sunnuntai 16. helmikuuta 2014

"People who love to eat are always the best people." - Julia Child

Kukaan teistä ei luultavasti ole voinut välttyä kuulemasta ravintolapäivästä - osa saattaa muistaa kuulleensa sanan joskus, jotkut ovat luultavasti osallistuneet tapahtumaan herkuttelijan roolissa ja joku voi olla kokeillut oman pikkukahvilan tai -ravintolan perustamista! Päivässä on siis kyse maailmanlaajuisesti vietettävästä ruoanystävien onnenpäivästä, jolloin kuka tahansa voi perustaa ravintolan ja jakaa yhteisiä kokemuksia ja elämyksiä niin tutuille kuin tuntemattomillekin ihmisille. Oman pikkuyrityksen perustamisessa rajana ovat vain laki ja mielikuvitus: voit pitää pikkukahvilaa kotonasi, lainata kaverin asuntoa, neuvotella yhteistyöstä jonkin varsinaisen yrityksen kanssa tai vaikkapa kantaa pöydän puistoon tai kadunkulmaan - it's up to you! Myöskään tarjottavien puolesta ei minkäänlaisia rajoituksia ole (alkoholia lukuunottamatta) asetettu, joten erilaisia pikkuputiikkeja löytyy niin etnisistä keittiöistä darrapizzaan ja lukuisiin erilaisiin kahviloihinkin.

Koko konseptin taustalta löytyy kolme helsinkiläistä kaverusta, joten kyseessä on sataprosenttisesti suomalainen, sittemmin maailmalle levinnyt tapahtumaidea! Ravintolapäivää vietettiin ensimmäisen kerran toukokuussa 2011, jolloin erilaisia ravintoloita syntyi Suomeen heti lähes neljäkymmentä. Melko huikeaa kehitystä on kolmessa vuodessa ehtinyt tapahtua, sillä viime syksynä mukaan lähti jo lähes 1400 erilaista kahvilaa, ravintolaa ja baaria 31 maasta! Yhteensä osallistujia on ravintolapäivän historian aikana ollut viidestäkymmenestäviidestä maasta ja kolmen vuoden aikana pienistä ravintoloista kiinnostuneita asiakkaita on löytynyt yli 930 000. Huh, sanon minä! :D Tapahtuma järjestetään neljä kertaa vuodessa ja se on ehtinyt keräämään lyhyestä historiastaan huolimatta lukuisia palkintoja ja tunnustuksia.

Pieni katsaus Jyväskylästä löytyviin ravintoloihin! :)
Mielessäni on jo pitkään muhinut ajatus ravintolapäivään osallistumisesta, mutta jostain syystä ajankohta on ollut aina hieman huono eikä kotikaupungin tarjontaa ole ollut mahdollista lähteä tutkailemaan. Tänään päätin kuitenkin ottaa menetetyt kerrat kunnolla takaisin viettämällä kunnon herkkusunnuntain intialaisen lounaan, suklaisten kakkupalasten sekä amerikkalaisen jälkiruoan merkeissä! :D Aamulla herätessäni olo oli jokseenkin tahmea, sillä muutamasta sattuneesta seikasta johtuen yöunet olivat jääneet todella huonoiksi ja katkonaisiksi eivätkä silmät meinanneet kellon soidessa avautua millään. Atria on ollut kuitenkin oikeassa mainostaessaan hyvän ruoan tuovan paremman mielen ja tällä kertaa siihen riitti pelkkä ajatuskin - polkiessani aamupäivän lumisateessa kohti Viitaniemessä sijaitsevaa ensimmäistä kohdettani alkoi olo pikkuhiljaa virkistyä ja makuaisti virittäytyä tulevia, vaativia maistelutehtäviä varten.

Pieni ravintolapäivän kierrokseni alkoi siis intialaisissa merkeissä Viitaniemestä, missä yliopiston ylioppilaskunnan kehitysvaliolautakunta piti yllä Urban Tadka-ravintolaa. Pienessä, hieman boheemisti sisustetussa kaksiossa vallitsi leppoisan hyväntuulinen tunnelma intialaisen musiikin soidessa taustalla ja teen ja mausteiden tuoksun leijaillessa keittiöstä ruokailijoiden nenään. Söin lounaaksi 3,50€ kustantaneen mausteisen kasviscurryn riisillä ja jogurtilla ja jutustelin jonkin aikaa vanhemman, tutorperheenä toimivan pariskunnan sekä heidän intialaisen vaihtarinsa kanssa - täydellinen, vaihtoehtoinen tapa viettää sunnuntaiaamupäivää! :)

Seuraavaksi matka jatkui Rautpohjan suklaaparatiisiin, josta mukaan tarttui pitkien valinnanvaikeuksien jälkeen pala lemmenkakkua sekä valkosuklaajuustokakkua goodiebagissa kotiin vietäväksi. Kaakaopuuta pitävät tytöt olivat ihanan aitoja ja hymyileväisiä ja kahvilan roolissa toimiva asunto oli kertakaikkiaan ihana! :)
Koska kodin vierestä löytyi vielä yksi suussasulavia herkkuja lupaileva kohde, piipahdin kotimatkalla ylioppilaskylän amerikkalaisvaihtareiden ylläpitämässä The Sugar Shackissa rupattelemassa pirteiden ja iloisten tyttösten kanssa sekä maistelemassa perinteistä apple pieta rapakon takaisella reseptillä valmistettuna. Eipä vissiin ollut ihan romahuttavan hyvää! ;)
Ei hätää äiti, ei sun tyttäresi pääse tällaisilla eväillä laihtumaan liiaksi! :D
No, mitäs siinä vielä odottelette? Hopihopi kurkkimaan täältä oman kotikaupunkinne ravintolatarjonta ja hakemaan pientä piristystä sunnuntaihin! :) Mikäli kotiseudulta ei vielä löydy yhtään ravintolapäivän osallistujaa, kannattaa harkita oman herkuttelupaikan perustamista seuraavaa, toukokuussa vietettävää ravintolapäivää varten.

Millaisia kokemuksia teillä on kyseisestä ruokakarnevaalista? :) Mun ensikokemukset olivat ainakin älyttömän positiiviset ja varmaa on, että lähden seuraavallakin kerralla pienelle ruokatutkimusretkelle ympäri kaupunkia - eihän sitä koskaan tiedä, jos innostuisin itsekin kasaamaan pienen kahvilan pystyyn...

4 kommenttia:

  1. tuo viimeinen kuvateksti helpotti oliani!
    ja voi kuinka kivalle tui kaikki kuulostikaan ja näyttikään......

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voin kertoa että kivaa oli ja hyvältä maistui! ;) Käypäs kurkkimassa myöhemmin keväällä netistä, löytyiskö Vadsostakin pikkukahviloita tai -ravintoloita!

      Poista
  2. Aijaa! Toki joo mieki oon näistä kuullut, mutta luulin, että se on ihan tollanen rovaniemeläinen juttu vaan :D Hahhah hyvä selvennys, ja jos täälläki on ollu tuon näkösiä herkkuja, pitää mennä ens kerralla.....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Todellakin kannattaa mennä maistelemaan ens kerralla! :D Aluksi tuntui tosin hieman hassulta kävellä jonkun toisen kotiin tyyliin "hei, tulin syömään", mutta loppujen lopuksi siinä ei sitten ollutkaan mitään outoa... :D

      Poista