lauantai 19. huhtikuuta 2014

Suut makiaksi mämmimuffineilla ja pääsiäiskääretortulla!

Näin pääsiäisen koittaessa oon ollut aivan lapsellisen innostunut siitä, että pääsen lopultakin pyöräyttelemään muffineita, kakkuja ja piirakoita oikein olan takaa ilman turhia huolia siitä, että herkut jäisivät syömättä tai päätyisivät pakastimen perälle seuraaviksi vuosiksi. Yllättäen kuusihenkiseen perheeseen uppoaa hieman enemmän ruokaa kuin yksinelävään tyttöön - vaikkakin uskaltaisin väittää, että meidän perhe on vielä tavallistakin lahjakkaampi herkuttelussa ja tässä talossa ruoan täytyy olla jo todella pahaa, jos sitä ei kukaan suostu syömään :D

Pääsiäispyhien kunniaksi bongasin netin kätköistä pari hyvältä kuulostavaa reseptiä, jotka sitten päätyivätkin käyttöön asti.

Mämmimuffinit
12kpl
50g leivontamargariinia
1½dl sokeria
1 kananmuna
1½dl mämmiä
2dl vehnäjauhoja
1tl leivinjauhetta
1dl kevytmaitoa

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Sulata rasva ja jätä se jäähtymään. Vaahdota sokeri ja kananmuna kulhossa ja kääntele mämmi varovasti sekaan. Valmista leivinjauheesta ja vehnäjauhoista seos erilliseen kulhoon ja lisää jauhoseosta taikinan sekaan vuorotellen nesteen kanssa. Sekoita lopuksi joukkoon sulatettu rasva. Jaa taikina muffinsivuokiin ja paista uunin keskitasolla noin 20 minuuttia.

Resepti bongattu täältä.

Pääsiäiskääretorttu 
4 kananmunaa
1½dl sokeria
1dl vehnäjauhoja
1dl perunajauhoja
1tl leivinjauhetta

Täyte ja kuorrutus
2dl vispikermaa
2prk (à 200g) Valio maustettua rahkaa, sitruuna
2rkl sokeria
1tl minttua
1tlk (410g) aprikooseja sokeriliemessä

Koristeeksi
2dl vispikermaa
1tl vaniljasokeria
hedelmärakeita

Kuumenna uuni 225 asteeseen. Vatkaa huoneenlämpöiset kananmunat sekä sokeri vaahdoksi. Sekoita vehnäjauhot, perunajauhot ja leivinjauhe keskenään erillisessä kulhossa ja siivilöi jauhoseos vaahdon joukkoon kevyesti sekoittaen. Levitä taikina leivinpaperilla peitetylle pellille ja paista sitä uunin keskitasolla noin 6 minuuttia. Kumoa kypsä pohja sokeroidulle leivinpaperille, irrota paistopaperi ja anna tortun jäähtyä.

Valmista täyte vaahdottamalla kerma sekä sekoittamalla rahka, sokeri sekä minttu kermavaahdon joukkoon. Levitä seos jäähtyneelle kääretorttupohjalle. Kuutioi valutetut aprikoosit ja ripottele ne täytteen päälle. Rullaa torttu leivinpaperin avulla rullalle ja anna sen mehevöityä jääkaapissa vähintään kahden tunnin ajan.

Vaahdota kerma ja mausta se vaniljasokerilla. Koristele kääretorttu kermavaahdolla ja hedelmärakeilla juuri ennen tarjoamista.

Päädyin tällä kertaa tarjoilemaan kääretortun leivosversiona, mutta koristeet voi luonnollisesti lätkäistä myös suoraan kokonaisen tortun päälle :)

Resepti täältä.

HERKULLISTA PÄÄSIÄISTÄ !

3 kommenttia:

  1. Apua, hyi, mämmimuffinit?! :D oliko hyvää, mille ne oikeen maistu? Mun suomalaisuuteen kuuluu kyllä mämmiviha, harva ruoka saa sanomaan hyi, mutta se on ihan kamalaa:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tiiätkö, mäkään en oo millään muotoa mämmin suuri ystävä, mutta muffiniversioina sekin maistui oikeasti hyvältä :D Mä ainakin tykkäs!

      Poista
    2. Oolrait, ehkä mie ens pääsiäisenä testaan! :D

      Poista