sunnuntai 24. marraskuuta 2013

Viikon pienemmät ja isommat onnensirpaleet

Viikon aloittajaisiksi nautittu kunnon ruokatankkaus laivan joulubuffetin merkeissä. Vaikka en jouluruoan suurensuuri ystävä olekaan, eivät erilaisista merenelävistä muodostunut alkuruokalautanen tai kukkuroillaan oleva jälkkäripöytä pettäneet tälläkään kertaa - ravintolasta poistuttiin vajaan kahden tunnin jälkeen onnellisina pallokaloina! :D

Se tunne, kun pääsee muutaman tunnin yöunien jälkeen kärsityn, yli 8h koulupäivän jälkeen kotiin, höyryävän kuumaan suihkuun pesemään vanhat kultakimalteet pois hiuksista ja peittämään umpijäässä olevat varpaat lämpöisillä villasukilla. This is love! :)

Keskiviikkoöinen, koko kroppaa vavisuttanut onnellisuudenaalto, joka liimasi kasvoille kestohymyn paitsi loppuyöksi, myös koko seuraavaksi päiväksi. Rahanmeno, pitkäksi venynyt ilta, seuraavan päivän väsymys tai mikään muukaan pikkuseikka ei vaivannut tippaakaan ja elämä oli vain niin ihanaa :D


Lumi! Maailma näyttää heti valoisammalta ja hymyilevämmältä, kun maan peittää pelkän pimeyden ja vesilätäköiden sijaan puhtaanvalkoinen lumipeite. Tänä aamuna seisoin hetken parvekkeella haistelemassa ihanan kirpsakkaa talvi-ilmaa ja ihailemassa pilvien takaa lankeavia auringonsäteitä - kyllä, tätä on kaivattu! Valkoinen maa herätteli myös joulumielen ja viikonlopun ajan oonkin pohtinut hetkeksi unohduksiin jääneitä joululahjaideoita aivan uudella innokkuudella. Muutaman ihmiset lahjat on vielä löytymättä, mutta jo hankituista joululahjoista oonkin sitten aivan äärettömän ylpeä enkä millään malttaisi odottaa kokonaista kuukautta, että saisin antaa ne :D Oon ehkä tietyllä tapaa hieman lahjafriikki, mutta en missään nimessä halua antaa lahjaksi mitään yhdentekevää, turhaa tai "ihan kivaa", joka unohtuu samalla sekunnilla, kun tavaran laskee käsistään ja kääntää katseensa muualle. Oonkin ottanut tietynlaiseksi kunniatehtäväksi tänä(kin) vuonna löytää mahdollisimman ilahduttavia ja hyödyllisiä lahjoja, joita lahjan saaja osaa arvostaa. :)


Ai niin, lumen sataessa maahan oli myös aivan pakko lämmittää hieman marjamehua, lisätä siihen piparkakkumaustetta glögimäisen maun aikaansaamiseksi, sytyttää muutama omenakanelin tuoksuinen kynttilä ja laittaa Spotifyn joululista soimaan taustalle. Ihanaa.




♥ Varhain perjantaiaamuna kuulin töissä ollessani radiosta Lea Lavenin esittämän Nyt kun oot mennyt-biisin. Aamuhämärässä heräilevässä, vielä melko tyhjässä toimistorakennuksessa kappale tuntui soivan joka puolella ympärilläni ja lähetin mielessäni kyseistä biisiä autossa paljon kuunnelleelle äidilleni lämpimän ajatuksen. Toivottavasti se tuli perille. :)

Bailufiiliksistä toipumisen jälkeinen salitreeni ja step interval olivat huumaavan ihania. Vaikka bilettäminen on hauskaa, on kahden viikonlopun viettäminen muutaman arkipäivän aikana melko paljon ja takaisin normaalielämään palaaminen oli oikeastaan jo aika ihanaa. :) Step interval on edelleen yks mun all time favouriteista ja sydän hypähti hieman, kun kuulin perjantaina tunnin poistuvan kevään ohjelmistosta kokonaan. Tilalle tulee onneksi Les Millsin bodystep, joten samoissa merkeissä päästään onneksi jatkamaan kevätkaudellakin :)

Uudet vaatelöydöt ovat aina iloisia asioita - varsinkin edulliset sellaiset! Löysin viikolla Facebook-kirppikseltä myynnissä olevan, hieman erikoisemman mustan mekon, johon taisin rakastua heti ensisilmäyksellä. Treffasin mekon myyjää kaupungilla ja nyt tuo uusi, Jenkeistä tänne kulkeutunut ihanuus asustaakin sitten onnellisena vaatekaapissani :) No, mekkokaupat tehtyäni lähdin suuntaamaan pyöräni luo Torikeskuksen läpi ja katseeni sattui ihan vain vahingossa harhailemaan Mick'sin suuntaan. Onneksi harhailikin, sillä mukaan tarttui kahdet farkut hurjaan alle kymmenen euron yhteishintaan! Juuri paria päivää aiemmin ehdin valitella, miten mulla ei ole riittävästi hyviä housuja - ja kappas, mitä melkein heti sen jälkeen sattuikaan :)


15 euros well spent! ;)
Lauantaiaamun pitkään nukutut, kunnolliset yöunet, joilta heräilin auringon paistaessa ikkunasta sisään ja kissan kuristessa tyytyväisenä kainalossa. Perfect start for the new day!



Keksit! Okei, reseptin mukaanhan nämä ovat kylläkin hiivattomia myslisämpylöitä, mutta koska en muutaman yrityksen jälkeenkään ole saanut niistä muotoiltua mitään sämpylään viittaavaa, päätin nimetä ne kekseiksi. Ruisjauhoja, kaurahiutaleita, mysliä, kananmunan, öljyä ja vettä sisältävät pyörylät maistuvat herkullisilta ja ne on helppo napata laukkuun mukaan välipalaksi :)



Tällainen viikko on takana tällä suunnalla! :) Toki mukaan on mahtunut myös huikeaa väsymystä, pyöräilyä kamalien loskavuorien läpi töihin, vatsakiinteytyksen ajankohtaisuuden toteamista ja muitakin hieman negatiivisempia juttuja, mutta en jaksa paneutua niihin tämän enempää - keskitytään mieluummin näihin iloisiin ja piristäviin seikkoihin, niin elämä näyttää heti paljon valoisammalta!

Nyt taidan ottaa suunnan kohti sänkyä, missä henkilöstöjohtamisen tenttikirja jo odotteleekin lukijaansa. Ens viikko on kasattu täyteen tenttejä, esityksiä ja esseiden deadlineja, joten käsitettä luppoaika ei taideta seuraavien päivien aikana tunteakaan... :D Ehkä tämä työn määrä on nyt sitten ihan ansaittua tämänviikkoisen lusmuilun ja biletyksen jälkeen!

Ps. Ai niin, muokkailin blogin ulkoasua hieman talvisemman näköiseksi, mitäs tykkäätte?

4 kommenttia:

  1. Hei saakeli, siellä on lunta ja täällä ei, what is this :D täällä on vaan joku ihme kuura maassa.
    Ja tosi nätti tää uus ulkoasu, ihanan talvinen ja raikas! Ja toi musta mekko, makee :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Haha jep, torstaina satoi ja suli kyllä välissä melkein kokonaan poiskin, mutta nyt on taas! :) Ja hei, kiva että tykkäät! Alkoi olla vuodenaikaan nähden vähän turhan syksyinen se edellinen...

      Poista
  2. Tää oli ihana teksti, tuli niin hyvä mieli kaikesta mitä kirjoitit :)

    VastaaPoista