perjantai 31. tammikuuta 2014

Snapshots of the week!


#1 Kesken maanantaiaamun työvuoron havahduin tiirailemaan aamun valkenemista ja kaupungin heräilemistä uuteen viikkoon. Auringonnousu on aina yhtä kaunis asia, tapahtui se sitten kohmeisessa Jyväskylässä tai auringon korventamassa Afrikassa! :)
#2 Korvat piiloon pakkaselta, Cheekit ja Scooterit kuulokkeisiin pauhaamaan ja lenkille! Maanantai-illan juoksupyrähdys meni kyllä heittämällä yhdeksi mun elämäni parhaimmista lenkkikokemuksista - fiilis oli jotenkin älyttömän hyvä, jalat hakkasivat maata musiikin tahdissa kuin huomaamatta ja kotiin päästyäni tajusin pinkoneeni kuuden kilometrin lenkin ennätysvauhtia. Itse asiassa jouduin kääntymään rappukäytävästä takaisin pihalle kiertämään vielä korttelin ympäri, kun kuulokkeista pamahti soimaan niin loistava biisi sillä sekunnilla, kun astuin ulko-ovesta sisään. Kyllä, fiiliksellä on todellakin väliä! ;)
#3 Kirjasto taitaa olla mulle nykyään verrattavissa karkki- tai lelukauppaan pikkulapsen näkökulmasta -  kun tahtoisi kaiken kivannäköisen, mikä silmiin osuu... :D Piipahdin siis kirjastoon hakemaan yhtä varaamaani kirjaa, mutta lopputuloksena raahasin kuitenkin yhden teoksen sijasta kotiin koko kuvassa näkyvän pinon. Hupsista. Ja ei, mulla ei ole hajuakaan siitä, milloin ihmeessä ehdin kaiken tämän lukemaan! :D


#1 Erään päivän lounasboksi töihin mukaan otettavaksi! :) Äiti on joskus tuonut mulle Norjan-tuliaisena tuon kuvassa näkyvän eväsrasian ja mulla meni pitkään, ennen kuin keksin sille varsinaista käyttöä. Nyt, kun ainakin yks mun kolmesta viikottaisesta työvuorosta ajoittuu juuri sopivasti lounasajalle, on tuosta laatikosta tullut aivan korvaamaton! :D
#2 Sain Hennalta joululahjaksi lahjakortin Stadiumiin ja uuden vuoden jälkeen pistinkin innoissani tilaukseen muutaman kehonhuoltoon liittyvän jutun. Tilauksen saapumisessa tuntui kestävän ja kestävän ja viikko sitten nakkasin Stadiumin aspaa lopulta sähköpostilla, jossa tiedustelin hieman paketin etenemistä. Kävikin ilmi, että paketti oli majaillut jo parisen viikkoa Jyväskylän liikkeessä mun tietämättäni - olin siis odotellut koko tämän ajan saapumisilmoitusta tulevaksi, vaikka Stadiumin käytänteen mukaan nettikaupasta tilatuista tuotteista lähetetään vastaanottajalle ainoastaan toimitusvahvistus, mikäli paketin haluaa noutaa liikkeestä. Tätähän mä en ollut tietenkään tajunnut ja hieman jännittyneenä lähdinkin kyselemään, vieläkö tuotteet olisivat liikkeessä tallessa. Mulla kävi tuuri, sillä vaikka normaalisti paketti olisi jo toimitettu takaisin, oli se tällä kertaa jäänyt vielä liikkeeseen pyörimään muutamaksi ekstrapäiväksi :D Jee! Tilaamani foam roller sekä massage ball odottavat edelleen ensimmäisiä käyttökokeilujaan - jospa nyt viikonlopun aikana ehtisin hieman kiduttamaan hemmottelemaan itseäni :)
#3 Ananasmunakas - koska banaaniversio is so last season! Tää hyppäsi kyllä mun top-listan ykköseksi kertaheitolla, nams :) 


#1 Kouluhommia! Tällä hetkellä pyörivälle Event Management-kurssille tehtävänä olis osallistua jonkin tapahtuman kehittämiseen ja me päädyttiin tyttöjen kanssa valitsemaan ensi viikolla kisattavat lumifutiksen SM-kisat! :D
#2 Keskiviikkona olin työvuoron ja salitreenin jälkeen kotosalla jo yhden aikaan ja vietin iltapäivän aurinkoiset tunnit kotirouvaillen oikein urakalla: pesukone pyöritti pyykkejä, uunissa kypsyvistä välipalakekseistä leijui herkullisen kanelinen tuoksu ympäri asuntoa ja tiskiharja lauloi! :D
#3 Päivän paras hetki on monesti silloin, kun raahaudun pitkän päivän jälkeen kotiin, keitän kupillisen kahvia ja vietän hetken lueskellen kaikessa rauhassa uusimpia blogipostauksia. Tällä viikolla oon tosin keskittynyt enemmän Ville Haapasalon tiirailuun, sillä oon hieman jäljessä Jäämeri 30 päivässä-ohjelman saralla ja muutama jakso on ehtinyt jäädä välistä parin viime viikon aikana. Tuo ohjelma on kyllä onnistunut koukuttamaan mut aivan täysin... :D


#1 Tyttö pumppaa pumppaa puna poskella, tyttö pumppaa pumppaa kunnes oksennat - tai sitten ei. Tuo Skandaalin uusin biisi on mun mielestä kertakaikkisen kamalaa kuunneltavaa, eikä mua lohduta tippaakaan kappaleen "huumoriin" vetoaminen. Kuten arvata saattaa, tuo kyseinen mauttomuus ei ole siis soinut mun soittolistalla tän viikon salireissuilla :D
#2  Torstaisin mulla on koulua aamukasista puoli seitsemään illalla - kuulostaa kamalalta, mutta onneksi keskeltä päivää löytyy reilun kolmen tunnin mittainen tauko, jonka oon yleensä käyttänyt juuri sopivalla aikataululla alkavaan 45 minuutin syke-tuntiin, kuntosalin saunassa lojumiseen sekä lounastamiseen kaikessa rauhassa. Eilen kävin testailemassa ekaa kertaa Kasvisravintola Katriinan lounastarjontaa ja tykästyin kyllä melkoisesti - hurjaan 2,60e opiskelijahintaan sisältyi yksi tarjolla olevasta kolmesta keitosta (omani oli muistaakseni kasvis-fenkolia), salaatti, leipä, ruokajuoma sekä jälkiruoka tai kahvi/tee. Ei lainkaan huonosti, sanon minä! 
#3 Puhuin äidin kanssa eräänä iltana pitkään puhelimessa ja aloin suunnittelemaan pientä reissua Norjaan loppukeväälle. Kahtena viime keväänä onkin tullut jo pyörittyä tuolla pohjoisen lakeuksilla, joten kai tätä voisi jo alkaa kutsumaan jonkinlaiseksi traditioksi? Juttelin äidin kanssa myös pitkät tovit mahdollisesta vaihtoon lähdöstäni, sillä lähetin tällä viikolla ensimmäisen vaihtohakemukseni eteenpäin ja oon näin askeleen lähempänä unelmaani Hong Kongista! :) 


#1 Työvuoroa piristi kummasti tiimipalaveri ja erityisesti sitä varten hommatut, hieman erikoiset runebergintortut! Olin suuntaamassa heti työvuoron päätteeksi koululle syömään, mutten kehdannut kieltäytyä nenän eteen kannetusta ja mulle erikseen ostetusta herkusta. Elämähän on loppujen lopuksi epävarmaa ja on aina parempi syödä jälkiruoka ensin ;)
#2 Viikko huipentui ihanaan kahvihetkeen Ninnin seurassa. Tai no, tuo mun drinksuni oli oikeastaan höyrytettyä maitoa kanelisella makusiirapilla maustettuna - yksinkertaisuudestaan huolimatta aivan älyttömän hyvän makuista ja sopi täydellisesti kylmän pakkaspäivän lämmikkeeksi :) Ninnin kanssa oli mahtavaa vaihtaa kuulumisia pitkästä aikaa ja sainpas tyttösen innostumaan yhteisestä Lontoon-reissustakin ensi syksylle! 
#3 Kotiin tullessani keittiön pöydällä odotti paketti, jonka sisuksista paljastui eräästä blogikilpailusta voittamani Shai-paketti. Nyt löytyykin sitten noita maailmankaikkeuden parhaimpia sheivereitä kokonaisen vuoden tarpeiksi!

Ps. Osaako joku auttaa mua kuvien koon säätämisessä? Nuo kun näyttävät tällä hetkellä aivan älyttömän pieniltä ja haluaisin ne mielelläni hieman isommaksi, jos vain osaisin :D

12 kommenttia:

  1. Mulle käy kirjastossa tosi monesti samalla lailla! :D On vaan kirjotettu kaikkea niiiiin paljon,ettei voi ehtiä lukea niitä.... mut kuvissa en valitettavasti osaa auttaa, bloggerilla on mun mielestä tosi hankala muokata niitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa kuulla, etten oo ainoa, joka painii tuollaisten ongelmien kanssa! :D Oon jotenkin joulun jälkeen innostunut taas lukemaan enemmän kirjoja, mutta pakko myöntää että taidan silti hieman yliarvioida mun kapasiteetin ja käytössä olevan ajan... :D
      Oon kans huomannut, että kuvien muokkausta ei oo kyllä tehty täällä kovinkaan helpoksi! Oon vielä niin käsi kaikkien tuollaisten juttujen kanssa, etten oikein osaa edes testailla mitään vinkkivitosia ilman selkeitä ohjeita...

      Poista
    2. Jep älä huoli et oo ainoa, mut onhan tässä koko elämä aikaa lukee niitä... :D Vaikka mie ainaki haluaisin lukea kaikenhetinyt :D

      Poista
    3. Tiedän tunteen, munkin tekis aina mieli lukea kaikki saman tien... Voi meitä :D

      Poista
  2. Voi vitsi, sullahan on vaikka mitä reissua luvassa tänä vuonna! :) pakko sun on kyllä se Alanyakin mahduttaa... ;)
    Vähänkö on halpa ja hyvänkuuloinen lounas! Kannattaa käyttää useemminkin :) mä en kans ymmärrä tästä koodailusta mitään eli en mäkään osaa auttaa kuvien kans... oon kyllä hyviä ohje-blogeja nähnyt, kannattaa selailla niitä. Mut toi sun uus "allekirjoitus" on tosi kiva!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä alkaa tuntumaan siltä, että reissua alkaa pukkaamaan joka väliin! No, olis sitä huonompiakin tapoja tuhlata koko omaisuutensa... :D Alanya houkuttelis kyllä melkoisesti!
      Juu, tuo lounas osoittautui kyllä hyväksi! Meillä on koululla kans opiskelijalounas sen 2,60e, tosin siellä hintaan ei kuulu kahvi. Joskus, kuten tuollon torstaina, meidän koulun lounaslista ei oikein napannut ja olikin siis vallan mainio tilaisuus käydä testaamassa jotain uutta paikkaa :)

      Poista
  3. Olipa mukava pläjäys :). Mun olis tarkotus huomenna mennä pumppaan rautaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jee, tsemppiä salireissulle ja toivottavasti törmäillään siellä taas joku päivä! ;)

      Poista
  4. Onneks ehdit saada tuon Stadiumin paketin! Kävi tuuri. :D

    Kiva postaus tämä! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitokset vaan sulle tuosta lahjakortista! :) Kävi kyllä melkoinen tuuri, että se paketti sattui vielä olemaan siellä. Huh!

      Poista
  5. Mulla on vieläki hankkimatta massage ball! Äh, pitäisi vihdoin hankkia se, hullun hyödyllinen se ainaki olis. Varsinkin näille jumeille tekis hyvää, foam rolleria kun en ainakaan raski ostaa vielä hetkeen. :( -Kirsi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suosittelen kyllä lämpimästi! Tuo on niin näppärän kokoinenkin, että kulkee helposti mukana joka paikassa :)

      Poista