kanssa viihteellä harva se viikonloppu :D Parin vuoden ahkeran bilettämisen jälkeen tahti on kuitenkin rauhoittunut melkoisesti ja nykyään saatankin lähteä baariin huoletta ilman tippaakaan alkoholia. Pienoinen osuus asiaan on toki sillä, että oon muuttanut täysin omilleni ja rahaa palaa yllättäen melkoisesti kaiken maailman laskuihin, asumiseen ja elämiseen...
23. Mulla on maailman paras perhe ja arvostan mielettömästi kaikkea sitä, mitä äiti ja isä ovat mun ja sisarusteni vuoksi tehneet näiden kaikkien vuosien aikana. 
24. En oo koskaan ollut mitenkään fanaattinen esim. laukkujen tai kenkien suhteen. Koruja sen sijaan oon hamstrannut pikkuhiljaa kuin mikäkin harakka ja myös meikkiosastolta löytyy erityisesti kaikenmoisia luomivärejä enemmän kuin laki sallii! :D
25. Pelkään pimeää ja jopa kotona yksin ollessa kurkin vainoharhaisesti ympärilleni siltä varalta, että jostain pomppaisi esiin jonkinlainen mörkö tai monsteri :D Pimeästä metsästä ei varmaan tarvitsekaan sitten erikseen edes mainita...

Tässäpä ensimmäinen osa, jatkoa seuraa lähipäivinä!

3 kommenttia:

  1. Kiva ku teit tän :) ja hei mulla oli sama juttu Gimmelin kans!!!!!! Just yks päivä löysin semmosen kansion mihin olin keränny kaikki lehtijutut Gimmelistä mitä käsiini olin saanut :-D kuunneltii tyttöjen kans yks ilta huviksee Gimmeliä nii pelottavaa miten kaikki muisti biisien sanat vielä jonku 10 vuoden jälkeenki.........

    VastaaPoista
  2. Kiva kun innostit tekemään tän, kiitos kuuluu kyllä sulle! :D Haha jee, mahtavaa, toinenkin true ex-Gimmel-fani siis löytyi! Toi laulujen sanojen muistaminen on muuten oikeastikin aika pelottavaa, miten on mahdollista muistaa kaikki biisit ulkoa vielä yli kymmenen vuoden jälkeen? Ja miksei sitä sitten voi muistaa koskaan mitään OIKEASTI tärkeitä asioita samalla tavalla? :D

    VastaaPoista
  3. tää oli tosi kiva! gimmel<33

    aloin itsekin tekeen ja toisaalta niin vaikee keksiä ja toisaalta mulla tulee hirveen pitkiä näistä:D apua

    VastaaPoista