keskiviikko 22. huhtikuuta 2015

Kiinan valloitus, osa yksi!

No niin, vuorossa olis lopultakin parin viikon takaiseen Kiinan reissuun tarttumista muutaman tuttuun tapaan kuvia tulvivan postauksen merkeissä… :D Mulla olis muuten kovasti tarkoituksena fiksailla blogia jossain vaiheessa hieman mukavampaan muotoon ja saada esimerkiksi kuvien kokoa värkättyä hieman isommaksi ja näin ollen myös lukijaystävällisemmäksi. Koska oon kuitenkin melkoinen poropeukalo kaiken tietotekniikkaan ja koodaamiseen liittyvän kanssa eikä aikaa blogin ulkoasun muokkaamiseen oo tuntunut löytyvän riittävästi kuluneiden kuukausien aikana, on koko homma vielä tässä vaiheessa aivan ajatuksen tasolla. Jospa mä saisin kesän kunniaksi tämänkin uudistusurakan toteutettua jossain vaiheessa elämänrytmin hieman rauhoituttua Suomeen paluun myötä, siihen asti joudutte vain tyytymään tänhetkiseen tilanteeseen! :D

Reissusuunnitelmaa kartan muodossa! 
Ready to go - muutama Kiinaa käsittelevä opus, reppu sekä joululahjaksi saatu matkatyyny!
Takaisin reissuhöpinöihin! Lähes viikon mittainen loma koulusta mahdollisti matkasuunnitelmien tekemisen ja toteuttamisen pääsiäisen hujakoille. Tässä vaiheessa on toki myönnettävä, että pari omaa lomapäivääkin tarvittiin kaikkien kolmen kaupungin mahduttamiseksi saman matkan ajalle, mutta ei siitä sen enempää… :D Reissuremmimme koostui kuudesta tytöstä ja matkaan lähdettiin pääsiäisviikonloppua edeltävänä torstai-iltana. Kiinan rajalle pääsee täältä metrolla vajaassa tunnissa ja melko nopsasti sujuneiden rajamuodollisuuksien jälkeen tupsahdimme manner-Kiinan puolelle Shenzheniin.  Jo tässä vaiheessa ero kansainväliseen Hong Kongiin oli helppo huomata, sillä kyltit ja opasteet muuttuivat kertaheitolla kiinaksi ja esimerkiksi rautatieasemalla asiointi englanniksi ei onnistunut ollenkaan :D Mikäli suunnitelmissa on muuten jäädä ainoastaan Shenzheniin, on kaupunkiin mahdollista saada oma erillisviisuminsa rajalta - muussa tapauksessa kunnollinen viisumi täytyy olla hankittuna hyvissä ajoin ennen lähtöä. Mä maksoin omasta, 6kk voimassa olevasta ja kaksi maahanpääsyä oikeuttavasta viisumistani noin 60e ja hankkiminen oli onneksi nopeaa ja helppoa. :)

Heti matkan alkajaisiksi tuli myös koettua pieniä jännitysmomentteja, sillä lipunosto-ongelmien takia en ollut ehtinyt muiden tavoin saada makuu- tai edes istumapaikkaa junaan ja näin ollen reissu alkoi niinkin herkullisella yhdistelmällä kuin 11 tunnin yöjuna + seisomalippu… :D Kokemus oli kieltämättä melko mielenkiintoinen istumavaunujen käytävien sekä vaunujen välien ollessa tupaten täynnä väkeä, ihmisten yrittäessä löytää itselleen jonkinlaista istumapaikkaa mistä tahansa nurkasta ja erilaisia snackseja sekä juomia myyvien tarjoilukärryjen rullatessa käytäviä pitkin edestakaisin läpi yön. Loppujen lopuksi mä onneksi pääsin istumaan puolikkaalle penkille enkä näin ollen joutunut seisomaan koko yötä, mutta kirkkaista valoista ja melkoisesta metelistä johtuen olo oli aamun koittaessa kaukana levänneestä! :D

Konduktöörien ja muun junahenkilökunnan pukeutuminen oli kuin suoraan 1900-luvulta!
Tässä vaiheessa meno oli vielä täysin normaalia, mutta iltaa ja yötä myöten jokainen vapaa neliösentti lattialta oli varattu nukkumista keinolla millä hyvänsä koittaville ihmisille! :D
Ota tästä nyt sitten selvää...
Varhain seuraavana aamuna saavuimme Changshaan, jossa stoppasimme parin tunnin verran Zhangjiajieen lähtevää bussia odotellessa. Bussimatka ensimmäiseen varsinaiseen kohteeseemme kesti muutaman tunnin ja kaupungin keskustasta nappasimme vielä yhden bussin varsinaiseen määränpäähämme Wulingyaniin. Pitkän matkustamisurakan ja huonosti nukutun yön jälkeen hostellin löytymistä odotettiin innolla ja pettymys olikin melkoinen siinä vaiheessa, kun dorm-majoitus osoittautuikin vastaanottoa vastapäätä sijaitsevassa kolkossa rakennuksessa olevaksi huoneeksi natisevien ja heiluvien kerrossänkyjen, kylmänkosteiden lakanoiden sekä epävarmasti värisevän kattolampun yhdistelmäksi. Voin muuten sanoa, että tuossa vaiheessa ainakaan mua ei hirveesti naurattanut! :D Loppujen lopuksi tilanne kääntyi kuitenkin parhain päin ja päädyimme nukkumaan kaksi kaupungissa vietettyä yötä samassa, Georginan ja Peytonin varaamassa kahden hengen huomattavasti parempitasoisessa huoneessa sulassa sovussa siskonpetiperiaatteella. Kuuma suihku ja siisti kylppäri tuntuivat tuossa vaiheessa melkoiselta luksukselta!

Aamupalaa Changshassa.
Bussilippu!
Wulingyanin sumuisia näkymiä :)


Zhangjiajie valikoitui yhdeksi matkan kohteeksi kuuluisan luonnonpuistonsa sekä Avatar-leffoista tuttujen henkeäsalpaavien maisemiensa ansiosta. Ennen pääkohteeseen suuntaamista kävimme kuitenkin tutustumassa Yellow Dragon Caveen, joka on yksi Kiinan suurimmista luolista. Kokonaisuudessaan luolan uumenista yli viidentoista kilometrin matkalta löytyy neljä eri "kerrosta", kolmetoista hallia tai kammiota, kaksi maanalaista jokea sekä järvi. Ihan pikkupaikasta ei siis ollut kyse! :D Turisteille tarkoitetun reitin läpi kulkemiseen kului muutama tunti ja näkymät olivat kieltämättä melko huikeat äänekkäistä kiinalaisryhmistä huolimatta.





Maanalainen joki, jota pitkin kuljimme myös veneellä noin kilometrin mittaisen matkan!
Luola kasvaa ja muuttuu jatkuvasti - nämä pilarit tulevat yhdistymään noin sadan vuoden kuluessa.
Yläpuolella olevasta järvestä pääsi valumaan katon läpi vettä 
Natural Forest Parkiin ostetusta lipusta sai opiskelijakortilla suhteellisen tuntuvan alennuksen ja se olisi ollut voimassa neljän päivän ajan – koko puistoalue kun on valtavan suuri ja nähtävää sekä koettavaa riittää todellakin useammalle päivälle! Suht tiukan aikataulun vuoksi me ehdimme hyödyntää lippua ainoastaan päivän ajan, mutta uskaltaisin silti väittää maisemien olleen niin huikeat, ettei lipusta maksaminen jäänyt loppupeleissä harmittamaan! ;) Lukuisista eri vaihtoehdoista meidän kohteeksemme valikoitui Tianzi Mountain, jota kohti lähdimme kipuamaan heti ekana paikalla vietettynä kokonaisena päivänä. Loppujen lopuksi huipulle kiikkuminen jäi kuitenkin kesken, sillä pimeäntulon uhkaava lähestyminen sekä sumun sankentuminen ylöspäin kiivetessä pakottivat meidät lopulta palaamaan takaisin samaa reittiä. Vaikka vuori jäikin tällä kertaa valloittamatta, olivat jalat jo tuossa vaiheessa mukavasti maitohapoilla pelkkiä portaita sisältäneen reitin kulkemisen jäljiltä! 
Georgina toimi koko reissun ajan ryhmäkuvavastaavana :D

Kuvat eivät todellakaan tee oikeutta näille näkymille - tää on jotain, mikä täytyy vain nähdä omin silmin!


  
Illan tullen ravintolat tarjoilivat lukuisia erilaisia barbeque snacks-vaihtoehtoja.
Tarjolla oli myös jotain hieman pelottavampaa...
...kuten myös epäilyttävämpää - käsittääkseni alueella elävät kiinalaiset jättisalamanterit ovat äärimmäisen uhanalaisia, mutta sellainen löytyi kuitenkin erään ravintolan edestä yhdessä ruoaksi tarkoitettujen kalojen ja muiden merenelävien joukosta?
Luonnollisesti myös kanaruookien raaka-aineista ei tarvinnut kiistellä... ;)

Väsyneet matkailijat aamupalalla!
Kiinalaiseen tapaan mekin päädyimme aloittamaan aamumme useimmiten kulhollisella kuumaa nuudelikeittoa. Tässä erään aamiaispaikan nuudelimestari töissään! ;)
Oon aina kuvitellut, etten pysty syömään mitään näin tuhtia heti ensimmäiseksi aamulla, mut reissun päällä tääkin oletus osoittautui vääräksi. Päivän starttaaminen kunnon ruoalla auttoi jaksamaan tuntikausia, minkä lisäksi paikalliset nuudelisopat olivat älyttömän herkullisia!
Nuudelien ohella toinen yleinen aamupalavaihtoehto muodostui höyrytetyistä pork/meat/vegetable buneista, joita löytyi niinikään lähes jokaisesta kadunkulmasta.

Tulvivat kadut...
Dancing in the rain!

Maistelin eräässä putiikissa myös äärimmäisen epäilyttävän näköistä lääkealkoholia, joka osoittautui karmeasta ulkonäöstään huolimatta yllättävän... no, ei varsinaisesti hyvänmakuiseksi, mutta aivan kelvolliseksi! :D
Samassa liikkeessä myytiin myös lukuisia erilaisia kiinalaisia lääkkeitä ja yrttejä sekä muun muassa näitä 'silver dragoneita', jotka kuulemma laitetaan alkoholin sekaan juoman valmistamiseksi. Hmm?
Zhangjiajiesta matkamme jatkui parin päivän oleskelun jälkeen kohti antiikkikaupungi Fenghuania - jutut jatkuvat siis seuraavassa jaksossa! ;)

Maisemia bussin ikkunasta matkalla kohti Fenghuania!

2 kommenttia:

  1. Ei oo mahatauteja tullut kun erilaisia "lääkkeitä" sielä maistellut? :D Mielenkiintoisia makuelämyksiä siellä.. ;) Vaikka jättisalamanteriin en koskis pitkällä tikullakaan juuri sen uhanalaisuuden takia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oon kyllä välttynyt erittäin hyvin kaiken maailman mahataudeilta siitäkin huolimatta, että oon maistellut kaiken maailman ruokia ja muita kummallisuuksia ehkä vähän liiankin ennakkoluulottomasti... :D Makuelämyksiä on kumminkin löytynyt melkoisesti, pakko myöntää! Raja menee kuitenkin juurikin tuossa uhanalaisuudessa ja esimerkiksi jättisalamanterit ja muut vastaavat otukset jäävät sen takia maistelematta kokonaan.

      Poista