tiistai 17. kesäkuuta 2014

Chili-paprikamarinoitua tofua ja kesäkurpitsapastaa

Viime aikoina mun ruokavalio on alkanut aivan huomaamatta liukua yhä kasvispainotteisemmaksi - ostan harvemmin minkäänlaisia leikkeleitä leivän päälle, jauheliha on harvinaista herkkua ja kanaakin tulee syötyä yhä vähemmän ja vähemmän. Syy tähän on yksinkertainen: lihan ja kalan hinnat ovat nykyisellään niin korkealla, ettei mulla ole varaa popsia kanafileitä tai lihaa jokaisella aterialla :D Tykkään kyllä liharuoista todella paljon eikä mikään ole parempaa kuin hyvin kypsennetty kana, isän tekemä poronkäristys tai herkullinen uunilohi - harmi vain, että kyseiset herkut ovat jäämässä yhä harvinaisemmiksi. Kun jauhelihan pystyy helposti korvaamaan huomattavasti edullisemmalla ja paremmin säilyvällä soijarouheella, pakastevihanneksia voi hamstrata pakastimen uumeniin kerralla hieman enemmän ja erilaisten juuresten ja vihannesten käyttö on lopultakin alkanut juurtua tavaksi, alkaa myös päivittäin syödyt ruoat painottua yhä enemmän vegetaari- ja joskus jopa vegaanilinjalle. Tofu on ollut mulle kuitenkin tähän mennessä suhteellisen uusi tuttavuus, jota on tullut maistettua aiemmin ainoastaan kerran tai kaksi sen kummemmin ruoan mausta vakuuttumatta. Bongasin kuitenkin netistä niin herkullisen kuuloisen reseptin, että jouduin kauppareissulla nappaamaan korin täytteeksi myös paketillisen tofua testaamista varten ja ainakin tämän kokeilun perusteella uskaltaisin väittää, että sitä tulee näkymään lautasella ainakin silloin tällöin myös tästä eteenpäin! Periaatteessahan homma on suunnilleen sama kuin soijarouheenkin kanssa: ilman kunnollista maustamista ruoka maistuu... no, ei oikeastaan miltään, mutta heti mausteiden käytön jälkeen ääni kellossa onkin täysin eri ja tää ruoka sulatti mun sydämen aivan totaalisesti! :D

Tämänkertaisten chili-paprikamarinoitujen tofupalasten kaveriksi päätyi niinikään uusi tuttavuus eli pastamaisiksi nauhoiksi viipaloitu ja pannulla kypsennetty kesäkurpitsa. Kun makaroniin ja riisiin kyllästyy eikä linssejäkään jaksa aina syödä, on tässä yksi erittäin varteenotettava ja vieläpä varsin kesäinen lisukevaihtoehto! :)

Chili-paprikamarinoitu tofu

1pkt (n. 250g) maustamatonta tofua kuivaksi taputeltuna
1 murskattu valkosipulinkynsi
1rkl hunajaa
2rkl sitruunamehua
3rkl öljyä
vähän pilkottua suippopaprikaa
ripaus suolaa

Pilko tofu tasaisen kokoisiksi paloiksi. Sekoita marinadiainekset kannellisessa rasiassa ja lisää tofu rasiaan. Sekoita niin, että marinadi levittyy tasaisesti tofuun, sulje kansi ja anna marinoitua jääkaapissa vähintään tunnin ajan.

Kesäkurpitsapasta

1 kesäkurpitsa
2 valkosipulin kynttä
2 rkl oliiviöljyä
tomaattimurskaa
suolaa
mustapippuria
basilikaa

Vuole kesäkurpitsasta juustohöylällä ohuita suikaleita (jätä siemenosa käyttämättä!). Kuullota valkosipulimurska pannulla öljyssä ja lisää sekaan tomaattimurskaa oman maun mukaan, kurpitsasuikaleet sekä mausteet. Kypsennä pari minuuttia ja lisää sekaan ylimääräisestä marinadista kuivatut tofut. Kypsennä, kunnes tofu on ruskistunut ja nauti!

Alkuperäiset ohjeet täällä ja täällä.

Onko teillä laittaa jakoon jotain erityisen herkullisia tofureseptejä? Onko samaa lihan, kanan ja kalan syömisen häviämistä näkynyt myös muiden keittiössä?

7 kommenttia:

  1. Jos ois mahdollista ni vähentäisin mieluusti lihan syöntiä juurikin tuon hintatason takia! Toki marinadilihoja saa suht halpaan hintaan, mutta sit semmonen mahdollisimman puhdas ja käsittelemätön liha maksaakin jo heti reilusti enemmän. :/ Ja vaikka kuin koittaa bongailla tarjouslihaa niin omalle kohdalle sitä ei oo vielä sattunu. Tyypillistä tuuria! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on kyllä ihan totta, että marinadilihat tuntuvat olevan aina tarjouksessa tai niitä saa muuten vain paljon edullisemmin kuin maustamattomia versioita! Mä ostan joskus esimerkiksi marinoitua kanaa niin, että pesen ne marinadit pois ennen valmistusta ja maustan sen sitten itse - toimii onneksi noinkin :)

      Poista
  2. Kuulostaa ihanan eksoottiselle! Mut Taiwanissa söin tofua joskus 7 vuotta sitten ja en oo suostunu sen jälkeen suuhuni laittamaan! Ois ehkä aika kokeilla uusiks, mut siitä stinky tofusta jäi vaan niin pahat traumat!:D Mut tuota kesäkurpitsaa oon kyllä pakko kokeilla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, stinky tofu kuulostaa kyllä melko... no, ei mitenkään liian houkuttelevalta, sanottaisko näin! :D Kannattaa kuitenkin antaa noin monen vuoden jälkeen tofulle uusi mahdollisuus, ei sitä koskaan tiedä jos se tällä kertaa uppoaisikin hieman paremmin :) Niin, ja sitten jos ei uppoa, niin sitten ei - onneksi kaikkien ei tarvitse tykätä kaikesta!
      Kesäkurpitsaa suosittelen kyllä lämpimästi testaamaan, se oli superhelppoa ja superhyvää :)

      Poista
  3. Meillä oli talvella oikea kasviskausi ja lihan syöminen väheni ihan olemattomiin. Varmaan jossain puutostiloissa nyt onkin kyllä taas tullut syötyä vähän turhankin paljon lihaa. :D Onneksi kesän myötä kalakin on tullut taas kuvioihin, niin ei ihan pelkäks eläinten ja lintujen puputtamiseksi mene.

    Kasvisruoat kuitenkin ovat tosi ihania ja monipuolistavat ruokavaliota, kun siinä ihan huomaamattaan kehittelee erilaisia reseptejä. Täytyykin tsempata tän asian kanssa! Jääkaapin kylmälokerossa odottelisikin juuri sopivasti pari kesäkurpitsaa :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuo on kyllä ihan totta, että kasvisruoasta tulee kehiteltyä ihan ajattelemattaan uusia versioita ja reseptejä - ainakin mä oon huomattavasti arempi soveltamaan ruokaohjeita esimerkiksi kalan kanssa! Kasvispöperöt ovat myös monesti älyttömän helppoja ja todella herkullisia, joten onneksi lihan jättäminen kaupan hyllyyn ei tarkoita automaattisesti ns. huonompaan kakkosvaihtoehtoon tyytymistä. Monesti tulee valittua ravintolassakin kasvisruokaa ihan vain siksi, että ne kuulostavat ja näyttävät (sekä toki myös maistuvat!) niin herkullisille :)

      Poista