perjantai 14. helmikuuta 2014

Photo a day - helmikuu, osa II

Vedestä ja sen eri olomuodoista aina tihkusateesta räntään, lumeen ja jäähänkin pääsin nautiskelemaan lauantain parin tunnin mittaisella järvenrantalenkillä. Tää talvi on ollut kyllä äärettömän... no, epätalvimainen, mutta ainakin mun mieltä lämmittää ajatus lähestyvästä keväästä jo niin paljon, ettei kylmimmän vuodenajan lyhyeksi jääminen jaksa harmittaa oikeastaan ollenkaan. :)

Monena vuonna oon lopettanut kynttilöiden polttamisen kuin seinään uuden vuoden koittaessa. Tänä vuonna on kuitenkin tapahtunut jotain mullistavaa, sillä tuikut on sytytetty luomaan tunnelmaa ja levittämään ihanaa tuoksuaan myös useina iltoina vielä näin helmikuun puolivälissäkin! Kuvassa näkyvä tuikkukippo on jokin todella edullinen krääsälöytö useamman vuoden takaa, mutta jostain syystä mulle älyttömän rakas. Tärkeydestä kertoo ehkä jotain myös se, että kuppi on kulkeutunut mukanani aina Kemin kautta Jyväskylään asti jäämättä kertaakaan välille :)

...true Hosuli! Innostuin tarttumaan kirjahyllyssä nököttävään Muumioppaaseen taas pitkästä aikaa enkä voinut olla huomaamatta tiettyjä yhtäläisyyksiä itseni ja sähläyksen mestariksikin kuvatun Hosulin välillä. :D "Hosuli on pieni eläin, joka hosuu, siis poukkoilee ympäriinsä kovaa vauhtia ja umpimähkään, kaataa kumoon ja hukkaa kaikkea mahdollista."

"Kaikki hosulit säheltävät tolkuttomasti ja tauotta. Muumipapan urotöiden Hosuli heittää ankkurin sijaan mereen päivällisen, koska kiireessä tulee tehtyä kaikenlaista. Fredriksonin laiva saa nimekseen Merenhuiske, koska Hosuli kirjoittaa väärin isänsä runokokoelman nimen. Erikoista on, että Hosulille on uskottu retkikunnan ruoanlaitto. Hänen repertuaariinsa kuuluvat munakkaat, vanukkaat, muhennokset ja puuro."

"Hän höseltää vahingossa tai hädissään ja pyytää aina anteeksi. Hosuli pyytää yhtenään anteeksi aivan kaikkea, niin vanhempiensa katoamista kuin uniaan."

...jep, that's me! :D

Tenttiin lueskellessa ja muistiinpanoja kirjoittaessa väsymyksen taso on helppo päätellä kirjoitusvirheiden määrästä - tässä vaiheessa ilmassa alkoi olla vasta pienenpientä uupumusta... 

It's about to get brighter outside in the morning! Mulla ei suoraan sanottuna ollut hajuakaan, mitä tällaisella teemalla mahdollisesti haettiin tai mitä se ylipäänsä edes tarkoitti, mutta tein nyt sitten tällaisen oman pienen tulkintani asiasta. Keskiviikkoaamuna havahduin yhtäkkiä töihin suunnatessani siihen, ettei ulkona olekaan enää niin pimeää ja että päiväthän pitenevät ihan hurjaa vauhtia! :)

Tämän päivän täydellisyyselementiksi muodostui jumppatunnin jälkeen kaikessa rauhassa nautittu lounas pari viikkoa sitten mainitsemassani Katriinan kasvisravintolassa. Söin aivan liikaa äärettömän herkullista kookos-palsternakkakeittoa, jonka sekaan olin hujauttanut hieman papu-kasviskeittoa ja pähkinöitä sekä ihanaakin ihanampaa sämpylää. Nam ja maiskis! Tuollaisella herkkulounaalla jaksoi huoletta pakertaa koulussa puoli seitsemään asti, vaikka päivän ensimmäinen tunti oli alkanut jo kahdeksalta. ;)

Ystävänpäivän kunniaksi sydämen muotoisia suklaatikkareita - ai miten niin näkyy, että ne on itse tehty? :D 

Edellisen viikon kuvat löytyvät täältä, alkuperäinen haaste puolestaan täältä!

4 kommenttia:

  1. ojjojjoj mistä tollasia sydäntikkareita saa vai onko ne itse tehtyjä:333
    - Edit, luin tarkemmin ja ilmeisesti siis itse tehty. Paljonpaljon paremman näköiset kun noi strösselit ja härpäkkeet tulee esille tuolta sisältä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jep, nuo on tosiaan aivan itsetehtyjä Pandan suklaan ja Lidlin tikkarimuottien avustuksella. :) Kiitos hirveästi - noista tuli vähän eri näköiset kuin alunperin aattelin, mutta loppujen lopuksi kyllä tykkäsin!

      Poista