maanantai 22. heinäkuuta 2013

keksikahvit

Hip hei, yövuorot takanapäin ja hengissä ollaan! Tällä hetkellä vuorokausirytmi on tosin syystäkin melko sekaisin ja olotila on vieläkin hieman nuutunut, mutta ilokseni voin kuitenkin todeta, ettei tuon parin yön valvominen ollutkaan ihan niin kamalaa kuin mitä aluksi pelkäsin. :D Ensimmäisenä yönä väsy tosin iski jo yhden pintaan ja sain itseni pidettyä hereillä aamuun asti ainoastaan energiajuoman voimin, mutta seuraava yö sujuikin sitten jo huomattavasti virkeämmissä merkeissä. :) Viikonlopun viihteelläolijat tosin pitivät omalta osaltaan huolen siitä, etteivät yöt käyneet kovinkaan pitkäveteisiksi ja kaikenlaisia kommelluksia ja kommentteja ehti parin yön aikana näkemään! Totesin myöskin, että voisi olla ihan fiksua ottaa hieman enemmän selkoa tämänhetkisistä bändeistä ja niiden jäsenistä -  erään tunnetun suomalaisen yhtyeen tullessa chekkaamaan itsensä sisään hotelliin ensimmäinen ajatukseni oli, että joku faniporukka on saanut selville bändin majoituspaikan ja yrittää urkkia tietoonsa jäsenten huoneennumeroita. No, ei ollut ihan näinkään ja hieman nolostuneena tajusin muutaman sekunnin liian myöhään, että kyseessä on nimenomaan se bändi, ei yli-innostunut fanijoukko...


Eilinen kuluikin sitten sunnuntaille ominaiseen tapaan melko laiskoissa tunnelmissa. Ikkunalaseihin vihmova sade sulki päivällä ulkoilun mahdollisuudet pois, joten lojuin täysin hyvällä omallatunnolla muutaman tunnin sohvalla katsellen Gossip Girliä ja herkutellen itsetehdyillä kaurakekseillä. Tykkään ruoanlaitosta niin kauan, kun se on helppoa, nopeaa ja edullista ja nämä juurimainitut keksit sopivat täydellisesti tähän muottiin - tarvittavat ainesosat olivat nimittäin ainoastaan banaani, kananmuna sekä kaurahiutaleet. ;) Itse en tosin löytänyt kaurahiutaleita kaapista, joten omat keksini toteutettiin neljän viljan hiutaleista. Kun päälle laittoi vielä vähän maapähkinävoita, oli kesän trendiherkku luotu! Eikös kaikkiin fitnessnameihin käytetä nykyään ainakin banaania, kananmunia ja maapähkinävoita..? :D En vieläkään oikein sisäistä, mitä terveellistä maapähkinävoissa oikeastaan on, mutta herkullista makua ei voi kiistää ja pieninä annoksina silloin tällöin tuo kullanvärinen mössö menettelee vallan mainiosti karkkipussin korvikkeena! Alkuperäinen ohje kekseille löytyy muuten täältä. Mikäli joku kaipailee lisää terveellisiä ja helppoja kokkausvinkkejä, suosittelen kurkkaamaan myös Good Morning-blogin, joka on varsinainen aarreaitta kyseiseen tarkoitukseen :)


Aamukahvi sunnuntaihesarin ja keksien kanssa!
Illasta sää parani huomattavasti ja päätimmekin lähteä muutamaksi tunniksi kätköilemään. Uusia, hienoja paikkoja löytyi taas roppakaupalla ja illan aikana pääsikin mm. kiipeilemään huikean korkeilla kallioilla (turvallisuus taattu sateen jälkeen!) sekä ihailemaan jälleen kerran upeita maisemia. :)


Unohdin luonnollisestikin kameran kotiin, joten tarjolla olisi jälleen kerran ah-niin-laadukkaita kännykkäkuvia...



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti