perjantai 4. heinäkuuta 2014

hymyä, aurinkoa & onnea

Toisinaan eteen tulee sellaisia päiviä, jolloin ei tee mieli suunnitella mitään kovin tarkasti vaan antaa fiiliksen viedä mennessään.

Sitä vain aloittaa päivänsä ottamalla aurinkoa, vaikka tietää hyvin, ettei ole edelleenkään muistanut ostaa aurinkorasvaa ja aavistelee ihon punoittavan päivän päätteeksi - ei kuitenkaan jaksa niin paljon välittää, koska aurinko. Jossain vaiheessa huomaa kadottaneensa kotiavaimensa, muttei viitsi hermostua asiasta, sillä eiväthän ne asiat ole ennenkään hermoilemalla parantuneet. Eivät tälläkään kertaa ja avain löytyy pienestä ruohomättäästä ilman kirosanoja ja tuskastelujakin.

Sitä hyppää pyörän selkään ja polkee, polkee ja polkee, aina vain eteenpäin. Nauttii matkalla kauniista maalaismaisemista, kirkkaankeltaisena loistavista rypsipelloista ja lämpimästä kesätuulesta. Hymyilee vastaantuleville pyöräilijöille ja nauraa aitauksessa aivastavalle karitsalle. Pysähtyy, kun siltä tuntuu, levittää pyyhkeen kanaalin rannalla olevalle nurmikolle ja uppoutuu yli tunniksi kirjan maailmaan.

Sulkee silmänsä ja kuuntelee moottoriveneiden ääniä, lasten naurua, lokkien kirkumista ja varisten raakkumista. Miettii, mikä takana olevassa puussa meluavalla variksella mahtaa olla hätänä ja jännittää, saako veden yllä kiertelevä ja kaarteleva tiira kalastettua itselleen lounasta.

Syö välipalaksi jäätelökioskilta ostetun appelsiinisorbetin ja jatkaa matkaansa. Polkee, polkee ja hymyilee. Törmää sattumalta pienen kylän juhannussalkoon ja nostaa kättä lava-auton kanssa vastaan tulevalle maatalon isännälle. Hengittää keuhkonsa täyteen ilmassa leijuvaa navetan tuoksua ja miettii, miten onnellinen onkaan saadessaan asua paikassa, jossa meri ja maaseutu yhdistyvät toisiinsa saumattomasti.

Palaa kotiin noin 25 pyöräillyn kilometrin jälkeen ja alkaa jo hiljaa mielessään suunnittelemaan seuraavaa pyöräretkeä. Tuntuu hyvältä. Jättää illan jalkapallokarnevaalien avajaiset pyynnöstä huolimatta väliin ja käy sen sijaan keräämässä kukkia. Lakkaa varpaankyntensä, levittää kasvoilleen kasvonaamion ja miettii, miksi aikaa ei muka koskaan löydy riittävästi tällaisiin pieniin, hyvää oloa tuottaviin asioihin.

Tuntee olonsa rentoutuneeksi ja rauhalliseksi illan koittaessa.




Silta avattiin kerran tunnissa ja toinen toistaan kauniimmat purjeveneet lipuivat kanaalin läpi vilkutellen rannalla olijoille.











Meidän on kuljettava auringon mukaan.
- Nuuskamuikkunen



6 kommenttia:

  1. Ihania kuvia! Niin kesäisiä. Jos olisin nähnyt vain yhden noista kanavakuvista, olisin väittänyt, että se on otettu Vääksyn kanavasta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vääksyn kanaalia en oo koskaan nähnyt, joten en osaa tuohon sanoa yhtään mitään, mutta kieltämättä toi kanaalin olemassaolo oli mullekin hieman yllätys :D

      Poista
  2. Ihanan rentoa meininkiä.. Tuollaisia päiviä sitä muistelee sitten myöhemmin ja haaveilee talvella samanlaisista reissuista. Niistä muistoista tulee aina kyllä täydellinen kesä mieleen :) vaikka muuten olis ihan paska ja sateinen, mutta talvella muistelee vain kuinka täydellistä oli ees se yks päivä :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nimenomaan, aika kultaa muistot talven koittaessa... :D Mutta tietyllä tapaahan se on vain hyvä että muistelee niitä parhaimpia hetkiä, mitäs sitä turhaan kuluttamaan aikaa sadepäivien ja myrskytuulten ajattelemiseen ;)

      Poista
  3. Kuulostaa, että sulla on ollut täydellinen päivä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kieltämättä melko lähellä jo oltiin! :)

      Poista