tiistai 28. lokakuuta 2014

Syksyn aamupuurosuosikkeja

Syksyn mittaan oon testaillut tuttuun tapaan vastaan putkahtaneita, mielenkiintoisen kuuloisia aamupala- ja puuroreseptejä ja törmännyt moneen älyttömän herkulliseen tuttavuuteen. Koska jaettu ilo on aina se paras ilo, ajattelin taas pitkästä aikaa tulla kertomaan näistä uusista löydöistäni myös teille - tällaisten päivänpiristäjien pitäminen piilossa olisi nimittäin mun mielestä jo suuremmankin luokan rikos! :D

Sen pidemmittä puheitta, tässä teille puurosarjan uutuuksien parhaimmistoa! 

Omenainen chiapuuro

1dl kaurahiutaleita
2dl vettä
1 omena
1 kananmunan valkuainen
1rkl vaniljanmakuista proteiinijauhetta
1rkl chia-siemeniä (+ 1dl vettä)
1tl kanelia
1tl suolaa

Sekoita aluksi chiasiemenet ja 1dl vettä keskenään erillisessä astiassa ja laita se likoamaan hetkeksi jääkaappiin. Voit myös sekoittaa chiahyytelön valmiiksi edellisenä iltana, jotta se on aamulla valmista käytettäväksi! Mittaa vesi ja kaurahiutaleet kattilaan ja nosta se levylle. Levyn lämmetessä raasta omena ja sekoita se hiutale-vesiseoksen joukkoon. Anna kiehua hetken miedolla lämmöllä, lisää joukkoon valkuainen ja jatka keittämistä hetken aikaa. Lisää lopuksi chiahyytelö, proteiinijauhe sekä mausteet ja sekoita puuro tasaiseksi.

Alkuperäinen resepti: Lumituuli-blogi

Pirteä punajuuripuuro

1dl kaurahiutaleita
2dl vettä
1 punajuuri
2rkl sitruunamehua
1tl lakritsinjuurijauhetta
ripaus suolaa

Laita vesi kiehumaan ja lisää joukkoon suola. Raasta punajuuri ja lisää se kiehuvan veden joukkoon sitruunamehun ja lakritsinjuurijauheen kanssa. Keitä miedolla lämmöllä, kunnes punajuuret ovat pehmentyneet ja lisää sitten kattilaan kaurahiutaleet. Anna puuron kiehua hiljakseen n. 10min ja tarjoile se hieman jäähtyneenä esimerkiksi rahkan, raastetun sitruunankuoren sekä pähkinöiden kera.

Alkuperäinen resepti: Iris-blogi

Appelsiininen kurpitsaherkku

1dl kaurahiutaleita
1,5dl mantelimaitoa
1dl vettä
100g myskikurpitsasosetta
½tl kanelia
½tl vaniljajauhetta
ripaus muskottipähkinää ja inkivääriä

Aloita puuron keittäminen tavalliseen tapaan lisäämällä kaurahiutaleet kiehuvaan veteen. Keitä hetki miedolla lämmöllä ja lisää joukkoon kurpitsasose sekä mausteet. Anna kiehua muutama minuutti ja hauduta puuro kannen alla ennen tarjoilua.

Alkuperäinen resepti: Cinnamonia-blogi

Aamupuuro lettujen muodossa

1,5dl kaurahiutaleita
1dl vettä tai mantelimaitoa
1 kananmuna tai valkuainen
(1rkl vaniljanmakuista proteiinijauhetta)
ripaus suolaa
ripaus leivinjauhetta

Paistamiseen:
kookosöljyä

Sekoita kaikki reseptin ainekset kulhossa keskenään ja anna taikinan levätä hetken aikaa. Paista seos yhdeksi suureksi letuksi paistinpannulla miedolla lämmöllä ja täytä syntynyt puurolettu esimerkiksi kanelilla maustetuilla omenanpalasilla, pähkinöillä, marjoilla, rusinoilla - tai yksinkertaisesti sanottuna millä ikinä vain haluatkaan! ;) 

Miltäs näyttää? Joko puurohammasta alkoi kolottaa? ;) Suuret kiitokset vielä kerran reseptien alkuperäistahoille upeista vinkeistä aamujen piristämiseksi!

13 kommenttia:

  1. Vähänkö hyvännäköisiä puuroja! Varsinkin toi eka näyttää tosi hyvältä :)

    Mun oma vakkaripuuro on kaurahiutaleita, chiasiemeniä, auringonkukansiemeniä, kurpitsansiemeniä ja pellavansiemeniä, mikrossa tehtynä :D Siihen päälle vielä jäisiä mustikoita tai banaania + mantelilastuja, helppoa ja nopeeta mutta aika mielikuvituksetonta... :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo ensimmäinen oli kyllä superherkullinen - kaikki kunnia vain Lauralle reseptin julkituomisesta! :) Lauran blogista löytyy muitakin kivoja ruokaohjeita ja vinkkejä, suosittelen ehdottomasti kurkkimaan!
      Tuo sun puurovinkkis kuulostaa kans herkulliselta :) Onneksi kaiken ei aina tarvitse olla monimutkaista ollakseen hyvää ja yleensä helpoimmat ja vaivattomimmat vinkit ovatkin niitä kaikista parhaita!

      Poista
  2. On kyllä herkullisia puuroja kertakaikkiaan! Pakkohan se oli itekkin alkaa väsämään puuroa ko tuli niin annoskateus (aattelin selviäväni yhdeksään ilman aamupalaa, pah) :D

    VastaaPoista
  3. No nam toi ylin kuulostaa ihanalta! Tai muutkin mutta se varsinkin. Oon tehny vähän saman tyyppistä tuorepuuroa mutta en oo tajunnu että se vois toimii lämpimänäkin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, tuo ylin oli kyllä superherkullista! Mäkin oon aiemmin käyttänyt chiasiemeniä lähinnä tuorepuuroon, mut en oo koskaan ajatellut että ihan samalla tavalla niitä voi laittaa tavalliseen, lämpimäänkin versioon :D Mahtavaa päästä jakamaan tätä valaistumiskokemusta myös muille!

      Poista
  4. Ja mulla ei oo kaapissa kuin kauraryynejä ja suolaa ja kraanasta tulee vettä. Ei mahista unelmapuuroihin... Paljon tavaraa niihin näkyy tarvittavan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eivät ne tavarat ole munkaan kaappiin itsekseen kävelleet, ihan omin jaloin ne on pitänyt käydä kaupasta hakemassa... ;)

      Poista
  5. Awwwsssssss en kestä Laura!! Sun puuro-kirjaa ootellessa!!!!!! ;) Saat pitää mulle kyllä puurokestit joskus!!

    -Maisa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. LUPAAN pitää sulle puurokestit kun nähdään seuraavan kerran! Samat sanat sun avokadopasta-kirjalle... ;)

      Poista
  6. Puurokirja! Kysypä kustantajilta onko kiinnostusta.... Voinpa vilkaista kenen kustantajan profiiliin istuisi parhaiten. Mukaan muutakin kuin puuroja?

    VastaaPoista
  7. Vautsi, onneks rupesin selaamaan sinun blogia alaspäin nimittäin näistä saa kyllä omaan aamupalaankin vinkkejä! <3 :P Varmasti herkullisia! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suuret kiitokset kommentista! Mahtavaa kuulla, että mun puuropiiperryksistä löytyy inspiraatiota muidenkin aamupaloihin :)

      Poista