maanantai 16. kesäkuuta 2014

Skisser på sommaren

Kuva.
Oon ehtinyt pyöritellä enpäs-juupas-peliä päässäni salikortin hommaamisen suhteen viimeisten päivien aikana jo niissä määrin, että asiasta on tainnut kehittyä jo yhdenlainen vuosisadan kriisi. Kaikki mua vähänkään tuntevat tietävät kyllä mun käsittämättömän surkean päätöksentekokyvyn ja sen, miten kauan saatan vetkutella muutaman vaihtoehdon välillä ennen lopullista päätöstä - joskus tavallisen makaronin tai puurohiutaleidenkin osto on oikeasti työn ja tuskan takana, kun en vaan millään osaa valita, millaisen paketin haluaisin! :D Jos saan ongelmia aikaiseksi jo kaura- ja tattarihiutaleidenkin välillä, voitte vain arvata, miten vaikea tää koko salikortti-homma tuleekaan olemaan... Kävin perjantaina pitkästä aikaa salilla työkaverini Emilian kanssa ja jo jonkin aikaa pinnan alla kytenyt kaipuu takaisin ryhmäliikuntatunneille roihahti kyllä taas täyteen liekkiin puolen tunnin hypertehokkaan GRIT Cardion jälkeen. Lenkkeily on toki mahtavaa näin kesäkeleillä ja sitä onkin tullut harrastettua kevään ja alkukesän aikana enemmän tai vähemmän ahkerasti, mutta kyllä mun sydän selkeästi ikävöi jo takaisin ryhmäliikunnan pariin, siitä ei pääse mihinkään. :) Oon kuitenkin vielä hieman epävarma siitä, tuleeko mulla todella käytyä treenailemassa niin paljon, että raaskisin hommata salikortin kesän ajaksi - toisaalta haluan myös nautiskella kesästä ja aurinkoisista päivistä esimerkiksi rannalla ilman taustalla väijyvää huonoa omaatuntoa siitä, kun salireissu jää välistä. Kortin hommaaminen tuntuis myös hieman hassulta, jos käyttökertoja kuukaudessa kertyis ainoastaan neljä tai viisi... :D Toinen syy yhä jatkuvalle harkinnalle on se, että suurin osa tunneista pyörii luonnollisestikin iltapäivän aikana ja koska oon tähän mennessä tehnyt suurimman osan työvuoroistani juurikin iltapainotteisesti, voi samankaltaista menoa olla mahdollisesti tiedossa myös tulevissa vuorolistoissa. Äh, tää on kauhean vaikeaa! :D Jos päädyn siihen, että ostan kortin loppukesän ajaksi, olis edessä vielä salin valinta: keskustan Avancialla käy useampi kaveri ja paikka on lähellä työpaikkaa, mutta Träningsverketillä pyörii mun mielestä hieman paremmat tunnit ja se sijaitsee vähän lähempänä kotia - vaikkakin sitten täysin vastakkaisessa suunnassa. Valintoja, valintoja...

Näistä maailman suurimmista ongelmista voikin sitten siirtyä näppärästi viikonloppuun, joka hujahti sutjakkaasti töiden ja grillipippaloiden parissa. Eilen Maarianhaminassa alkoi torstaihin asti kestävä, yli sata nuorta jalkapallojoukkuetta kaupunkiin houkutellut Alandia Cup ja tää näkyy tietenkin myös hotellissa suurina ryhmävarauksina ja täyteen myytyinä hotelliöinä. Voin kertoa, että lauantainen aamuvuoro oli kokonaisuudessaan melko mielenkiintoinen - muutamaa yksittäistä poikkeusta lukuunottamatta koko hotellin asiakkaat saapuivat samoilla, lähes yhtä aikaa kaupungin satamaan tulleilla Turun laivoilla ja työnteko oli muutaman viimeisen tunnin ajan melkoista hiki hatussa painamista. Töistä päästyäni olin aivan rättipuhkipoikki ja illan ohjelmassa olleet grillailuiltamat muutaman työkaverin ja näiden kämppisten kanssa sattuivat kyllä varsin sopivaan saumaan! Muutama rentouttava siideri ja roséviinilasillinen, mahan täydeltä grilliherkkuja sekä uudet, mahtavat tuttavuudet toimivat kyllä mahtavina työstressin poistajina ja ilta oli kokonaisuudessaan hurjan mukava :) Baariin asti en kuitenkaan viitsinyt suunnata sunnuntaiaamun työvuoron takia, vaan muun porukan hypätessä taksin kyytiin mä pyöräilin kiltisti takaisin kotiin ja nukkumaan. Ihan huikean pirteä tai freesin näköinen en kyllä aamulla herätessäni ollut, mutta onneksi parin tunnin tahmeuden ja alkukangistelujen jälkeen työpäivä hujahti lopulta suhteellisen mukavasti. :)
Grilliruokapöhön jälkeen maistui kyllä hieman raikkaampi salaatti seitillä, juustolla ja melonilla! :D
Testasin eilen illalla Lauran blogista bongaamaani porkkanarieskojen reseptiä ja alkuperäisen ohjeen ohella innostuin tuunailemaan toisen satsin myös punajuurella ja perunalla höystettynä! 
Tänään en ookaan sitten puuhastellut mitään hirveän erikoista - olo on ollut eilisillasta asti hieman kuumeinen ja sohva, lämmin juotava sekä O.C:n tuijottaminen ovat tuntuneet melko lailla täydellisiltä aktiviteeteilta! Löysin Linnean avulla melko mainion, Swefilm-nimisen sivuston, jonka kautta pääsee katsomaan ilmaiseksi lukemattomia elokuvia ja tv-sarjoja. Mikäli ruotsinkieliset tekstitykset eivät häiritse tai vaihtoehtoisesti joku haluaa parantaa ruotsintaitojaan, suosittelen kyllä ehdottomasti tsekkaamaan sivuston tarjonnan! Mä koukutin itseni samantien teiniaikojen lempparisarjaan ja pakko sanoa, että kyllähän tuo toimii melko hyvin vieläkin... ;) Alkuiltaan mennessä olo alkoi kuitenkin onneksi hieman virkistymään ja kauppareissun sekä ruoanlaiton jälkeen lähdin tyttöjen kanssa pelailemaan minigolfia Äventyrsgolfiin sekä istuskelemaan pariksi tunniksi Dino'siin. Golfin puolesta treenattavaa kyllä vielä riittää ja uhosinkin kovasti voittavani kaikki muut elokuun loppuun mennessä parin kuukauden ahkeran harjoittelun jälkeen. Saa nähdä, miten tuon voittamisen kanssa tulee käymään, mutta aika varmasti tuun kyllä löytämään itseni kesän aikana Äventyrsgolfista useampaankin otteeseen - golfradat on tehty nimittäin älyttömän kivan näköisiksi ja portaineen, vesiesteineen sun muine kommervenkkeineen myös riittävän haastaviksi, ettei tylsistyminen pääse iskemään missään vaiheessa! :D


Hmm, nyt taidan alkaa harkitsemaan jo iltapalaa ja nukkumaanmenoa - toivotaan, että huominen vapaapäivä olisi jo hieman flunssavapaampi! :D

2 kommenttia:

  1. Hahaa mä niin tiedän ton sali kysymyksen!!:) ITsehän olin jo varannut tälle kesälle tapaamisen salin edustajan kanssa, mutta sitten samana päivänä peruin sen kun totesin, että ei tuu muuten onnistuun! Nyt en oo kyllä harmitellu päätöstä, ei tässä hulinassa enää kerkäis body pumpiin!:/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa hyvä, etten oo ainoa tällaisen ongelman kanssa kamppailija! Tai no, hyvä ja hyvä... :D Mulla on vähän sellainen olo, etten jaksais kesän aikana alkaa stressailemaan treenaamisesta ja vaikka siellä salilla vois hyvin käydä vaikka vain kerran pari viikossakin, tuntuu sellaisesta maksaminen sitten taas vähän turhalta. Täytyy vielä mietiskellä hieman tätä asiaa!

      Poista