perjantai 1. elokuuta 2014

look at everything that's come and gone

Takaisin tavallisen arkielämän pariin palaaminen kertakaikkisen huikean festariviikon jälkeen tuntui, kuten sanottua, ankealta. Tai no, oikeampi termi tälle olisi ehkä kesäarkeen palaaminen - en nimittäin oikein osaa laskea tätä mun elämääni täällä tuikitavalliseksi arjeksi vielä siinäkään vaiheessa, kun päivät koostuvat töissäkäymisen, kavereiden tapaamisen ja kaupassa käymisen tapaisista tavallisista asioista. ;) Rockoffin jälkeinen sunnuntai koitti joka tapauksessa haikeissa ja hieman surumielisissä tunnelmissa enkä kahden tunnin yöunien ja aamuvuoron loistavan (köhköh) yhdistelmän aiheuttamasta väsymyksestä huolimatta malttanut jäädä viettämään koti-iltaa ensimmäistä kertaa lähes kahteen viikkoon. Kellon lähestyessä kahdeksaa menojalkaa alkoi tuttuun tapaan vipattaa ja loppujen lopuksi löydettiinkin tosiaan itsemme tyttöjen kanssa Dino'sin terassilta hyräilemässä Nothing Else Mattersia pikkuhiljaa pimenevässä yössä. :D
Alkuviikosta elämä alkoi tasaantua pikkuhiljaa ja pahimmat vieroitusoireetkin ovat nyt alkaneet hälvetä. Enää en esimerkiksi meinaa alkaa itkemään joka kerta, kun Spotifyn soittolista pyörittää esimerkiksi No Woman No Cryta tai Highway To Helliä, joiden tahdissa tuli siis jammailtua joka ilta ennen pääesiintyjien nousemista lavalle husbandien tahdissa. :D Festarielämän hiljentymisen jälkeenkin päiviin on kuitenkin mahtunut kaikenlaista: maanantaina musta mm. soitettiin poliisille erään hotellivieraan toimesta, koska en paloviranomaisten antamien määräysten vuoksi antanut asiakkaiden avata huoneen isoja ikkunoita! Vaikka tiesinkin, etten ollut tehnyt itse mitään väärää, tuli kieltämättä hieman rikollinen ja syyllinen olo siinä vaiheessa, kun huomasin silmäkulmastani asiakkaan nappaavan musta kameralla kuvan ja poliisin soittaessa heti perään... :D
Ålands sjödagareilla tuli piipahdettua pikaisesti pari viikkoa sitten ja hieman harmittaa, etten ehtinyt yhtenäkään päivänä jäädä seuraamaan ohjelmaa nopeaa vilkaisua pidemmäksi ajaksi. Tässä meneillään oli irkkumusiikkia soittavan bändin keikka ja astetta riehakkaammat tanssit! :)
Tyhjästä nyhjäistyn draaman lisäksi oon saanut lopultakin täytettyä jääkaapin muullakin kuin pilalle menneellä raejuustolla ja vanhentuneella margariinilla (no kun ei sinne kauppaan tosiaan oo oikein ehtinyt...) ja puolen viikon tauon jälkeen kaapista löytyy nyt jopa maitoa! :D Asuntoakin on tullut siistittyä hieman asuttavampaan kuntoon ja pyykkituvan kone on jyskyttänyt useampaankin otteeseen parin viikon ajalta kasaantuneiden pyykkien puhdistamisen merkeissä. Lisäksi oon ehtinyt tekemään paljon loistavia kirppislöytöjä tiistaina järjestetyllä ulkoilmakirppiksellä, joutunut luopumaan vapaapäivistäni ja kipittämään töihin lyhyellä varoajalla työkaverin sairastumisen vuoksi, käynyt tanssahtelemassa iltavuoron jälkeen Arkenin täpötäydellä tanssilattialla (en oo muuten koskaan käynyt niin usein baarissa kuin mitä oon tehnyt viime aikoina, sillä pikaisen laskemisen jälkeen keskiviikkoinen ex tempore-tanssireissu oli kuudes viimeisen kahden viikon aikana!)  sekä herännyt kurkkukipuisena ja hieman kuumeisena H&M:n syyskuvaston saapumista seuraavana aamuna. On kyllä aivan uskomatonta, miten tässä muka pyyhälletään jo elokuun alkupuolella - vastahan se kesä alkoi? :D Pienimuotoinen syys- ja kesänloppumisahdistus meinaa pusertautua vaivihkaa mieleen siitäkin huolimatta, että järjen ääni pääkopan sisällä muistuttelee koulun alun olevan vielä useamman viikon päässä. Säätiedotusten perusteellakaan syksyä ei ole tiedossa vielä aivan hetkeen, joten tällaiset turhanpäiväiset murehtimiset täytyisi yrittää työntää heti alkuunsa roskakoppaan :)
Aurinkoa on siis tullut palvottua aina, kun siihen on vain tarjoutunut mahdollisuus!
Tällä kertaa mulla ei tosiaan ollut mitään tämän kummempaa asiaa, kunhan tulin höpöttelemään pikaisten kuulumisten merkeissä ennen töihin lähtöä. :) Mun unirytmi on edelleenkin hieman päälaellaan Rockoffin aikaisten valvomisten vuoksi, mutta kerrankin siitä ei ole oikeastaan minkäänlaista haittaa - oon tehnyt koko tämän viikon iltavuoroja ja sunnuntaina vuorossa olisi taas muutaman päivän yövuoroputki. Parempi siis näin! ;)

Onko joku muukin säikähtänyt syksyn lähestymistä heinäkuun vaihtuessa elokuuksi?

1 kommentti:

  1. Säikähtänyt???? Minä olen täysin paniikissa........

    VastaaPoista