torstai 15. toukokuuta 2014

Throwback Thursday!


Aloitin päiväkirjan pitämisen 10-vuotiaana saadessani allaolevassa kuvassa näkyvän kirjasen isotädiltäni lahjaksi. Kirjoittaminen on aina ollut lähellä mun sydäntä ja jo ennen päiväkirjan saamista taisin runoilla pitkiäkin, yleensä hevosiin ja koiriin liittyviä novelleja kouluvihkoihin ja tuolloin vielä luksusta olleen tietokoneen uumeniin - näitä tarinoita saattaisi itse asiassa hyvällä tuurilla löytyäkin vielä vanhojen pöytäkoneiden kätköistä! Päiväkirjan saaminen kuitenkin nostatti ilmoille täysin erityyppisen innostuksensiemenen, jonka seurauksena päädyin kirjoittelemaan elämäni tapahtumista tarkan tunnollisesti päivittäin yli neljän vuoden ajan. Parhaimmillaan mulla taisi itse asiassa olla kolmekin päiväkirjaa, joihin kirjoitin yhtäaikaisesti: se "varsinainen" päiväkirja, Demin/Mixin/Hevoshullun koulupäiväkirjatyyppinen kalenteri, johon kirjoiteltiin kuulumiset hieman lyhyemmän kaavan kautta, sekä reissun päällä oltaessa luonnollisesti myös matkapäiväkirja, jonne puolestaan jaariteltiin kaikki mahdollinen maan ja taivaan väliltä :D En tajua vieläkään, miten ihmeessä oon jaksanut sepustaa samoja asioita kolmeen eri kirjaseen joka ilta!


Pohjoisessa lomaillessani katse osui eräänä päivänä vanhan huoneeni hyllyssä sijaitsevaan mustaan laatikkoon ja sieltä pilkottavaan muistikirjankulmaan - vanhat päiväkirjathan ne sieltä kurkkivat! Päätin hetken nostalgisoinnin jälkeen napata pari vanhaa kirjasta mukaani ja niitä myöhemmin kotona lueskellessani innostuin tekemään elämäni ensimmäisen throwback thursday-postauksen. Tässäpä siis neljä eri versiota toukokuun kahdennestatoista päivästä - kaksi ensimmäistä kirjoitusta on kopioitu suoraan aidosta päiväkirjasta, kolmas puolestaan on napsittu ah-niin-rakkaan irc-gallerian uumenista, jonne siirryin jossain vaiheessa päivittelemään elämäni tapahtumia. :)

maanantai 12.5.2003

"Heräsin puol kahexalta. Menin pyörällä kouluun. Koulussa melko kivaa. Kävin kaupassa, ostin SuffeliPuffi-pussin, Tripin ja Magnumin. Kotona katsoin videota. Kävin hetken ulkona. Iskä tuli. Melko tylsää, lueskelin kirjaa yms. Sain käydä netissä, sävelsin kännyyn Anna Mulle-biisin. Tein läksyt. Noora tuli, oltiin pihalla. Luin vähän huomisiin ympin kokeisiin, nyt ootan Salkkareita. Sitten käyn lenkillä Mikin kaa ja nukkuun!



T: Laura & Mikki"
Päiviksen takasivulle on taltioitu vuoden kuumimmat tanssimuuvit! ;)
torstai 12. toukokuuta 2005

"Aamusella heräsin muutamaa minuuttia vailla kahdeksan. Luin kirjaa "Syvällä vaanii vaara". Olin myös netissä, kouluun menin puoli yhdeksitoista. Matikka sujui ihan hyvin, yhden koulutunnin jälkeen kotiin. Iltapäivä kului netissä oleillen, kirjaa lukien yms. Viiden tienoilla mä ja äiti  lähdettiin Ouluun, eka mentiin Stockan yläkerran kahvilaan hakemaan Aino, joka tulee meille muutamaksi päiväksi. Anttilasta ostin Janen Perhonen-sinkun, puuvärit, lyijytäytekyniä, kukkavihkon, teippiä ja kans kynsilakkaa.

T: Laura <3"
Pollux oli kovassa huudossa!
tiistai 12.5.2009

"Huhh lopultaki se tutkinto on ohi! Okeei ei se menny oikeastaan niin hyvin edes, soitin aika huonosti enkä hengittäny ja sain sellasia pieniä kivoja blackouteja kesken kaiken sitä biisiä mikä piti soittaa ulkoa :DD Mut arvosana oli silti hyvä, kiitettävä eli 19/25 :) Oon aika yllättyny siitä, mut eipä siinä. Tuli kans hirveen kivoja ja hymyilyttäviä kommentteja välillä :D Sitä paitsi muillaki meni hyvin, niin on moninkertaisesti hyvä fiilis! Viikon päästä on vielä teoriakoe ja jos se menee hyvin, niin sitten on musarin perustason päättötodistus kädessä kahen viikon päästä! (:

Väsyttää vaan IHAN HULLUNA enkä tosiaan jaksa kattoa mitään euroviisujakaan tai mitään. Vois kerrankin laittaa nukkumaan aikaisin, ihanaa <3"
Toukokuussa 2009 mulla oli järkyttävä porkkanaletti - never ever!
maanantai 12.5.2014

Mulla on mennyt päivät niin autuaan onnellisesti sekaisin viime aikoina varsinaisten aikataulutettujen menojen puuttuessa, että tänäkin aamuna kesti yllättävän kauan ennen kuin tajusin, että nyt taidetaan elää maanantaita! :D Uuden ja viimeisen Jyväskylässä tälle kesää vietetyn viikon aloittelin jo rutiiniksi muodostuneella yhdistelmällä: reilun puolen tunnin juoksulenkki kastemadontuoksuisessa ja hieman usvaisessa ulkoilmassa, kuuma suihku ja uusien blogipostausten kanssa nautiskeltu aamupala - toimii! Tällaisena ikuisesti aamulenkkivastaisena ihmisenä oon kieltämättä melko yllättynyt, että musta on nykyään oikeasti mukavaa aloittaa uusi päivä pienimuotoisella reippailulla ja että raahaan itseni ulos ihan vapaaehtoisesti vesisateellakin :D Tää on kyllä varmaan joku ohimenevä, valon ja lämmön aiheuttama aivoshokki: eiköhän viimeistään syksy ja hämäryys palauta taas järjenhivenet takaisin pääkoppaan ja tämäkin tyttö älyää pysytellä aamuisin tiukasti vällyjen välissä siihen asti, kun on pakko nousta! :D

Päivän ohjelmassa ei ollut oikeastaan mitään kummempaa ja ehkä tästä syystä koin nähtävästi tarpeelliseksi hengata Prisman urheiluravinnehyllyn edessä lähes tunnin pohtimassa sitä, ostaisinko proteiinijauhetta vai en. Lähes tunnin. Mulla oli selkeästikin aivan liikaa aikaa - ihan kuin tää olis nyt ollut joku maailman suurin pulma ratkaistavaksi... Oon lukenut niin paljon houkuttelevia proteiinijauhereseptejä blogeista ja muualta netistä, että tekis kieltämättä mieli ostaa se yks pussi ja testata, millaisia leipomuksia sen avulla saiskaan loihdittua! ;) Loppujen lopuksi kuitenkin päätin, etten tarvitse protskujauhetta ainakaan juuri nyt ja jätin asian oottelemaan jotain parempaa hetkeä. Mulla olis siis parinkymmenen euron edestä lahjakortteja Keskimaan toimipisteissä käytettäväksi S-Pankin asiakkaaksi liittymisen seurauksena ja siitä kai tää koko ajatusleikki ylipäänsä lähti. No, päädyin sitten tutkailemaan jauheiden vieressä olevia kahvakuulia ja päätin käydä hakemassa sellaisen mukaani loppuviikosta - jos en kerran salikorttia pysty hommaamaan kuin vasta syksyllä, täytyy sitä lihaskuntopuolta alkaa ylläpitämään varmaankin edes jollain tavalla... :) Itse asiassa mulle on iskenyt joku treenaamisinto taas vaihteeksi päälle ja oon oikeasti aatellut alkavani liikkumaan taas vähän tarkoituksenmukaisemmasti kesän koittaessa. Saa nähdä, tuunko oikeasti tekemään niin vai jätänkö tavoitteelliset treenaamiset syksyyn, mut ainakin ajatustasolla oon jo harkinnut asiaa! :D 

Loppupäivän vietin lähinnä hermoillen loppuviikolla koittavaa lähtöä, kokkaillen jotain todella epämääräistä broileri-kasvis-chili-paprika-sörsseliä sekä... no, hermoillen loppuviikkoa. :D Kaikenlaista olis vielä tehtävänä ennen lähtöä ja täytyy varmaan huomenna alkaa oikeasti käymään läpi sitä to do-listaa, jota oon jo luonnostellut päässäni. Huoh. Ja hui. Illasta sain onneksi vähän muuta ajateltavaa, kun sain töistä kotiin tulleen kämppiksen houkuteltua itselleni iltalenkkiseuraksi ja samalla reissulla tuli verestettyä vähän geokätköilymuistojakin yhden Laajavuoren metsiin piilotetun kätkön nappaamisen merkeissä. Täytyis varmaan alkaa tsekkailemaan Maarianhaminan kätkötilannetta jo hieman etukäteen, sillä siinä olis yks aika loistava tapa tutustua ympäristöön ja löytää uusia, jänniä paikkoja! ;)

Jep, että näinkin jännä maanantai! 

Ootteko te kirjoitelleet päiväkirjaa nuorempana? :)

9 kommenttia:

  1. Ihania. :) Mullakin on kasa nuoruuden päiväkirjoja jossakin jemmassa. Joskus erehdyin niitä lukemaan ja kauhistuin niin, että en tiiä, uskallanko enää niitä avata. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, tiedän niin hyvin tuon tunteen! :D Kaikkea sitä onkaan tullut runoiltua päiväkirjan kansien uumeniin vuosien varrella - ja mikä pahinta, suurin osa nykyiseltään naurettavilta tuntuvista jutuista on rustattu silloin täysin tosissaan... Päiväkirjoja on kuitenkin noloista ja kamalistakin teksteistä huolimatta melko viihdyttävää lueskella aina silloin tällöin ja niiden avulla muistuu mieleen paljon sellaisiakin juttuja, jotka olisivat muuten jääneet jo unohduksiin!

      Poista
  2. Haha, ihana postaus! Lapsuuden ja teini-iän päiväkirjat on kyllä ihanan kamalaa luettavaa :D Ja voi vitsi toi ketchup dance - piirros :''')

    Hymyili myös sanavalinnalle kastemadontuoksuinen :D ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ketchup-dance oli selkeästikin sitä kuuminta hottia vuonna 2002... :D Niin, ja se ilma tuoksui juurikin sille, miltä kastemadot aina haisevat! Tai no, en oo ihan varma siitä, haisevatko ne varsinaisesti millekään, mutta tiedät varmasti sen lämpimän kostean mullantuoksun, joka leijailee tuollaisina kastematopäivinä aina ilmassa :D

      Poista
  3. Voi Pollux! Mie niin kerjäsin ja vinguin vanhemmiltani, että mieki voisin liittyä Pollux kerhoon mutta en tietenkään päässy. En saanu niitä ihania heppakrääsää enkä hemppakirjoja.. Voi minua :D Onneks kaveri oli kuitenkin siinä ja mie sain aina välillä kosketella sen Pollux kamoja :D Ennen Pollux hömpötystä oli Spice Girls hömpötys ja Polluxin jälkeen Harry Potter hömpötys. Kaikkeen turhaan sitä lapsenakin on rahaa jo menny ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hahah, oot jäänyt kyllä paljosta paitsi kun et saanut leopardikuvioista pääharjaa, kaviokoukkua tai sitä hurjaa, noin kymmenen sivun mittaista kerholehteä... ;) Onneksi oot sentään päässyt koskettelemaan Pollux-tavaroita,se on varmasti helpottanut pahinta tuskaa!
      Mutta joo, sanopas muuta - kaikkeen sitä on rahaa tuhlannutkaan muksuna! Nykyäänhän se rahankäyttö on siis toki huomattavasti järkevämmissä mittasuhteissa... :D Mulla oli ainakin jossain välissä kunnon Pokémon-kausi, jolloin kaikki mahdollinen krääsä lähti mukaan heti, jos siinä oli Pikachun kuva! :D

      Poista
  4. Mä oon kirjotellu päiväkirjoja 8-vuotiaasta lähtien (sitä ennenkin oli jotain päiväkirjoja joihin piirtelin, mutta tuhosin ne joskus lapsena ://) ja kirjoittelua olen jatkanut enemmän ja vähemmän säännöllisesti aina tähän päivään saakka. Tällä hetkellä kirjoitan päiväkirjaa järjestysnumerolla 11, joten on sitä muutama sivu tullut kirjoiteltua. :D Esimerkiksi viime keväisen viikon kestävän Lontoon-matkani aikana kirjoitin tekstiä kokonaiset 62 sivua. Siinä on yksityiskohtaista matkakertomusta kerrakseen! :p

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi, mahtavaa että sulla on säilynyt tuo "kunnon" päiväkirjojen kirjoittelu aina tähän päivään asti! :) Mulla on käynyt nää tavalliset nykyaikaiset, eli oikeat päivikset vaihtuivat ajan myötä irc-gallerian päiväkirjaksi ja sittemmin blogeiksi. Parempia nämäkin toki kuin ei mitään! Matkapäiväkirjaa olis kyllä mukavaa alkaa pitää uudestaan, sillä niiden lueskelu jälkeenpäin on aivan älyttömän mukavaa ja se palauttaa mreissukokemukset ja -kommellukset hurjan elävästi mieleen :)

      Poista
    2. Oon kyllä tosi iloinen että jaksoin nähdä sen vaivan ja kirjoittaa noin yksityiskohtaisen selostuksen matkasta, sillä siitä on ehtinyt olemaan jo iloa jälkeenpäin. Ei ole tarvinnut kuin lukea yhden päivän päiväkirjamerkintä ja samantien muistaa tismalleen ne fiilikset mitkä oli juuri sinä päivänä ja sillä hetkellä. :) Elokuussa olen lähdössä seuraavalle Lontoo-visiitille ja toivon, että jaksaisin myös tuosta reissusta kirjoittaa päiväkirjaan yhtä ahkerasti.

      Poista