lauantai 1. helmikuuta 2014

Photo a day-haaste!


Alkuperäinen kuva täältä.
Bongasin ihanan Nellin blogista tammikuun alussa mielenkiintoisen kuuloisen kuvahaasteen, johon suunnittelin itsekin osallistuvani. Asia kuitenkin unohtui ja muistin koko haasteen uudelleen vasta kuun puolivälissä. En nyt sitten sattuneesta syystä enää siinä vaiheessa viitsinyt hypätä kyytiin mukaan, joten aattelin kiltisti odotella seuraavan kuun alkua ja aloittaa haasteen omalta osaltani vasta silloin. Tässä sitä nyt sitten ollaan - tammikuu vaihtui helmikuuksi, kevät on taas askeleen lähempänä ja kuvahaaste alkakoon myös mun blogissani! ;) Tuun mitä todennäköisimmin päivittämään viikon mittaan kertyneet kuvat yhdellä kertaa loppuviikon paikkeilla, sillä kerran päivässä postaaminen noin pienen asian takia ei tunnu omalta jutulta.

Mikäli joku muukin innostuu haastamaan itsensä ja kameransa, ilmiantakaa itsenne ihmeessä kommenttiboksissa!

Rentouttavaa lauantai-iltaa :) 

2 kommenttia:

  1. Tämmönen olis kyllä aika hauska haaste toteuttaa, jospa ensi kuussa muistaisi ottaa osaa. :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osallistu ihmeessä maaliskuussa mukaan! Tää on tähän mennessä vaikuttanut todella kivalta, vaikkakin ajatusrattaita saa ajoittain pyöritellä kyllä melko ahkerasti :D Tekee ehkä ihan hyvää vaan välillä... ;)

      Poista