tiistai 12. elokuuta 2014

Nordjobbailua!

Källskärin reissusta kertoessani mainitsin muutamalla sanalla matkan järjestäneestä Nordjobbista, jonka organisoimaan vapaa-ajanohjelmaan mullekin tarjoutui tilaisuus päästä osalliseksi. Mulla ei ole oikeastaan minkäänlaista käsitystä siitä, miten tunnettu Nordjobb oikein onkaan näin yleisesti ottaen - onko järjestö teille entuudestaan tuttu vai löytyykö sieltä joku, joka ei ole koskaan kuullutkaan koko asiasta? Itse oon nimittäin asian suhteen ehkä hieman myöhäisherännäinen ja taisin kuulla ensimmäisen kerran koko asian olemassaolosta pari vuotta sitten!

Kuten nimikin jo hieman vihjailee, pyrkii Nordjobb välittämään kesätöitä 18-28-vuotiaille nuorille ja tarjoamaan näin mahdollisuuden pohjoismaalaiseen kulttuuriin tutustumiseen ja kielen oppimiseen sekä työvoiman liikkuvuuden lisääntymiseen. Hain itsekin keväällä töitä järjestön kautta ja vielä tuossa vaiheessa mulla ei ollut sen kummempaa toivetta kohdemaasta - olin valmis lähtemään niin Islantiin, Grönlantiin, Ruotsiin kuin minne tahansa muuallekin! ;) Hakuvaiheessa vaihtoehtoja löytyy kattavasti koko Skandinaavian alueelta ja töitä on mahdollista hakea vain yhdestä tai vaikka useammastakin tarjolla olevasta maasta. Työpaikan saamisen lisäksi Nordjobb auttaa myös kohdemaidensa työntekijöitä asunnon etsimisessä ja muutama omista kavereistanikin on saanut tämänhetkisen asuntonsa järjestön kautta. Töihin tulleille järjestetään kesän aikana lisäksi erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia, joiden avulla kesätyöntekijöiden on luonnollisestikin helpompaa tutustua paitsi toisiinsa, myös kohdemaahansa ja alueensa nähtävyyksiin sekä yleiseen tarjontaan.

Nykyinen työpaikkani tosiaan järjestyi hieman Nordjobbille tekemäni hakemuksen lähettämisen jälkeen eri kautta ja näin ollen musta ei tullut varsinaista nordjobbaria ottaessani saadun työpaikan vastaan. Unohdin koko homman hetkellisesti ja vasta Maarianhaminaan muuttaessani ja vapaa-ajanviettomahdollisuuksista kuultuani muistin järjestön olemassaolon uudelleen.



Heinäkuun puolivälissä osallistuin parin tunnin mittaiselle melomisreissulle noin kymmenen muun nordjobbarin kanssa. Kyseessä oli tosiaan mun ihkaensimmäinen kerta kyseisen lajin parissa ja ennen kajakkiin hyppäämistä olinkin sataprosenttisen varma siitä, että tulisin löytämään itseni merestä paatti kaatuneena ja suolavettä suusta pärskien :D Alkujännityksestä huolimatta mitään pientä säätämistä kummempaa ei kuitenkaan sattunut - lähinnä olin vain hieman yllättynyt siitä, miten raskasta melominen oikeasti olikaan! Olin kai jollain tavalla ajatellut sen olevan lähinnä kevyttä chillailua ja hieman airoilla eteenpäin porskimista, mutta kahden tunnin jälkeen käsivarsissa ja oikeastaan koko kropassa oli kyllä tunne siitä, että jotain oli tullut tehtyä! ;) Tää kokemus ei kyllä todellakaan jäänyt viimeiseksi kerraksi ja haluan kyllä ehdottomasti kokeilla melomista uudestaankin! Ainakin melomisnopeudessa riittäisi vielä parantamisen varaa, sillä jäimme Jenniferin kanssa jatkuvasti muusta porukasta jälkeen siitäkin huolimatta, että yritimme aivan tosissamme viuhtoa eteenpäin eri tekniikoita testaillen... Noh, ehkäpä sitten ensi kerralla! :D


Melomisen lisäksi pääsin testaamaan Nordjobbin kautta myös purjehtimista. Siinä missä ensinmainittu osoittautui yllättävästä raskaudestaan huolimatta suhteellisen yksinkertaiseksi ja äärettömän mukavaksi lajiksi, oli purjehtiminen sitten kaukana ainakin siitä yksinkertaisesta - mulla ei ole vieläkään oikeastaan minkäänlaista käryä siitä, miten niitä peräsimiä ja purjeita olisi oikein kuulunut ohjata... :D Ennen pikkupaatteihin hyppäämistä meille pidettiin lyhyt teoriaosio purjeveneiden rakenteesta ja eri osien toiminnasta. Kun purjehdussanasto ei ole hallussa suomeksikaan, ei ole varmaan mitenkään yllättävää, että suurin osa sepostuksesta meni kesän aikana kovasti kehittyneistä ruotsintaidoista huolimatta täysin yli hilseen? :D Onneksi en ollut ainoa, sillä taisimme olla koko porukan voimin hieman ulalla siinä vaiheessa, kun teoriatuokion jälkeen tuli aika siirtyä laiturille kokoamaan pikkuruiset purjeveneemme. Loppujen lopuksi saimme kuitenkin paatit koottua pienten apujoukkojen voimin ja melko pian kelluimmekin merellä aaltojen ja tuulen armoilla kuin korkit konsanaan. Purjehtimistaitojen kehittymisestä en niinkään menisi takuuseen (taidan siis ennemminkin tyytyä hommaamaan ison purjeveneen omistavan miehen ja keskittyä siemailemaan drinkkejä kannella...), mutta ainakin meillä oli hauskaa! :D 

Kesän aikana Nordjobb Ålandin vapaa-ajanohjelmaan on kuulunut näiden juurimainittujen lisäksi myös mm. päivän mittainen pyöräretki saaristossa sijaitsevaan Föglöön, illanistujaisia ja saunailtoja, venereissu Maarianhaminan eteläpuolella sijaitsevaan Rödhamniin, tutustumiskäynti Pommerniin ja merenkulkumuseoon, leffailtoja, mahdollisuus päästä käymään Nordens Institutissa sekä lukuisia muita erilaisia aktiviteetteja. Ohjelma on siis kokonaisuudessaan melko monipuolinen ja uskaltaisinkin väittää, että lähes jokaiselle on löytynyt jotain kiinnostavaa! Itse en kesän aikana ehtinyt valitettavasti osallistumaan aktiviteetteihin näitä kolmea kertaa enempää joko töiden tai muiden suunnitelmien vuoksi ja etenkin Föglön pyöräreissun väliinjääminen harmittaa vieläkin - ensi vuonna sitten ;)

Ai niin - fiksasihan Nordjobb mulle myös pyörän loppukesäksi noin viikko sitten! Kesän ajan käytössä ollut ajopelini sanoi sopimuksen kokonaan irti ja ehdin jo vaipua parin pyörättömän päivän aikana epätoivoon - uskokaa mua kun sanon, että tässä kaupungissa pyörä on must have! Otin yhteyttä Nordjobbiin ongelmani kanssa ja muutaman tunnin kuluttua sähköpostin lähettämisestä mulla olikin allani ihana, hieman rapistuneen näköinen mutta täysin toimiva mummopyörä maksettuani loppukesän käyttöoikeudesta ainoastaan parikymppiä :) Suurkiitokset tästä(kin) - allekirjoittanut ainakin suosittelisi Nordjobbia lämpimästi kaikille!

2 kommenttia:

  1. Ihan vieras järjestö mulle, mutta olenkin nuo ikäraamit ylittänyt jo :D Hyvältä kuitenkin kuulostaa ja pitää pitää mielessä, jos voisi suositella jollekin tutulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kannattaa kyllä ehdottomasti vinkata, jos joku tuttu sattuu harkitsemaan johonkin toiseen Pohjoismaahan töihin lähtemistä - ehdottomasti varteenotettava vaihtoehto! :)

      Poista