lauantai 16. helmikuuta 2013

Valentine's Day!


Hyvää ystävänpäivää kaikille näin hieman jälkijunassa! :D Tarkoitus oli toivotella ystävänpäiviä jo eilen, mutta väsymys voitti illasta enkä jaksanut avata koko läppäriä illan aikana. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan, eikös se näin mene!

Ystävänpäivä sujui tällä suunnalla aika tavallisissa merkeissä reston (meidän hieno, uusi kahvila oli ekaa päivää auki!) ja salitreenien merkeissä. Pienenä plussana piti toki käydä hakemassa Arnoldsilta pari söpöä, pientä munkkia ja vuokrata leffa iltaviihteeksi. :)

Tänään on ollut sitten jotenkin havaittavissa pientä väsymystä viikon jäljiltä: kävelin aamukuudelta heti herättyäni värkkäämään jonkinlaista aamupalaa ja leikkasin samalla mukavan, muutaman sentin viillon peukaloon. Nice! Iltapäivällä kävin kaupungissa ja kävelin mm. täysillä suurta tolppaa päin postissa ja heitin vahingossa laukkuni kaaressa Filmtownin lattialle. Ai mikä univaje?
Samanlaista feilaamista oli havaittavissa onneksi myös muissakin - esimerkiksi bussikuski ajoi vahingossa "ulos linjaltaan" (jos näin voi sanoa), eli toisinsanoen ei kääntynytkään siitä risteyksestä, mistä olisi pitänyt. Bussikuskin ilme oli näkemisen arvoinen, samoin vastaan tulevan, samaa linjaa ajavan bussikuskin ilme... :D

Sellaista tänään, yritän viikonlopun aikana kirjoitella vähän pitemmin kaikesta. :) Nyt nukkumaan kauan kaivattuja yöunia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti