Maailma nauraa lapsilleen: and the world is calling us

tiistai 21. lokakuuta 2014

and the world is calling us

Lomailusta on tullut viime aikoina mulle melko harvinaislaatuinen käsite, sillä töissä käyvänä opiskelijana varsinaista lomaa sanan todellisessa merkityksessä ei pääse viettämään läheskään niin usein kuin haluaisi. Viimeisten vuosien aikana kesäkaudet on tullut paiskittua töitä tai suoritettua harjoittelujaksoja ja lähes kaikki syys- ja hiihtolomat ovat kuluneet niin ikään haalittujen työvuorojen merkeissä – ainoastaan joulun pyhittäminen loikoilulle ja rentoutumiselle on lähtökohtaisesti onnistunut joka vuosi. Tällä kertaa voin kuitenkin onnellisesti todeta kuluneen syyslomaviikon olleen juuri sitä, mitä lomalta voi oikeastaan toivoakaan: yhdessäoloa perheen ja ystävien seurassa, matkustelua, rauhoittumista ja ennen kaikkea hyppäämistä ulos arkielämän pyörteistä. Lontoo ja Kuivaniemi ovat toki lomailupaikkoina kaksi täydellistä ääripäätä ja pohjoiseen suunnatessani mua jopa jännitti hieman se, miten pahasti pitkästyminen iskisi maaseudun rauhassa hektisten kaupunkipäivien jälkeen. No, sitä tuli murehdittua täysin turhaan: nautin nimittäin kotikylän rauhasta, metsäpoluista ja hiljaisuudesta yhtä paljon kuin suurkaupungin sykkeestäkin. Loppujen lopuksi ehdin viettää kokonaista viisi päivää perheen seurassa ilman, että ikävöin sen kummempaa menoa ja meininkiä oikeastaan tippaakaan! Vaikka Jyväskylän arkielämää onkin tässä vaiheessa tullut paahdettua vasta puolentoista kuukauden edestä, on alkusyksy ollut niin mielettömän kiireinen että tällainen total break taisi tulla enemmän kuin tarpeeseen :D

Mitä sitä loppuloman aikana tuli sitten tehtyä? Tallailin koiran kanssa samoja, tuttuja metsäreittejä, joita pitkin kuljin lapsena ja teininä lukuisat kerrat Mikin kanssa. Juttelin koiralle niitä näitä ja vaikka asetelma – tutut metsät ja nenän edessä keikkuva valkoinen, pörröinen häntä – oli kovin samanlainen kuin aiemmin, oli tilanne yhtä aikaa täysin toinen. Mikki on poistunut sateenkaarisillan toiselle puolen ja hihnan päässä eteenpäin kiskookin sen sijaan nuori ja intoa täynnä oleva Lenni. Päässä pyörivät ajatukset ja mietteet ovat nykyään toisenlaisia ja poissa on se epävarma, muiden mielipiteitä liiaksi pohdiskeleva nuori tyttö, joka ei luottanut itseensä nimeksikään eikä lukuisista haaveistaan huolimatta ollut vielä silloin riittävän rohkea tarttumaan niistä kiinni.

Katselin niittyjä ja matkan varrella olevia tuttuja rakennuksia ja mietin, miten naapurin kahdeksanhenkisen perheen aina niin eläväinen ja vilkas pihapiiri oli nyt hiljentynyt ja maatilan lukuisat eläimet vähentyneet muutamaan lampaaseen ja lehmään. Mustavalkoinen tallikissa kulki hiljaisen pihamaan poikki ja ennen niin kirkkaan oranssin talon maalikerros oli alkanut rapistua tuoden konkreettisesti esille vuosien kulumisen ja ajan muuttumisen. Samalla tavalla ajan patina on huomattavissa myös omassa kotipihassa – poissa ovat pihalla vuosikausia palvelleet leikkimökit ja liukumäet, lammasaitaukset ja kotitekoiset jalkapallomaalit, tilalla vain hiljalleen tyhjenevä ja vuosi vuodelta hiljenevä lapsuudenkoti.

Viikonloppuna kävin piipahtamassa vanhalla, nykyisin siskoni kotipesänä toimivalla Kemin-asunnolla. Kolmen lukiossa vietetyn, itsenäistymisen ja aikuistumisen vuoden ajan tukikohtana toimineella asunnolla käyminen tuntui todella omituiselta. Silmien edessä pyörähtivät pikakelauksella kaikki ne lukuisat kynttilänvalossa ystävien kanssa vietetyt, makeita drinkkejä ja naurunkiljahduksia sisältäneet sekä hiljaiset, yksin omassa rauhassa istuskellut illat, mutta ympäristö oli kuitenkin samanaikaisesti niin kovin erilainen. Jotain vanhaa, jotain uutta – sinistä ja lainattuakin näkyi löytyvän. Samanlaisia muistojen tulvahduksia herätti myös vanhassa leffateatterissa käyminen pikkuveljen (tarkennan: juuri täysi-ikäistyneen pikkuveljen sekä noin viidenkymmenen päiväkoti-ikäisen muksun :D) kanssa, mummolan kirjahyllystä äidin vanhan ja myöskin omassa käytössäni olleen aapisen löytäminen, nykyisellään tyhjillään lahoamassa seisovan ala-asteeni ohi käveleminen sekä aamukahvin juominen isän kanssa muiden vielä nukkuessa. Miten mikään ei ole muuttunut, vaikka kaikki on muuttunut.

En oikeastaan edes tiedä, miksi heittäydyin juuri tällä reissulla näin nostalgisoivaksi ja pohdiskelevaksi – tuntuu siltä, kuin mun silmät olisivat yhtäkkiä avautuneet näkemään kaiken sen, minkä seurauksena seison juuri tällä hetkellä tässä tällaisena kuin olen. Papan kuolema herätti tajuamaan sen tosiasian, että monet lähes itsestäänselvyytenäkin pidetyt seikat ovat loppupeleissä pyyhkäistävissä pois muutamassa sekunnissa ja että aina tuttuina ja turvallisina pidetyt asiat voivat kadota tuosta vain. Miten tällaisia asioita tulee arvostettua aivan liian usein vasta silloin, kun niitä ei enää ole ja miten elämässä tuntuu olevan nykyään niin kova kiire eteenpäin, ettei missään välissä ehdi pysähtyä tarkastelemaan senhetkistä ympäristöään kaikessa rauhassa, kurkkaamaan välillä jopa menneisyyteen ja muistoihin. Miten monet taaksemme jääneet asiat vaikuttavat siihen, mitä edestämme löydämme ja miten niihin seikkoihin suhtaudumme.

Tällä hetkellä paluu takaisin arkeen tuntuu lähinnä hurjalta hypyltä jatkuvasti kiihdyttävän juoksupyörän kyytiin, sillä kuten oon aiemmin jo kertonutkin, on loppuvuodelle tiedossa huima määrä kaikenlaista puuhaa ja aktiviteettia. Vaikka tällä hetkellä oonkin vielä täysin lomamoodissa ja voisin mielelläni lusmuilla muutaman päivän ajan päivien ainoina aktiviteetteina pitkät kävelylenkit, pihan haravointi ja perheen kanssa hengailu, oon todellisuudessa enemmän kuin innostunut tulevista suunnitelmista. Pieni breikki on auttanut lataamaan akkuja tulevia koitoksia varten ja kuten Pave Maijanenkin laulaa, istuu elämän nälkä taas olkapäällä ja käskee lähtemään - menneisyys on kuitenkin aina menneisyyttä ja muistoihin on turhaa jäädä vellomaan liiaksi.

Ai niin. On tässä maailmassa ainakin yksi paikka, missä mikään ei ole muuttunut: yli satavuotiaassa, täysin puulämmitteisessä ja sisävessattomassa talossa asuvan äidin enon luona aika tuntuu kiehtovasti pysähtyneen johonkin kaukaiseen menneisyyteen.