keskiviikko 1. huhtikuuta 2015

Ihastuttava Lamman saari!

Lauantai valkeni aurinkoisena, lämpimänä ja pitkästä aikaa myös selkeänä - aamulla Hong Kong Islandin puolella kohoavat pilvenpiirtäjät erottuivat kirkkaasti vastarannalta ja ilmassa oli tuulahduksia raikkaasta meri-ilmasta. Koska tällaista päivää ei missään nimessä kannattanut tuhlata keskustan katupölyä nuuhkien suuntautui koko tänviikkoisen seitsemän hengen porukkamme nenänpäät heti aamupalan jälkeen kohti Centralia sekä sieltä lähtevää, Lamman saarelle kulkevaa venettä.

Muistan lukeneeni hehkutusta Lammasta jo vuosi sitten Veeran blogista ja koko kevään ajan oon tiennyt haluavani päästä käymään tuolla paljon kehuja keränneellä, Hong Kongin kolmanneksi suurimmalla saarella. Viikon knoppitietona paljastettakoon, että kaupunki koostuu Kowloonin ohella yhteensä 263 saaresta - melko yllättävä fakta ainakin mun mielestäni! 

Asukkaita idyllisellä Lammalla on ainoastaan kuutisentuhatta ja se on tunnettu ennen kaikkea suloisista pikkukylistään, rannoistaan, lukuisista seafood-ravintoloistaan ja erilaisia käsitöitä myyvistä kojuistaan, hippitunnelmastaan sekä kauniista maisemistaan. Laivamatka keskustasta kestää ainoastaan puolisen tuntia ja ero kaupungin sykkeeseen on yksinkertaisesti huikea - raikasta merituulta nuuhkiessa, täysin autottoman saaren pikkukatuja pitkin kävellessä ja varpaiden upotessa kullankeltaiseen hiekkaan on vaikeaa olla saavuttamatta lomatunnelmaa! Tässä siis täydellinen weekend getaway kaupunkielämän vastapainoksi ;)
Saaren läpi kulkee noin seitsemän kilometrin mittainen kävelyreitti, jota pitkin mekin päädyimme tallustelemaan kaikessa rauhassa. Mistään hikingista ei siis tosiaan ollut muutamasta hieman jyrkemmästä noususta huolimatta kyse, sillä reitti oli koko matkan ajan betonipäällysteistä ja helppokulkuista ja vastaan tulikin paljon perheitä lastenrattaiden kanssa. Matkan pystyy kävelemään kummin päin tahansa, mutta me päädyimme aloittamaan päiväreissumme Yung Shue Wanin kylästä ja ottamaan laivan takaisin Centraliin saaren toisella puolella sijaitsevalta Sok Kwu Wanin kalastajakylästä.

Sen pidemmittä löpinöittä - päivän kuvasaldo, olkaapas hyvä! ;)

Tietynlainen lomafiilis pääsi iskemään välittömästi veneen irtautuessa satamasta ja kaupungin vilinän jäädessä taakse!
Welcome to Lamma !
Yung Shue Wanin kylän pääkadun vilinää.




Sinivihreä meri, auringon lämpö iholla ja hiekkaa varpaiden välissä - hymy oli siis herkässä!
Rannalla ihmisiä ilahdutti myös tällainen pieni veijari :)



Pientä ruokataukoa matkan puolivälissä...

Korkeammalle kivutessa pystyi näkemään vastarannalla häämöttävät Hong Kong Islandin pilvenpiirtäjät!
Let's make a groupie!
Maisemat olivat pääosin hienot, mutta ihan jokaisen näköalapaikan tarkoitusta en aivan ymmärtänyt...
Close to the end! Oikealla näkyy Sok Kwu Wanin kylä eli tämänkertainen päämäärämme :)
Toisen maailmansodan aikainen Kamikaze Cave...
...sekä luonnollisesti luolassa otettu ryhmäkuva - mitäs muutakaan ;) 

Lamman saari on tunnettu herkullisesta seafoodistaan ja ravintoloita löytyi saaren kummastakin "pääkylästä" laidasta laitaan. Tuoreudesta ei ainakaan tarvitse tinkiä, sillä lautaselle päätyvät merenelävät uiskentelevat paikalliseen tapaan ravintolan edustalla olevissa akvaarioissa ja altaissa :D
Tää kaveri näytti hieman tyytymättömältä, enkä kieltämättä ihmettele asiaa ollenkaan... :D
Söimme porukalla seitsemälle hengelle suunnitellun seafood-menun, johon sisältyvien herkkujen joukosta kuvassa näkyvät kampasimpukat nousivat ehdottomiksi lemppareiksi!
Fisherman village ja auringonlasku :)
Mieliala päivän päätteeksi? Tänne on ehdottomasti päästävä uudestaan! ;)

2 kommenttia:

  1. Oi Lamma oli niin ihana!! Ääk en kestä näitä matkapäivityksiä!:D kauheeta jos mä oon aiheuttanu jollekin tämmösiä tuskia mun kirjotuksilla! :/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lamma on kyllä ihan huikea paikka! Täytyy toivoa, että siellä ehtis käydä rentoilemassa toistamiseenkin ennen kotiin lähtöä... :) Mut jep, veikkaan että tunnet nyt sen tuskan mitä oot aiheuttanut meille muille sun omien reissuilujes aikana - siitäs saat, haha ;)

      Poista