sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tämänhetkiset blogisuosikkini!

Seurailen melko ahkerasti blogimaailman menoa ja omalta lukulistaltani löytyykin tällä hetkellä kymmeniä erilaisia sivustoja aina matkakertomuksista arkielämän kuulumisiin ja treeniblogeista lapsiperheen elämästä kertoviin blogeihin. Voisi siis kai sanoa, että oon blogien suhteen melko lailla kaikkiruokainen - ainoastaan muotihömppäsivustot jäävät pääosin seuraamatta lähinnä siitä syystä, etten oo koskaan ollut mitenkään hirveän kiinnostunut uusimmista trendeistä, vaatemallistoista tai uutuusmeikkisarjoista. Onneksi meidän kaikkien ei tarvitsekaan ratsastaa muodin aallonharjalla, eikö totta? ;)

Vaikka luonnollisesti pidänkin kaikista lukulistani blogeista, löytyy niidenkin seasta kuitenkin muutama ehdoton suosikki, joista ajattelin nyt vinkata hieman teille muillekin. Mun lempparilistani sisältö vaihtelee toki hieman oman elämäntilanteen ja kiinnostuksenkohteiden mukaan ja esimerkiksi vuosi sitten listalta olis löytynyt huomattavasti nykyistä enemmän treeneihin ja ruokavalioon keskittyviä sivustoja. Tällä hetkellä, kun aktiivinen salielämä on ainakin hetkellisesti katkolla, ovat myös ne kaikista selkeimmin punttien nosteluun ja hiki päässä treenaamiseen liittyvät jutut jääneet hieman vähemmälle lukemiselle ja tilalle on tullut hieman erilaisia, mun tämänhetkisiä mielenkiinnon kohteita enemmän kuvaavia blogeja. Toivottavasti listalta löytyy teillekin uusia tuttavuuksia ja kenties jopa oman lukulistan täydennystä! :)
My cup of coffee.
My cup of coffee on mun uusimpia blogilöytöjä, mutta tuoreudestaan huolimatta se on kiilannut suoraan tämänhetkisten suosikkien joukkoon. Ruokafanaatikoksi ja terveysfriikiksi itseään luonnehtiva Hilla on luonut huikean määrän äärettömän herkullisia ja terveellisiä reseptejä laidasta laitaan - täältä löytyy ohjeita niin tavallisen aamukahvin piristämiseen kuin kokonaisen herkkuaterian luomiseen. Erityisen paljon pystyin samaistumaan bloggaajaan siinä vaiheessa, kun tajusin, millaisia puurohulluja taidamme molemmat olla... ;) Mikäli kokkailu ja terveellisyys kiinnostavat, on tämä blogi sun cup of coffee ja piece of cake!

Uusia Tuulia.
Hyvinvointia, terveellisiä ruokavinkkejä ja reseptejä sekä uskomattoman kauniita ja herkullisia valokuvia - näistä ainesosista on Uusia Tuulia tehty. Blogin ulkoasu ja koko olemus oikein henkivät rauhallisuutta ja seesteisyyttä ja varoitan jo etukäteen siitä, miten helposti ajantaju hukkuu postauksien selailemiseen uppoutuessa... ;)

Every Step Matters
Every Step Matters-blogin Jelissa on ehdottomasti yksi arkielämän suurista sankarittarista: hurjan muodonmuutoksen ja elämäntaparemontin lisäksi naisen asenne on kertakaikkisen huikea ja positiivista energiaa säteileviä postauksia lukeekin enemmän kuin ilolla! :) Paitsi treeni- ja liikuntajuttuja, löytyy blogista myös ruokavinkkejä ja lifestyle-postauksia sopivassa suhteessa toisiinsa ja kokonaisuus onkin täydellisen toimiva piristysruiske! En ihmettele tippaakaan, että tämänviikkoinen Iltalehden viikon laihduttajakin vannoi Jelissan blogin motivoivaan voimaan... ;)

Sairaan kaunis maailma
Sairaan kaunis maailma on lukeutunut mun suosikkisivustoihin jo pidemmän aikaa. Lyön vaikka vetoa, että blogia kirjoittavan Marissan kuva löytyy jokaisesta sanakirjasta aito-sanan selityksen vierestä: täällä pureudutaan niin elämän ihaniin kuin kamaliinkin asioihin kaunistelematta juuri sellaisina, kuin ne ovat. Blogi keskittyy hienosti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin painottamiseen ja tekstejä löytyy laidasta laitaan niin herkkuresepteistä onnellisuuden pohtimiseen ja arkielämän pikkujutuista syvällisiin ja arkoihinkin aiheisiin. Aitouden lisäksi myös kirjoitustyyli puree muhun ihan täysillä ja uskaltaisin kyllä väittää, että Marissa voisi kirjoittaa postauksen vaikka ydinfysiikasta niin, että jaksaisin lukea sen! ;)

Kaikki mitä rakastin
Ah, ihanaakin ihanampi Eeva Kolu ja hänen täysin ansaitusti suurta suosiota saanut Kaikki mitä rakastin-bloginsa on paitsi todella monen muun, myös mun suuri lemppari. Tässä on kyllä ihminen, jonka elämää uskaltaisin väittää jopa kadehtivani hieman: rennon rauhallinen elämänasenne paistaa jokaisesta postauksesta selkeästi läpi ja kun kauniisti kirjoitettuihin teksteihin lisätään vielä ihania fiilistelykuvia ja yksinkertaisen täydellisiä oivalluksia elämästä, alkaa paketti olla jo melko lailla kasassa!

Kochanie
En oikeastaan edes muista, mitä kautta Puolaan ja puolan kieleen rakastuneen Nellin Kochanie-blogi on sattunut mua ensimmäisen kerran vastaan. Sen kuitenkin muistan, että ihana kirjoitustyyli, kauniit kuvat ja mielenkiintoisen persoonalliset jutut upposivat kertaheitolla ja hupsista vain, näin tämä tyttö oli myyty! Tokihan mulle on blogiin tutustumisen myötä syntynyt myös aivan pakottava tarve päästä reissaamaan jonain päivänä Puolaan... :D

Vivian Valpuri
Tää nainen jos kuka hallitsee kirjoittamisen jalon taidon! Oon seurannut Vivven aiempaa blogia jo Australian-aikoina ja käytännössä katsoen hypin kyllä riemusta siinä vaiheessa, kun kuulin tämän räväkän naisen perustaneen uuden blogin. En muista lukeneeni yhtään tylsää tai huonosti kirjoitettua postausta, sillä tässä on ihminen, jolla on sana täydellisesti hallussa ja joka saa huononkin päivän piristettyä nasevilla kommenteillaan ja terävillä oivalluksillaan - lukekaa vaikka itse!

miesten logiikka
Sinkkuelämän ja miesten sielunelämän pohdintaa ihanan sarkastisella ja humoristisella otteella parikymppisen tytön näkökulmasta - tästä blogista ei ainakaan menoa tai meininkiä puutu! ;) Kirjoittajan omien, ajoittain melko jännittävien ja outojenkin miesseikkailujen lisäksi postauksien joukosta löytyy myös mm. deittiopasta, pohdintaa sinkkuudesta ja ajatuksia miehistä. Pilkettä silmäkulmaan, kukkahattu nurkkaan ja blogin kimppuun siitä, hus! :D

Cougar Woman
Sinkkublogista hypätäänkin sitten hieman erilaiseen maailmaan - CougarWomanin kautta pääsee kurkistamaan maailmaan, jossa blogin kirjoittaja on naimisissa ja rakastunut palavasti aviomieheensä, mutta pettää tätä silti toisen, nuoremman miehen kanssa. Asetelma on mun mielestä äärimmäisen mielenkiintoinen ja kaikessa "kamaluudessaan" tietyllä tapaa myös melko lailla ymmärrettävä - menkää ja tehkää omat päätelmänne itse! ;)
Pieniä Suuria Seikkailuja
Tästä blogista mainitsinkin jo pari viikkoa sitten jonkin postauksen yhteydessä, mutta ei ole epäilystäkään siitä, etteikö Karoliinan sympaattinen Pieniä Suuria Seikkailuja-blogi ansaitsisi uutta mainintaa! Arkipäiväisiä kommelluksia, ihania reseptivinkkejä ja pohjoisen tytön ajatuksia elämästä: niistä on tämä uusi tuttavuus ja ihanuus tehty. Erityisen hyvin pystyin samaistumaan jokin aika sitten julkaistuun postaukseen siitä, millaista elämä olisi, jos pohjoisen sijaan olisikin sattunut elämään koko elämänsä Helsingissä - niinpä... :D



Tarinoita Maailmalta
Kanadassa majailevan suomalaisen Annikan pitämä Tarinoita Maailmalta on yksi niistä blogeista, joiden lukemisen jälkeen huomaa matkakuumeen kasvaneen jälleen kerran uusiin ulottuvuuksiin - toisin sanoen en nyt olekaan enää ollenkaan varma, onko blogin lukeminen pidemmän päälle mitenkään kovin kukkaroystävällistä... :D Ulkomailla elävien ihmisten ajatuksia ja arkipäivän tapahtumia on aina mielenkiintoista lukea ja kun niitä juttuja kertoo vielä hurjasti matkailukokemusta omaava ja kirjoittamisessaan varsin näppärä ihminen, ei pahimman luokan koukuttumiselta oikeastaan voi välttyä!

Marimente
Marimenten avulla on helppoa hypätä hetkeksi täysin toisenlaiseen maailmaan ja sukeltaa lattarimaiden letkeänrentoon elämäntyyliin, sillä tällä neidolla on kokemusta niin Nicaraguan rajanylityksestä, myrskyisistä öistä Costa Ricassa kuin espanjan opiskelusta Meksikossakin. Väli-Amerikan lisäksi blogista löytyy mielenkiintoisia reissumuisteloita sekä erityisesti lento- ja merimatkailuun liittyviä postauksia ja väittäisinkin, että oon Marimenten myötä löytänyt itsestäni aivan uusia reissutoiveita ja -haaveita - eihän niitä onneksi omasta takaa löytynytkään vielä riittävästi... :D

Fiilistelijän pilvilinnoja
Jos kaipaat lisää upeita matkakertomuksia ja äärettömän mahtavia reissukuvia, suosittelen klikkailemaan samantien Fiilistelijän pilvilinnoja-blogin pariin. Muun muassa valokuvaamiseen ja matkailuun hurahtaneen Rimman postaukset tulvivat upean laadukkaita valokuvia ja blogin hillityn kaunis ulkoasu miellyttää ainakin mun silmää todella paljon! :)
Laura let's go
Lauran ja hänen aviomiehensä upeaakin upeamman, vajaan vuoden mittaisen reppureissaushäämatkan seuraaminen on ollut todella mielenkiintoista ja matkajuttujen ja -kokemusten fiilistely postausten välityksellä on laadukkaista ja lukuisista kuvista sekä loistavasta kerronnasta johtuen ollut todella mukavaa. Blogia kirjoittava Laura vaikuttaa kaiken lisäksi älyttömän sympaattiselta ja herttaiselta ihmiseltä! :) Häämatka on tällä hetkellä lähestymässä uhkaavasti loppuaan, mutta reissujuttuja ja matkafiilistelyjä tullaan takuulla näkemään vastaisuudessakin. Suosittelen muuten kurkkaamaan erityisesti Uuteen-Seelantiin sijoittuneet reissupostaukset - ainakin allekirjoittaneessa ne saivat aikaan entistä kovemman palon päästä tutkailemaan elokuvista tuttuja, tarunhohtoisia maisemia!
Mangomalen
Mangomalen-blogin banneri näyttää olevan niin vaalea, että sitä on lähes mahdotonta erottaa valkoisesta taustasta. Ei anneta sen kuitenkaan häiritä, sillä tää blogi on ehdottomasti tutustumisen arvoinen mielettömän upeasti kirjoitettuine postauksineen, joiden kautta on helppo samaistua elämäniloisen ja parhaillaan ihanan boheemia ja melko pitkälti fiilistelyperiaatteella toteutettua Australian roadtrippiä lopettelevan Roosan elämään. Mangomalenista löytyy paitsi ihanan persoonalliseen tyyliin kirjoitettuja matkajuttuja, myös ehdottoman varteenotettavia elämänohjeita jokapäiväiseen elämään sovellettavaksi: "Sitä unohtaa, että kaikki nämä paikat ovat olemassa ja mahdollisia kokea ihan koska vain. Mutta ennen kaikkea sitä unohtaa, miten yksinkertaista kaikki on, kun antaa sen olla. Miten onni ei synny maantieteellisestä sijainnista, vaan läsnäolosta."

----------------------------------------------------
No, joko ootte saaneet tarpeeksenne kaikista mahdollisista, tekstin seassa vilisevistä ylistyssanoista ja positiivisuutta tihkuvista adjektiiveista? :D Löytyikö listalta uusia tuttavuuksia?

6 kommenttia:

  1. jee blogivinkkejä! tässä listalla oli monta uutta joihin pitääkin tutustua :) ja kiitti myös mun blogin maininnasta :* (ja pakko lisätä että tunne on molemminpuoleinen, oot ehdottomasti yksi mun lemppareista myös!)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, kiitos vaan itsellesi! Toivottavasti listasta löytyy uusia, mielenkiintoisia tuttavuuksia - pistetään hyvä kiertämään ja niin edespäin... :D

      Poista
  2. Tämäpä oli positiivinen yllätys! Ihanaa kuulla palautetta ja mielipiteitä omasta blogista :) Ihan hyvä muuten, että kehotit laittamaan pilkettä silmäkulmaan, sillä välillä osa lukijoista tuntuu ottavan kirjoitukseni turhan sanatarkasti ja vakavissaan. Kaikkiin ei tietty huono huumorini uppoa ja sekin on ihan okei :D Mutta kiva kuulla, että sinuun ainakin uppoaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Elämään pitäis mun mielestä yleensä ottaenkin suhtautua hieman pilke silmäkulmassa, sillä kerranhan täällä vain eletään ja harva asia on loppujen lopuksi niin vakava, kuin mitä ensi näkemältä ajattelisi! Kiitos itsellesi mahtavasta blogista, täällä tullaan keikkumaan kyydissä takuuvarmasti jatkossakin :)

      Poista
  3. Oijjoi, kiitoksia kovasti! :) Piristit päivääni kovasti!
    Tämä sinunkin blogisi vaikuttaa oikein mielenkiintoiselta tapaukselta, täytyykin tutustua tarkemmin!

    Terveisin Savon puurohullu Hilla

    VastaaPoista