maanantai 27. toukokuuta 2013

Lempiblogini - osa III

Lempiblogit ovat jääneet hetkeksi unholaan kiireiden ja reissuilun myötä, mutta nyt yritän saada ajastettua teille seuraavan satsin luettavaksi! En ole edes tajunnut, miten monta eri blogia olenkaan nimennyt mielessäni lempparikseni, sillä näitä suosikkipostauksia tuntuu kertyvän parin-kolmen sijaan vähintäänkin viisi... Huh :D Toivottavasti jaksatte pysyä mukana!

Tätä seuraavaa ryhmittymää en osannut nimetä oikein miksikään - lähinnä allaolevat ovat mielestäni hauskoja, huvittavia ja yksinkertaisesti mahtavia arjen piristäjiä! ;)

Let's fake it
Toisaalta tätä blogia voisi kuvailla täydelliseksi huumoriblogiksi, toisaalta taas sataprosenttista asiatekstiä sisältäväksi sivustoksi. Kaipa yksi ja sama blogi voi olla yhtä aikaa molempia? ;) Jenni iskee teksteillään suoraan asioiden ytimeen heittäessään säälimätöntä läppää kaikesta nuorisosta vanhuksiin, teinisuhteista sinkkuelämään sekä blogimaailmasta netin käyttämättömyyteen ja tietenkin myös kaikesta muusta taivaan ja maan välillä. Sarkasmi ja musta huumori suorastaan tihkuvat postauksista eikä huumorintajua pidä unohtaa blogia lukiessa. On kuitenkin hieman pelottavaa huomata, miten totta suurin osa vitsiksi tarkoitetuista jutuista todellisuudessa onkaan...


ite puin
Oon yrittänyt jo pidemmän aikaa keksiä jonkin tavan kuvailla kyseistä blogia - siinä kuitenkin selkeästi epäonnistuen. :D Mitkään sanat eivät tunnu tarpeeksi kuvailevilta ja oikeilta tästä valituksesta ja elämän pienistä mutta ärsyttävistä asioista todellista taidetta tekevästä blogista puhuttaessa, joten suosittelen teitä klikkaamaan suoraan sivustolle ylläolevasta linkistä. :) 
Sanasta sanaan
Yksinkertaista, mutta yksinkertaisuudessaan äärettömän loistavaa, suoraan elämän ytimeen osuvaa huumoria. Ei tästä voi muuta sanoa, katsokaa itse, jollette ole jo katsoneet! :D 


ikisinkku
Miehille, naisille, ihmissuhteille, sinkkuudelle ja itselleen nauravan Jennyn upea blogi, jossa osoitetaan selkeästi se, miten tärkeää on kyetä suhtautumaan elämäänsä ja itseensä pieni pilke silmäkulmassa. Sinkkublogi pursuaa itseironiaa ja huumoria jo pelkästä normaalista arkielämästä puhuttaessa - tutustumisen arvoisen tapaus! Ylimääräistä plussaa blogi saa lappilaisuudestaan, sillä kirjoittaja asustelee Sodankylässä ;)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti