sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Viikonloppu yhdessä kuvassa



Olin perjantaina aika hirrveen, hirrrveeen humalassa. Sen siitä saa kun ei oo pitkään aikaan käynyt baarissa!

En kuitenkaan rikkonut kuvassa olevaa peiliä nyt (siitä on jo aikaa). Tarkemmin ajateltuna en edes tiedä, miksi tuo peilikuva päätyi yhtään mihinkään, tai miksi edes oon ottanut siitä kuvan?

Ostin pitkästä aikaa tekoripset. Liian pitkästä aikaa, sillä en meinannut ensin älytä liimaputkilon käyttöohjeita, jonka jälkeen levitin liima ripsien väärälle puolelle. Olishan se nyt ollut aika hohdokasta, kun ripset olis taittuneet suoraan silmiin :) Tähän ei siis humalatila luonnollisestikaan vaikuttanut tippaakaan (hehehe), mutta ripset jäivät kuitenkin odottamaan seuraavaa kertaa.

Ostin myös uuden lompakon, mistä mainitsin perjantaina. Se on musta ja oikein hieno! :D

Paljettipaidasta löytyi baariin lähdettäessä vielä yksi lappu, jonka luettuani aloin miettimään uudestaan, onkohan se sittenkään niin soveltuva baaripaidaksi...

Meidän vessasta on palanut valo ja tällä hetkellä sen ainoana valonlähteenä toimivat Tokmannilta ostetut jouluvalot. Totta puhuen tykkään niistä huomattavasti enemmän kuin ns. "oikeasta" valosta.


Illan sekaisimmat ajatukset teille tarjosi Laura!




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti