lauantai 24. toukokuuta 2014

Livet är härligt!

Ensimmäinen työviikko on nyt taputeltu kasaan ja vielä aamulla mahanpohjassa lentelevistä perhosista huolimatta selvisin ekasta yksin tehdystä työvuorosta varsin kunnialla läpi. Kun iltapäivällä astuin lopulta kadulle polttavan kuumaan auringonpaisteeseen, haistoin merituulen ja alkukesän kukkien huumaavan yhdistelmän nenässä ja tajusin olevani edelleen yhtenä kappaleena ja hotellin pysyneen pystyssä edellisen kahdeksan tunnin aikana, oli olo kieltämättä melko tyytyväinen ja onnellinen - I did it! ;) Vaikka sama asian taisin todeta jo viime kesänä Cumulus-harjoittelun aikana, sanon sen vielä uudestaan: respassa työskentely ei todellakaan ole niin helppoa kuin miltä se ulkopuoliselle saattaa näyttää! :D Työvuoron aikana on vastuussa käytännössä katsoen koko hotellista: siivoojia täytyy muistaa informoida siivottavista huoneista ja päivän aikatauluista sekä mahdollisista muutoksista, huoneiden blokkaaminen täytyy miettiä mahdollisimman kannattavaksi niin hotellin taloudellisen puolen, asiakkaiden kuin siivoojienkin näkökulmasta, hotellin asiakastilannetta sekä sisään- ja uloskirjaustilastoja täytyy pitää silmällä jatkuvasti, laskutusosoitteiden ja muiden maksuliikenteeseen liittyvien seikkoja pitää olla oikein ja luonnollisestikin myös asiakaspalvelun tulisi olla laadukasta - loppupeleissähän respalla voi olla paljonkin merkitystä siihen, millainen yöpymiskokemus asiakkaalle hotellista jää. Pelkkää tietokoneella napsuttelua tämä työ ei siis todellakaan ole! :D
Työpäivän jälkeen kävin keskustassa herkuttelemassa jätskillä ja nauttimassa auringosta erään Linnean ystävän kanssa, joka osoittautui kaikkien muidenkin täällä tapaamieni ihmisten tavoin mahtavaksi ja hauskaksi persoonaksi! En tiedä, onko se tää ympäristö vai mikä, mutta jostain syystä kaikki paikalliset vaikuttavat hurjan mukavilta enkä oo tainnut törmätä vielä yhteenkään edes vähän ärsyttävään tapaukseen kuluneen viikon aikana - melko hyvin, jos en sanoisi :) Uudet tuttavuudet ja ystävät ovat aina tervetulleita ja varsinkin nyt, kun lähtökohtaisesti en tunne koko paikasta ketään, oon enemmän kuin valmis tutustumaan ihmisiin aina tilaisuuden tullen!
Iltaisen kauppamatkan varrella silmiin osui joutsenen pesä :)
Nyt edessä on kuitenkin vapaa viikonloppu vailla aikatauluja mutta täynnä suunnitelmia: oon ajatellut ajella muun muassa saaren pohjoisosaan ja vierailla Sundissa sijaitsevassa Kastelholman linnassa ja sen ympäristössä sekä Vårdön saarella. Lisäksi mielessä olisi pieni reissu Maarianhaminan eteläpuolelta löytyville Nåtön ja Järsön saarille - eihän sitä nyt malta vain kotosalla pysyä, kun voisi tehdä kaikenlaista jännittävääkin! ;) Säätiedotus lupailee onneksi mielettömiä kelejä myös viikonlopulle, joten toiveissa olisi synnyttää lopultakin edes jonkinlainen pohjarusketus pikkuveljen ylioppilasjuhlia varten. Hoppas att jag lyckas! :)

2 kommenttia:

  1. Jee onnea onnistuneesta työviikon loppuunsaattamisesta! Mitä kesäisemmäks kelit menee, sitä enemmän mä tuskastun kaupunkiin :D Ihan mielettömälle näyttää ja kuulostaa, mäkin haluun! Kiva et oot saanu jo uusia tuttavuuksia. Ne kuitenkin vaikuttaa loppupeleissä siihen, miten paikassa tulee pidemmän aikaa viihtymään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesäisessä kaupungissakin on kuitenkin monia hyviä puolia - tapahtumia ja vilskettä riittää eikä tylsistyminen ainakaan iske kovin helposti! :) Tosin pakko myöntää heti perään, että kyllä mäkin nautin kesästä enemmän keskustojen ulkopuolella luonnon helmassa ja jos saisin aina päättää itse, piipahtaisin kaupungissa ainoastaan silloin tällöin ja eläisin koko kesän kunnon maalais- ja mökkielämää meren rannalla :D
      Jep, kyllä ihmisiin tutustuminen on uuteen paikkaan muuttamisen suola ja ilman tuttavia ja ystäviä alkaa mahtavakin ympäristö maistumaan pidemmän päälle puulta :)

      Poista