tiistai 29. tammikuuta 2013

Kuntosalipohdintoja

Kuva! Tässä voitaisiin tietenkin aloittaa vaikka heti tuosta viimeisestä kohdasta...


Oon nyt ihan vakavissani miettinyt kuntosalikortin hommaamista. Sain pari viikkoa sitten 14 päivän mittaisen ilmaisen kokeilujakson Kuntoportille ja vaikka en ehtinytkään käydä salilla tuona aikana niin paljon kuin olisin halunnut, piipahdin kuitenkin testaamassa muutamaa ryhmäliikuntatuntia. Huomasin heti, että motivaatio lähteä salille oli huomattavasti korkeampi, kuin esimerkiksi lenkille - melkonen yllätys tietenkin näin tammikuussa... Kuntosalilaitteita en hirveästi testannut, sillä haluan, että joku asiantuntevampi ihminen opastaa mut niiden oikeaan käyttöön heti alusta alkaen :D

Oon tutkaillut Jyväskylän kuntosaleja näin netin välityksellä aika paljonkin ja päätynyt loppujen lopuksi kahteen potentiaaliseen vaihtoehtoon, joista toinen on tämä juuri mainitsemani Kuntoportti.

Kuva.

Kuntoportti sijaitsee aivan Jyväskylän keskustassa ja hyvän sijainnin sekä monipuolisen liikuntavalikoiman lisäksi tykkäsin kovasti salin sisätiloista. Pukuhuoneet oli jaettu useampaan pieneen osaan, joten hirveän ahdasta ei pitäisi yhdessä pukkarissa näin ollen tulla. Kuntosalin lisäksi Kuntoportilla järjestetään 25 erilaista ryhmäliikuntatuntia, joita on tarjolla aina aamusta iltaan saakka. Kuukausihintaan sisältyy myös personal trainerin rajaton käyttö. Tää oli mun mielestä ehdoton ykkösjuttu verrattuna muihin kuntosaleihin, sillä haluan saada kunnollisen opastuksen laitteiden käyttöön sekä liikkeisiin, joihin kannattaisi erityisesti panostaa. Oikean polveni (joka rutisee ja ratisee kävellessä ja jota myös särkee aika monesti liikkuessa) takia haluaisin myös oppia vahvistamaan jalkojen lihaksia ilman polven ylimääräistä ja turhaa rasitusta. Personal trainerista olisi luonnollisesti hyötyä myös vasemman käteni kanssa, sillä en pysty tekemään sillä läheskään kaikkia liikkeitä tai treenejä kuin "normaalikätiset".
Miinuksista sanottakoon, että olen kuullut pienistä sopimusongelmista kyseiseen kuntosaliin liittyen. Ihmiset eivät ole saaneet purettua sopimuksiaan silloin, kun tarkoitus on ollut, ja laskuja on tipahdellut myöhemmin olemattomista kuukausista. Epäilin ensin hieman asiaa, mutta tänään postista tipahti Kuntoportin lasku - jäsenyydestä, jota mulla ei edes ole. Täytyy varmaan huomenna soittaa ja korjata asia. :)
Ai niin, ja opiskelijan kuukausihintahan on sen 57e / kk, liittymismaksu 59e. Kallista lystiä!

Kuva.
Toisena vaihtoehtona mulla on sitten Torikeskuksessa eli myöskin keskustassa sijaitseva Kuntomaailma. Kuntomaailmasta oon kuullut paljon kaikkea hyvää eikä mistään ole tullut vastaan mitään toistuvaa negatiivista seikkaa paikasta. Torikeskuksen sali on myös naisten kuntosali, mutta tämän lisäksi Kuntomaailmaan kuuluu myös toinen, sekä naisille että miehille suunnattu Ahjokadun sali Seppälänkankaalla. Ryhmäliikuntatunteja järjestetään niin keskustassa kuin Seppälässäkin, mutta esimerkiksi kahvakuula- ja spinningtunteja on tarjolla ainoastaan Seppälässä. Yhteensä näillä kahdella salilla on tarjolla 26 eri ryhmäliikuntatuntia.
Ensin aattelin, että tiputan Kuntomaailman kokonaan pois harkintalistaltani, sillä esimerkiksi kahvakuulaa olis ihan kiva kokeilla enkä oo ihan varma, tuleeko sitä lähdettyä testaamaan tuonne asti. Kotoa Seppälän salille on siis matkaa n. 5,5km. Tarkemmin mietittyäni tulin kuitenkin siihen tulokseen, että en nyt kuitenkaan tulisi käymään ihan jokaisella ryhmäliikuntatunnilla ja jos Seppälässä järjestetään jotain, minne ehdottomasti haluan, voin mennä sinne. How simple is that? Toisella "kotibussilla" pääsee suoraan kotoa kuntosalin eteen, ja loppujen lopuksi matka keskustasta Seppälään pitenee vain muutamalla bussipysäkillä. Lumien sulettua voinkin alkaa taas pyöräilemään, jolloin matka ei oo mikään ongelma myöskään. :) Pääsääntöisesti ajattelin kuitenkin tähdätä treenaamiseni tuohon keskustan salille.
Kuntomaailmassa on tarjolla erilaisia palvelupaketteja liikkeellelähtijöistä aktiivikuntoilijoihin ja kunnonkohottajista painonpudottajiin. Pakettien sisällöt eroavat toisistaan jonkin verran (kappas vaan), mutta ilmeisesti miniminä jokaiseen kuuluu personal trainerin tapaaminen 3 kertaa vuodessa. Tämäkin riittäisi varmasti hyvin - kunhan pääsen kunnolla alkuun! :)
Jäsenmaksu opiskelijoille on nettisivujen mukaan 59,90e. Liittymismaksuista ei löytynyt minkäänlaista tietoa, mutta menen itse asiassa huomenna tuonne tutustumiskäynnille, joten eiköhän sekin asia selviä. :) Kuntomaailmassa on tosiaan menossa myös kampanja, jolla tammikuun aikana liittyneet saavat 5kk puoleen hintaan!

Harkitsin välillä myös Kuntokeskus Positivea, mutta siellä salikortin hintaan ei kuulunut minkäänlaista personal traineria. Se aloitus, se aloitus... ;) Hinta ei myöskään ollut olennaisesti kahta edellämainittua matalampi.

Ehkä oon huomenna fiksumpi tämän asian suhteen. Tai sitten en, koska herätykseen on aikaa hieman päälle 5 tuntia ja edessä on taas vähintään kahdeksan tunnin päivä... :D En sitten ikinä opi!

Kuva.
Jep. Hyvää yötä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti